Etusivu > Tilastot > Tulonjakotilasto > 2008 > 3. Kotitalouksien tulokehitys väestöryhmittäin

3. Kotitalouksien tulokehitys väestöryhmittäin

3.1 Tulot ja tulojen kehitys kotitalouden sosioekonomisen aseman mukaan

Omaisuus- ja yrittäjätulojen voimakas lasku johti yrittäjäkotitalouksien tulojen pienenemiseen vuonna 2008. Vielä yrittäjiä enemmän pienenivät työttömien kotitalouksien tulot. Työttömien tulokehitys olikin heikointa kaikista sosioekonomisista ryhmistä. Muista pääasiassa tulonsiirtojen varassa elävistä väestöryhmistä opiskelijoiden tulot kasvoivat lähes viidellä prosentilla ja eläkeläistenkin tulot hieman keskimääräistä enemmän. Palkansaajista työntekijöiden tulot kasvoivat eniten, toimihenkilöiden reaalitulot pysyivät suunnilleen vuoden 2007 tasolla (taulukko 3.1). Tulojen muutokset on laskettu kotitalouden kulutusyksikköä kohden käytettävissä olevien tulojen mediaaneista. Sosioekonominen asema määritellään kotitalouden viitehenkilön, eli useimmiten kotitalouden suurituloisimman henkilön perusteella.

Taulukko 3.1 Kotitalouksien reaalitulojen muutokset kotitalouden sosioekonomisen aseman mukaan vuosina 1990–2008, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö, mediaani

	Tulojen reaalimuutokset, %
	Keskimääräinen vuosimuutos 2007–2008	Keskimääräinen vuosimuutos 2000–2008	Muutos yhteensä 1990–2008
Maatalousyrittäjät	-2,2	3,7	62
Yrittäjät (pl. maatalousyrittäjät)	-1,6	2,3	42
Ylemmät toimihenkilöt	0,0	2,2	32
Alemmat toimihenkilöt	0,3	2,0	23
Työntekijät	3,0	2,4	33
Opiskelijat	4,5	0,8	21
Eläkeläiset	1,4	2,1	39
Muut ammatissa toimimattomat	5,6	2,0	12
Työttömät	-3,5	0,7	3
Kaikki kotitaloudet	1,2	2,5	30

Maatalousyrittäjien mediaanitulot pienenivät 2,2 ja muiden yrittäjien 1,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna vuonna 2008. Tulojen pieneneminen kohdistui näissä ryhmissä erityisen voimakkaasti tulojakauman yläpäähän, sillä tulojen keskiarvo putosi maatalousyrittäjillä 6,2 prosenttia ja muilla yrittäjillä peräti 13 prosenttia. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna yrittäjien tulokehitys on kuitenkin ollut keskimääräistä parempaa.

Maatalousyrittäjien tuloista yli puolet koostuu maatalouden yrittäjätuloista. Sekä omaisuus- että palkkatulojen osuus on noin kuudesosa. Maatalousyrittäjäkotitaloudet saivat vuonna 2008 yli neljänneksen vähemmän omaisuustuloja kuin vuonna 2007. Palkat ja yrittäjätulot pienenivät noin viidellä prosentilla. Maatalousyrittäjien tulot ovat kuitenkin 2000-luvulla kasvaneet enemmän kuin minkään muun ryhmän. Etenkin omaisuustulojen kasvu on viime vuosina ollut erittäin nopeaa, ja vaikka omaisuustulot pienenivät vuonna 2008 rajusti, oli maatalousyrittäjien saamien omaisuustulojen määrä silti suurempi kuin vuonna 2004.

Muiden yrittäjien saamat omaisuustulot ovat kasvaneet erittäin nopeasti 1990-luvun alusta lähtien, ja ne ovat suurimman osan 2000-luvusta olleet yrittäjien suurin yksittäinen tulonlähde. Kun omaisuustulojen osuus bruttotuloista oli vuonna 1992 vain kymmenen prosenttia, oli vastaava osuus vuonna 2007 peräti 38 prosenttia. Omaisuustulojen kasvuun on erityisesti 2000-luvulla liittynyt niiden määrän suuri vaihtelu. Vuonna 2008 omaisuustulojen pieneneminen 30 prosentilla vähensi omaisuustulojen osuuden pienemmäksi kuin palkkatulojen ja oli selvästi suurin syy käytettävissä olevien tulojen vähenemiseen. Muiden kuin maatalousyrittäjien tulot ovat silti edelleen keskimäärin suuremmat kuin millään muulla sosioekonomisella ryhmällä ylempiä toimihenkilöitä lukuun ottamatta (kuvio 3.1). Yrittäjien omaisuustulot olivat 30 prosentin pudotuksesta huolimatta edelleen suurempia kuin viisi vuotta sitten.

