Julkaistu: 26.3.2019
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuodentakaisesta
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin marras-tammikuun aikana 14,9 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Lupia kertyi yhteensä 7,5 miljoonaa kuutiometriä. Rakennuslupien kuutiomäärät vähenivät kaikissa rakennustyypeissä paitsi julkisissa palvelurakennuksissa.
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma
Asuinrakentamisen lupakuutiomäärä väheni edelleen
Marras-tammikuussa rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Asuinrakentaminen väheni tuoreimmalla ajanjaksolla 15,0 prosenttia. Kaikille talotyypeille myönnettiin rakennuslupia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Rakennuslupia myönnettiin marras-tammikuussa kaikkiaan 8 535 asunnolle, vuotta aiemmin vastaava luku oli 10 791 asuntoa.
Liike- ja toimistorakentamiseen vähän lupia
Marras-tammikuussa liike- ja toimistorakentamisen kuutiomäärä väheni 59,4 prosenttia vuodentakaisesta. Liike- ja toimistorakentamisen kuutiomäärän osuus koko rakentamisesta on vähentynyt vuodessa 18 prosentista tämänhetkiseen 8,6 prosenttiin.
Rakennustuotannon volyymin kasvu hiipui edelleen
Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi marras-tammikuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi pysyi lähes vuodentakaisella tasolla, kasvua oli 0,2 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi 4,7 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 10,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Paavo Kokkonen 029 551 3028, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (26.3.2019)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (26.3.2019)
Päivitetty 26.3.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. tammikuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2019/01/ras_2019_01_2019-03-26_tie_001_fi.html