Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 6.5.2010

Solmittuja avioliittoja vähemmän, avioerot lähes ennallaan

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2009 Suomessa solmittiin 29 836 avioliittoa, mikä on lähes 1 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2008 solmittiin 31 014 avioliittoa. 1990-luvun loppupuolelta lähtien solmittujen avioliittojen määrä on vaihdellut vuosittain melko voimakkaasti. Vuosivaihteluista huolimatta avioituminen on ollut viime vuosina nousussa.

Avioliitot ja avioerot vuosina 1965–2009

Avioliitot ja avioerot vuosina 1965–2009

Avioituneiden miesten ja naisten keski-iät pysyivät ennallaan. Vuonna 2009 ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,2 vuotta ja miesten 32,5 vuotta. 2000-luvulla ensimmäisen avioliiton solmineiden miesten ja naisten keski-ikä on kumpikin noussut 1,6 vuodella.

Vuonna 2009 avioeroon päättyi 13 527 avioliittoa, mikä on 56 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2008 avioeroja myönnettiin 13 471. Jo kahden vuosikymmenen ajan avioerojen määrä on vaihdellut vuosittain hyvin vähän.

Parisuhteita rekisteröitiin 246 vuonna 2009. Näistä 91 oli mies- ja 155 naisparia . Vuonna 2008 parisuhteita rekisteröitiin 249. Rekisteröityjen parien eroja oli 53. Näistä 19 oli mies- ja 34 naisparien eroja. Vuonna 2008 rekisteröityjen parien eroja oli 45.

Siviilisäädyn muutoksia ja avioliiton solmineiden keski-ikä 2000–2009

Korjattu 4.5.2011. Punaisella merkitty luku oli aiemmin 7.
  Vuosi
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
Solmitut avioliitot    26 150    24 830    26 969    25 815   29 342    29 283    28 236    29 497    31 014    29 836
Avioerot 13 913 13 568 13 336 13 475 13 234 13 383 13 255 13 224 13 471 13 527
1. avioliiton solmineiden naisten keski-ikä 28,6 28,7 29,1 29,2 29,7 29,6 29,7 29,9 30,2 30,2
1. avioliiton solmineiden miesten keski-ikä 30,9 31,0 31,3 31,5 32,1 31,8 32,1 32,3 32,5 32,5
Rekisteröidyt parisuhteet      . . 446 190 186 200 191 213 249 246
Erot rekisteröidystä parisuhteesta . . 2 6 15 31 30 67 45 53

Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Timo Nikander (09) 1734 3250, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (291,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 6.5.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6413. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ssaaty/2009/ssaaty_2009_2010-05-06_tie_001_fi.html