Kotitalouksien saamat palkkatulot kasvoivat 1,4 prosentilla vuonna 2008. Palkansaajaryhmillä, eli työntekijöillä sekä ylemmillä ja alemmilla toimihenkilöillä palkkatulojen osuus bruttotuloista on yli 80 prosenttia, eikä omaisuustulojen pieneneminen siten vaikuttanut näiden ryhmien tuloihin yhtä paljon kuin yrittäjien. Työntekijöiden palkat ja tulot kasvoivat enemmän kuin toimihenkilöiden, joiden tulotaso pysyi reaalisesti suunnilleen edellisvuoden tasolla. Työntekijöiden tulot kasvoivat kolme ja alempien toimihenkilöiden 0,3 prosenttia. Ylempien toimihenkilöiden käytettävissä olevat tulot pysyivät vuoden 2007 tasolla.

Työntekijäkotitalouksien tulokehitys on 2000-luvulla ollut melko samanlaista kuin kaikissa kotitalouksissa, kun taas toimihenkilöiden tulot ovat kasvaneet hieman keskimääräistä hitaammin. Työntekijöiden mediaanitulot olivat vuonna 2008 jo hyvin lähellä alempien toimihenkilöiden tuloja. Ylempien toimihenkilöiden tulojen kasvu on 2000-luvun alun jälkeen hidastunut.

Työttömien bruttotuloista noin kolme neljäsosaa koostuu saaduista tulonsiirroista. Palkkatulojen osuus on 1990-luvun laman jälkeen vaihdellut viidentoista prosentin molemmin puolin. Vuonna 2008 työttömien tulot putosivat 3,5 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Suurimman osan vuodesta työttömänä olleiden palkkatulot putosivat selvästi, mutta myös saatujen tulonsiirtojen reaaliarvo pieneni noin prosentilla. Työttömien tulot ovat 2000-luvulla kasvaneet hitaammin kuin minkään muun sosioekonomisen ryhmän.

Opiskelijoiden bruttotuloista hieman yli puolet koostuu saaduista tulonsiirroista. Osuus on 2000-luvun aikana pienentynyt lähinnä palkkatulojen kasvun myötä. Opiskelijoiden käytettävissä olevat tulot kasvoivat vuonna 2008 edellisvuoteen verrattuna 4,5 prosentilla. Tulojen kasvun taustalla oli syksyllä 2008 toteutettu opintotuen korotus sekä opiskelijoiden kasvaneet palkkatulot. Palkkatulojen osuus opiskelijoiden bruttotuloista oli vuonna 2008 korkeimmillaan sitten vuoden 1991. Opiskelijat ovat kuitenkin edelleen selkeästi pienituloisin sosioekonominen ryhmä. Vuoden 2008 positiivisesta kehityksestä huolimatta opiskelijoiden tulot ovat kasvaneet huomattavasti keskimääräistä hitaammin koko 2000-luvun ajan.

Eläkeläisten bruttotuloista 72 prosenttia koostui saaduista tulonsiirroista vuonna 2008. Tulonsiirtojen osuus on hiljalleen pienentynyt ja omaisuustulojen osuus kasvanut yli 20 prosenttiin. Palkkatulojen osuus on viimeisen 15 vuoden ajan ollut kolmen ja neljän prosentin välillä. Eläkeläisten saamien tulonsiirtojen reaaliarvo kasvoi hieman edellisvuodesta, ja eläkeläisten käytettävissä olevat tulot kasvoivat suunnilleen yhtä paljon kuin kaikilla kotitalouksilla yhteensä.

