Julkaistu: 22.1.2016
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden 2015 syys-marraskuussa
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 syys-marraskuussa 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 10,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu kertyi pääosin liike- ja toimistorakennuksille myönnetyistä rakennusluvista. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä pysyi kasvussa. Myönnettyjen rakennuslupien kokonaiskuutiomäärästä oli pääkaupunkiseudun osuus edelleen merkittävä.
Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma
Liike- ja toimistorakentamiseen useita rakennuslupia
Liike- ja toimistorakentamiselle syys-marraskuussa myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kaksinkertaistui vuodentakaisesta. Myönnetty kuutiomäärä kattoi neljänneksen myönnetystä kokonaiskuutiomäärästä. Kasvu kertyi useista kauppakeskushankkeista.
Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat lisääntyivät edelleen
Vuoden 2015 syys-marraskuussa asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 9,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä oli 2,7 miljoonaa, josta pääkaupunkiseudulle myönnettyjen rakennushankkeiden osuus oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä.
Muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiomäärä kasvoi syys-marraskuussa 10,7 prosenttia vuodentakaisesta.
Syys-marraskuussa myönnettiin koko maassa rakennuslupa 7 800 asunnolle, joka on 6,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Rivi- ja ketjutaloasunnoille sekä kerrostaloasunnoille lupia myönnettiin enemmän kuin vuotta aiemmin, kun taas pientaloille myönnettyjen rakennuslupien määrä väheni edelleen.
Pääkaupunkiseudun osuus asuinrakentamisesta, myönnetyt rakennusluvat
Uudisrakentamisen kokonaistuotanto väheni syys-marraskuussa
Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni syys-marraskuussa 1,4 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 6,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennushankkeita aloitettiin 24,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi
Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto
Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua. Väestötietojärjestelmän uudistuksista johtuen vuodentakainen kertymätieto ei vastaa täysin tämänhetkistä aineiston kertymää ja aiheuttaa harhaa muutosprosenttilaskentaan. Uusimpien kuukausien osalta aineisto on vielä alipeittoinen ja täydentyy tulevien kuukausien aikana.
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Mira Kuussaari 029 551 3538, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (231,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (22.1.2016)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (22.1.2016)
Päivitetty 22.1.2016
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. marraskuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2015/11/ras_2015_11_2016-01-22_tie_001_fi.html