Julkaistu: 26.1.2021
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuodentakaisesta
Korjattu 18.2.2021 . Korjatut kohdat on merkitty punaisella.
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2020 syys-marraskuussa yhteensä 9,3 miljoonaa kuutiometriä, 11,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä kasvoi ajanjaksolla 12,5 prosenttia ja muuhun kuin asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä puolestaan väheni 21,3 prosenttia. Rakennuslupien kuutiomäärän vähenemiseen vaikutti eniten liike- ja toimistorakentamisen 35,5 prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna.
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma
Asuinrakentamiseen myönnetyssä kuutiomäärässä hyvää kasvua
Asuinrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia syys-marraskuussa yhteensä 3,4 miljoonaa kuutiometriä, 12,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.Kerrostaloille myönnettiin ajanjaksolla rakennuslupia reilusti enemmän kuin vuotta aiemmin, kuutiomäärällä mitattuna kasvua oli 20,7 prosenttia. Pientalojen kuutiomäärä kasvoi prosentin vuodentakaisesta.
Rakennuslupia myönnettiin syys-marraskuussa aikana kaikkiaan 11 936 asunnolle. Määrä oli 21,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan aloitettiin kaikkiaan 13 222 asunnon rakentaminen ja asuntoja valmistui 10 349 kappaletta.
Rakennustuotannon volyymi väheni
Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni syys-marraskuun aikana 6,6 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 8,6 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 5,2 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 11,3 miljoonan kuutiometrin edestä, 10,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 17,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2015=100, trendi
Joulukuun ennakolliset tiedot
Tilastokeskus julkaisee toistaiseksi ennakollista tietoa aloitetuista rakennushankkeista. Tätä aikasarjaa on saatavilla vuodesta 2018 lähtien.
Ennakollisten tietojen mukaan aloitettujen rakennushankkeiden liukuva vuosisumma kasvoi joulukuussa 1,7 prosenttia marraskuuhun verrattuna. Erityisen vahvan alku- ja loppuvuoden seurauksena tilavuuden liukuva vuosisumma oli koronavuoden päätteeksi joulukuussa jopa 7,4 prosentin kasvussa vuoden takaiseen nähden.
Ennakolliset aloitetut rakennushankkeet, liukuva vuosisumma ja kuukausimuutos (Korjattu 18.2.2021)
Luvut eivät ole vertailukelpoisia julkaisuissa esitettyjen estimoitujen aloitusten kanssa. Ennakolliset tiedot pohjautuvat rekisteröityihin aloituksiin ja niiden arvot eivät täydenny ensimmäisestä julkaisusta.
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Kalle Laukkanen 029 551 3017, Merja Järvinen 029 551 2458, Petri Kettunen 029 551 3558, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (247,4 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (26.1.2021)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (26.1.2021)
Päivitetty 26.1.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. marraskuu 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2020/11/ras_2020_11_2021-01-26_tie_001_fi.html