Eläkeläisten tulot ovat kasvaneet 2000-luvulla hieman hitaammin verrattuna kaikkiin kotitalouksiin. Kaikkien kotitalouksien mediaanitulo on kasvanut keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa, kun eläkeläiskotitalouksien mediaanitulo on kasvanut 2,1 prosenttia vuodessa. Opiskelijoiden ja työttömien tulot ovat vastaavana ajankohtana kasvaneet keskimäärin alle prosentilla vuodessa, joten eläkeläisten tulokehitys on ollut hieman parempaa kuin muiden enimmäkseen tulosiirroilla toimeen tulevien sosioekonomisten ryhmien.

Pidemmän aikavälin tarkastelussa kannattaa huomioida, että eläkeläisten tulojen muutokset eivät välttämättä mittaa kehitystä eläketurvan tasossa. Eläkeläisten rakenne muuttuu koko ajan, ja nykyään yhä useammalla eläkeläisellä on takana työura joko toimihenkilönä, työntekijänä tai yrittäjänä. Ilman työeläkettä toimeen tulevien eläkeläisten määrä on pienentynyt 2000-luvulla, samoin kuin eläkkeellä olevien maatalousyrittäjien. Näiden kahden lukumäärältään supistuvan ryhmän tulotaso on pienempi kuin muiden eläkeläisten. Lisäksi eläkeläisten omaisuustulot ovat kasvaneet nopeasti, kuten edellä todettiin.

Kuvio 3.1 Kotitalouksien tulotaso kotitalouden sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2008, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö

3.2 Tulot ja tulojen kehitys kotitalouden elinvaiheen mukaan

Elinvaiheluokituksessa kotitaloudet jaetaan yhden hengen kotitalouksiin, lapsettomiin pareihin, pareihin, joilla on lapsia sekä yksinhuoltajakotitalouksiin. Kahteen jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat ne kotitaloudet, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi.

Vuonna 2008 eniten tuloja kulutusyksikköä kohden laskettuna sekä keskiarvolla että mediaanilla mitattuna saivat lapsettomat parit (kuvio 3.2). Heidän mediaanitulonsa olivat 26 200 euroa kun kaikkien kotitalouksien mediaanitulot olivat 21 980 euroa. Lapsettomien parien ryhmässä tulotaso oli korkein kotitalouksissa, joissa viitehenkilö ¹⁾ on 35–64-vuotias, yli 30 000 euroa mediaanilla mitattuna.

Myös kahden huoltajan kotitaloudet saivat tuloja keskimääräistä enemmän. Tässä ryhmässä korkein tulotaso oli kotitalouksilla, joiden nuorin lapsi oli 7–17-vuotias.

Sekä yksinhuoltajien että yhden hengen talouksien tulotaso oli kaikkien kotitalouksien tulotasoa alhaisempi vuonna 2008. Yhden hengen talouksista korkein tulotaso oli 35–64-vuotiailla. Heidän tulonsa olivat lähes keskimääräistä tasoa.

Kuvio 3.2 Kotitalouksien tulotaso kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2008, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö

Taulukossa 3.2 kuvataan käytettävissä olevien tulojen muutoksia kotitalouden elinvaiheen mukaan vuosina 1990–2008. Vuonna 2008 kotitalouksien mediaanitulot pienenivät lapsettomilla 35–64-vuotiailla pareilla, sekä kahden huoltajan kotitalouksissa, joiden kaikki lapset tai nuorin lapsi oli alle 7-vuotias. Mediaanitulot pienenivät hieman myös yksinasuvilla 35–64-vuotiailla.

Yhden hengen talouksien tulot kasvoivat 0,8 prosenttia vuonna 2008, mikä on vähemmän kuin kotitalouksissa keskimäärin. Lapsettomien parien tulot ovat pysyneet vuoden 2007 tasolla. Kahden huoltajan kotitalouksien tulojen muutos on yhtä suuri kuin kaikissa kotitalouksissa keskimäärin. Eniten tulot kasvoivat vuonna 2008 yksinhuoltajilla, mediaanilla mitattuna 8,2 prosenttia. Suuri muutosprosentti selittyy osittain otostutkimuksiin liittyvällä satunnaisvaihtelulla.

Taulukko 3.2 Ekvivalenttien reaalitulojen muutokset kotitalouden elinvaiheen mukaan vuosina 1990–2008, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö, mediaani

	Tulojen reaalimuutokset, %
	Keskimääräinen vuosimuutos 2007–2008	Keskimääräinen vuosimuutos 2000–2008	Muutos yhteensä 1990–2008
Yhden hengen taloudet	0,8	2,1	27
Yhden hengen talous, ikä alle 35	0,2	2,1	14
Yhden hengen talous, ikä 35-64	-0,3	2,2	26
Yhden hengen talous, ikä 65-	0,3	2,0	36
Lapsettomat parit	0,0	2,4	36
Lapsettomat parit, ikä alle 35	0,2	2,8	22
Lapsettomat parit, ikä 35-64	-1,8	2,2	41
Lapsettomat parit, ikä 65-	3,4	2,7	47
Parit, joilla lapsia	1,2	2,4	29
Parit, joilla lapsia, kaikki alle 7v	-1,6	2,2	24
Parit, joilla lapsia, nuorin alle 7v	-1,3	1,8	24
Parit, joilla lapsia, nuorin 7-12	1,5	2,5	34
Parit, joilla lapsia, nuorin 13-17	3,8	2,2	29
Parit, joilla sekä alle että yli 18-v, lapsia	2,9	2,8	26
Yksinhuoltajat	8,2	2,1	19
Kaikki kotitaloudet	1,2	2,5	30

Luotettavamman kuvan näiden ryhmien tulojen muutoksista saadaan tarkastelemalla tuloja pidemmän aikavälin näkökulmasta (kuvio 3.4). 2000-luvulla yhden hengen talouksien ja yksinhuoltajien tulokehitys on ollut samanlainen, heidän mediaanitulonsa ovat kasvaneet keskimääräistä hitaammin. Vastaavasti lapsettomien parien ja kahden huoltajan talouksissa mediaanitulot ovat kasvaneet keskimääräistä nopeammin. Yksittäisen ryhmän osalta tulokehitys on ollut kuitenkin heikointa kahden huoltajan talouksissa, joiden nuorin lapsi on alle 7-vuotias.

Koko tarkasteluajanjaksona, 1990–2008, lapsettomien parien, joissa viitehenkilö on yli 34-vuotias, tulot ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin muiden elinvaiheluokituksen ryhmien tulot. Keskimääräistä nopeammin tulot ovat kasvaneet myös yli 64-vuotiailla yhden hengen talouksilla sekä kahden huoltajan kotitalouksissa, joiden nuorin lapsi on 7–12-vuotias (kuvio 3.3).

Eläkeikäisten hyvä tulokehitys johtuu väestöryhmän tulorakenteen muutoksesta, niin kutsutusta ”eläkejärjestelmän kypsymisestä”. Uudet ikäluokat ovat olleet pakollisten eläkejärjestelmien piirissä edellisiä pitempään ja yhä useampi eläkeikään tuleva siis saa täyttä työeläkettä. Pelkän kansaneläkkeen varassa olevien osuus on vähentynyt tarkastelujakson aikana.

Kuvio 3.3 Ekvivalenttien reaalitulojen muutos yhteensä vuosina 1990–2008 kotitalouden elinvaiheen mukaan, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö, mediaani

Kuviossa 3.4. on esitelty reaalisten mediaanitulojen kehitys vuodesta 1990 vuoteen 2008 kotitalouden elinvaiheen mukaan. Myös tästä kuviosta näkyy lapsettomien parien tulojen nopea kasvu, mutta kasvu on kuitenkin vuonna 2008 pysähtynyt. Vuosina 1990–2008 lapsettomien parien tulot ovat kasvaneet reaalisesti 36 prosenttia kun kaikissa muissa ryhmissä kasvu on ollut alle 30 prosenttia. Yksinhuoltajakotitalouksissa tulojen mediaanin muutos on ollut muita heikompi, tulot ovat kasvaneet vuosina 1990–2008 reaalisesti vain 19 prosenttia.

Kuvio 3.4 Kotitalouksien reaalisten mediaanitulojen kehitys kotitalouden elinvaiheen mukaan vuosina 1990–2008, kotitalouksien käytettävissä olevat tulot / kulutusyksikkö

3.3 Kotitalouksien asuminen, tulot ja asumismenorasite

3.3.1 Asunnon hallintasuhde, viitehenkilön ikä, kotitalouden koko ja tulotaso

Omassa asunnossa asuminen on Suomessa yleisin asumismuoto. Omistusasuminen on edelleen 2000-luvulla jonkin verran yleistynyt. Vuonna 2008 omassa asunnossa asui 68 prosenttia kotitalouksista, kun vuonna 1997 osuus oli 63 prosenttia. Vuokralla asumisen suunta on ollut toinen: vuoden 2008 tietojen mukaan 30 prosenttia asui vuokralaisena, vuonna 1997 35 prosenttia.

Kuvio 3.5 kuvaa asunnon hallintasuhdetta kotitalouden viitehenkilön iän mukaan. Kotitaloudet on jaoteltu asunnon hallintamuodon mukaan neljään luokkaan: velattomassa omistusasunnossa asuviin, asuntovelkaisiin omistusasujiin ja vuokralla asuviin.

Noin 1,7 miljoonasta omistusasunnossa asuvasta kotitaloudesta noin puolet (859 000 kotitaloutta) asui velattomassa omistusasunnossa vuonna 2008. Yleisimmin velattomassa omistusasunnossa asuvat eläkeikäiset, 65 vuotta täyttäneiden taloudet (69 %). Myös 55–64-vuotiaiden ryhmästä reilu puolet asui velattomassa omistusasunnossa. Nuorten, alle 25-vuotiaiden taloudet asuivat pääasiallisesti vuokralla (83 %). Asuntovelkaisia oli suhteellisesti eniten 35–44-vuotiaiden ryhmässä, jossa 60 prosentilla oli asuntovelkaa.

Kuvio 3.5 Asunnon hallintasuhde viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2008, % ryhmän kotitalouksista

Kotitalouden koon mukaan tarkastellen asumismuoto on hyvin erilainen yhden hengen talouksissa ja muissa talouksissa. Vielä 1990-luvulla yhden hengen talouksista asui melko tasan puolet omassa asunnossa ja puolet vuokralla, mutta 2000-luvulla omassa asunnossa asuminen on jonkin verran lisääntynyt. Vuonna 2008 osuus oli 53 prosenttia ja vuokra-asunnossa asuvia 44 prosenttia yksin asuvista. Kahden hengen ja sitä suuremmissa talouksissa omistusasuminen on selvästi lisääntynyt koko 2000-luvun. Kahden hengen talouksista 74 prosentilla oli omistusasunto ja vuokra-asunto 24 prosentilla vuonna 2008. Vastaavat luvut isommissa perheissä olivat 82 ja 16.

Vuokralaistalouksien keskimääräinen tulotaso on selvästi matalampi kuin omistusasunnoissa asuvien talouksien. Vuokra-asuminen on tyypillinen pienituloisten kotitalouksien asumismuoto. Kaikista vuokralla asuvista 53 prosenttia sijoittui pienituloisimpaan viidesosaan. Alimman tulokymmenyksen talouksista 77 prosenttia asui vuokralla ja viidennes (19 %) omassa asunnossa. Ylimmässä tuloluokassa omistusasujia oli 93 prosenttia ja vuokralla asui hyvin harva (6 %) (kuvio 3.6).

Vuokralla asuvien käytettävissä olevat tulot kotitaloutta kohti olivat vuonna 2008 noin 22 800 euroa ja kotitalouden keskikoko 1,7 henkilöä. Omistusasujien keskimääräiset tulot olivat noin 44 700 euroa ja kotitalouden keskikoko oli 2,3 henkilöä (liitetaulukko 7a).

Vuokralla asuvien keskimääräinen tulotaso oli noin 62 prosenttia omistusasujien tulotasosta, kun verrataan kotitalouden koko- ja rakenne-erot huomioivia ekvivalentteja mediaanituloja (15 500 euroa vuokralaisilla ja 24 800 euroa omistusasujilla) vuonna 2008. Vuokralais- ja omistajatalouksien väliset tuloerot ovat kasvaneet: vuonna 1995 vuokralaisten tulojen mediaani oli 71 prosenttia verrattuna omistusasujien mediaaniin.

Velattomassa omistusasunnossa asuvat jakautuvat suhteellisen tasaisesti tulokymmenyksiin, pienituloisinta kymmenystä lukuun ottamatta, jossa heitä on vähän. Asuntovelkaisten omistusasujien osuus sen sijaan kasvaa ylempiin tulokymmenyksiin siirryttäessä. Tämä on seurausta siitä, että velattomassa omistusasunnossa asuminen on yleistä eläkeikäisillä kotitalouksilla, kun asuntovelkaiset ovat pääosin työssä käyviä. Eläkeikäisten taloudet sijoittuvat yleisesti tulojakauman keski- ja alaosaan ja työlliset tulojakauman ylä- ja keskiosaan.

Kuvio 3.6 Asunnon hallintasuhde tulokymmenyksittäin vuonna 2008, tulokymmenykset on muodostettu henkilöiden kesken kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien tulojen perusteella

3.3.2 Asumismuoto ja tulokehitys 1995–2008

Omistusasunnossa asuvien tulotaso nousi 38 prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 2008, kun vuokra-asunnossa asuvien tulotaso kasvoi vain 22 prosenttia. Vuokralla asuminen on valikoitunut elinvaiheen, sosioekonomisen aseman ja tuloluokan suhteen. Tulokehitys asunnon hallintasuhteen mukaan heijastaa siten sosioekonomisten ryhmien ja tuloluokkien tulokehitystä. Kuviossa 3.7 on esitetty tulojen muutos omistus- ja vuokra-asujilla, kun myös viitehenkilön työllisyysasema on otettu huomioon.

Kuvio 3.7 Reaalitulojen kehitys asunnon hallintasuhteen ja viitehenkilön ammatissa toimivuuden mukaan 1995-2008, kotitalouden käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohti, mediaani

Omistusasunnossa asuvilla työllisillä tulot kasvoivat ripeästi suuren laman jälkeen vuodesta 1995, 39 prosenttia. Vuonna 2008 heidän tulonsa laskivat kuitenkin hieman verrattuna vuoden takaiseen. Vuokra-asunnossa asuvilla työllisillä kasvu jatkui vielä parin prosentin verran. Vuodesta 1995 vuoteen 2008 tulot kasvoivat 30 prosenttia.

Omistusasunnossa asuvat ei-työlliset ovat lähinnä eläkeläisiä. Tämän ryhmän tulot kasvoivat 29 prosenttia. Heikoin tulokehitys oli vuokra-asunnossa asuvilla ei-työllisillä, joiden tulot kasvoivat 13 prosenttia vuodesta 1995. Tässä ryhmässä on lähinnä eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

3.3.3 Asumisen menot ja käytettävissä olevat tulot

Tulonjakotilastossa asuminen vaikuttaa tuloihin muun muassa laskennallisten vuokratulojen kautta, koska omassa omistusasunnossa asuvien tuloihin lisätään laskennallinen asuntotulo omaisuustulona. Asuminen vaikuttaa tulonjakotilastossa epäsuorasti myös kulutusyksiköiden kautta, sillä ekvivalenteilla tuloilla huomioidaan myös yhteisen kulutuksen hyötyjä, joista merkittävä osa perustuu jaettuihin asumiskustannuksiin.

Käytettävissä olevaan tuloon sisältyy siis niin sanottu laskennallinen asuntotulo . Menetelmän tarkoituksena on muun muassa saattaa erilaisissa asumismuodoissa asuvat taloudet kulutusmahdollisuuksiltaan vertailukelpoisiksi. Nettomääräinen asuntotulo katsotaan kotitalouden käytettävissä olevan tulon osaksi.

Asuntotulo muodostetaan vuokra-ekvivalenssimenetelmällä (rental equivalence) siten, että asunnolle annetaan vastaavanlaatuisen vuokra-asunnon vuokraa vastaava bruttovuokra-arvo. Bruttovuokra-arvo muodostetaan vuokratiedustelussa selvitettyjen vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen neliövuokrien perusteella. Huoneluvun, rakennusvuoden ja talotyypin mukaan eriteltyjä vuokra-arvoja sovelletaan vastaavien omistusasuntojen neliömääriin. Laskenta tehdään kunnan ja suurissa kaupungeissa osa-alueen tarkkuudella. Bruttovuokra-arvosta vähennetään omistusasukkaan maksamat hoitovastikkeet (sekä lämmityskustannukset mikäli ne eivät sisälly hoitovastikkeeseen), vakuutusmaksut, vesi-, jätevesi- ja nuohousmaksut sekä ylläpitokorjausten kustannukset. Myös asuntolainojen korot vähennetään.

Laskennallinen asuntotulo voi saada negatiivisen arvon. Jos velkaisen omistusasunnon asumiskustannukset ylittävät laskennallisen bruttovuokran, asuntotulo alentaa talouden käytettävissä olevan tulon tason rahatulotasoa pienemmäksi. Omistusasunnossa asuvilla asuntotulon saajilla keskiarvo oli 4 100 euroa (nettoasuntotulo) vuonna 2008. Asuntotulo lasketaan vain omistusasujille. Asuntotulo oli korkeimmillaan 2000-luvun alkupuolella, jolloin se oli noin 5 000 euroa omistusasujaa kohti. Työssä käyvillä asuntotulo oli noin 7 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, kun taas ammatissa toimimattomilla suhdeluku oli 16 prosenttia. Tämä ero on viime vuosina kasvanut.

Aika ajoin on käyty keskustelua siitä, että asunto on omistajalleen edullinen verokohtelultaan. Omistusasujan katsotaan saavan tuottoa kun hän ei joudu maksamaan asunnostaan vuokraa. Vuokralla asuja joutuu sitä vastoin välillisesti veroa maksamaan, koska asunnon omistajalle tulee maksettavaksi vuokratulosta pääomavero. Vaikka asuntotulo ei ole konkreettista tulovirtaa, se on laskennallisena eränä mukana käytettävissä olevassa tulossa.

3.3.4 Asumismenojen ja -kustannusten tulo-osuudet

Asumismeno-osuuksia käytetään ns. asumismenorasitusta mittaavana indikaattorina. Se on paitsi tilastollinen tunnusluku myös asuntopoliittisten tukijärjestelmien määrittelyperusteena käytettävä käsite. Asumismenot suhteutettuna tuloihin kertovat kotitalouksien asumismenorasituksesta, josta voidaan päätellä onko esimerkiksi tarvetta asumisen tuille. Kun rahatuloista vähennetään maksetut asumismenot, kutsutaan jäljelle jäävää tuloa kulutusvaraksi .

Kotitaloudet ovat muun muassa elinvaiheen, asunnon hallintamuodon ja tulotason suhteen hyvin erilaisessa asemassa, jos tarkastellaan kotitalouksien maksamia todellisia rahamääräisiä asumismenoja. Osa kotitalouksista voi joutua kantamaan korkeiden asumismenojensa vuoksi suuren rasitteen, jolloin kotitalouden välttämättömissä toiminnoissa syntyy niin sanottua kulutusvajetta kun kulutusvaraosuus pienenee. Korkeat asumismenot ja pienituloisuus voivat aiheuttaa näin köyhyysriskin kotitalouksille.

Asumiskustannukset vähennetään omistusasuntojen laskennallisesta asuntotulosta. Tulonjakotilastossa tilastoidaan kaikkien asuntojen asumiskustannukset. Vuokra-asunnoissa niitä ovat vuokra ja muut mahdolliset vuokran lisäksi maksettavat menot kuten vesi- ja lämmitysmaksut. Omistusasunnossa asumiskustannuksia ovat talotyypistä riippuen mm. hoitovastike, ja mahdollisesti sen sijasta tai lisäksi maksettavat tontin vuokra, lämmityskulut, vesi-, jätevesi- ja nuohousmaksut, asuntolainojen korot ja mahdolliset korjaukset.

Asumismenot-käsite kuvaa laajempaa asumismenorasitusta: niihin lasketaan asumiskustannusten lisäksi myös asuntolainojen lyhennykset. Asuntolainan takaisinmaksu on säästämistä, mikä kartuttaa asuntovarallisuutta. Varsinaista lainaosuutta ei lasketa asumiskustannuksiin, mutta asuntolainaa lyhentävällä kotitaloudella on vähemmän rahaa käytettävissä muuhun kulutukseen lainan takaisinmaksuaikana.

Asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista rahatuloista oli vuonna 2008 kaikilla kotitalouksilla keskimäärin noin 20 prosenttia. Vuokralaisilla osuus oli 27 prosenttia. Velattomassa omistusasunnossa asuvilla osuus oli 8 prosenttia ja velallisessa 15 prosenttia. Jos myös asuntolainojen lyhennykset huomioidaan (kuvioissa asumismenot), nousee velallisten omistusasujien meno-osuus 26 prosenttiin. Asumismeno-osuuksien ikä- ja tuloluokittainen vaihtelu näkyy kuvioista 3.8 ja 3.9 ²⁾ .

Kuvio 3.8 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet viitehenkilön ikäryhmän mukaan 2008, % kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista

Pienin asumismenorasite asumiskustannuksilla laskien oli talouksilla, joissa viitehenkilö oli 55–64-vuotias. Heillä asumismeno-osuus oli 15 prosenttia. Hyvin lähellä tätä oli myös 65 vuotta täyttäneiden meno-osuus (16 %). Suurin rasite oli nuorilla, alle 25-vuotiailla. Heillä asumismenojen osuus tuloista oli 28 prosenttia. Asuntolainojen lyhennykset mukaan ottaen luku oli 30.

Ylimmässä tulokymmenyksessä olevilla talouksilla asumismenorasite oli vain 8 prosenttia. Asuntolainojen lyhennykset nostavat rasitteen 14 prosenttiin. Alimmassa tulokymmenyksessä asumismenojen tulo-osuus oli erittäin korkea, 40 prosenttia. Näissä talouksissa tukitarve on suuri. Osuus voisi olla vieläkin suurempi, jollei asumistukijärjestelmä kohdistaisi tukia juuri pienituloisimpiin väestöryhmiin.

Kuvio 3.9 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet tulokymmenyksittäin 2008, % kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista

3.3.5 Asumisen tukeminen

Asumistukea saaneiden kotitalouksien lukumäärä on pysytellyt puolen miljoonan talouden tuntumassa pitkään. Vuonna 2008 asumistukea sai 472 000 taloutta. Aiemmista vuosista määrä on jonkin verran laskenut. Toimeentulotuen saajien määrä on vaihdellut enemmän. Vielä vuonna 1996 saajia oli 313 000 kotitaloutta, vuonna 2008 enää 172 000 taloutta (kuvio 3.10).

Asumistuen saajista 80 prosenttia oli vuokralla asuvia ja omassa asunnossa asui noin 15 prosenttia. Tuen saajista joka neljäs oli ammatissa toimimaton ja enemmistö oli työssä käyviä, lähes 60 prosenttia. Saajista 59 prosenttia oli yhden hengen talouksia, vuonna 1995 vastaava luku oli 47 prosenttia. Joka toinen asumistuen saaja kuului kaikkein pienituloisimpaan tuloluokkaan. Pienituloisten osuus saajissa on koko ajan kasvanut.

Kuvio 3.10 Asumistukea ja toimeentulotukea saaneet kotitaloudet 1995–2008, lukumäärä

Keskimääräisen asumistuen rahallinen arvo saajataloutta kohti oli vuonna 2008 noin 2 000 euroa. Pitkällä aikavälillä asumistuen reaaliarvo on noussut selvästi. Vuodesta 1996 nousua on ollut lähes kolmanneksen (30 %). Vuokralla asuvat työssä käyvät saivat asumistukea keskimäärin 1 700 euroa vuodessa ja ammatissa toimimattomat 2 300 euroa.

1) Tulonjakotilastossa kotitalouden viitehenkilöksi valitaan se kotitalouden jäsen, jonka henkilökohtaiset tulot ovat suurimmat.
2) Asumismenojen tulo-osuuksia on raportoitu myös kulutustutkimuksen aineistoista. Eri aineistoista lasketut tunnusluvut saattavat poiketa toisistaan.

Lähde: Tulonjakotilasto 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Honkkila (09) 1734 3651, Hannele Sauli (09) 1734 3497, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

---

Päivitetty 20.5.2010