Etusivu > Tilastot > Tulonjakotilasto > 2010 > 4 Kotitalouksien asuminen, tulot ja asumismenorasite

4 Kotitalouksien asuminen, tulot ja asumismenorasite

4.1 Asunnon hallintasuhde, viitehenkilön ikä, kotitalouden koko ja tulotaso

Omassa asunnossa asuminen on Suomessa yleisin asumismuoto. Omistusasuminen on yleistynyt 1990-luvun lopulta. Vuonna 2010 omistusasunnossa asui 68 prosenttia kotitalouksista, kun vuonna 1997 osuus oli 63 prosenttia. Vuokralla asumisen suunta on ollut toinen: 30 prosenttia asui vuokralaisena vuoden 2010 tietojen mukaan, 35 prosenttia vuonna 1997.

Kuvio 19 kuvaa asunnon hallintasuhdetta kotitalouden viitehenkilön iän mukaan. Kotitaloudet on jaoteltu asunnon hallintasuhteen mukaan neljään luokkaan: velattomassa omistusasunnossa asuviin, asuntovelkaisiin omistusasujiin, vuokralla asuviin ja muihin (mm. asumisoikeusasunnoissa ja palvelutaloissa asuvat). Noin 1,7 miljoonasta omistusasunnossa asuvasta kotitaloudesta yli puolet (880 000 kotitaloutta) asui velattomassa omistusasunnossa vuonna 2010. Yleisimmin velattomassa omistusasunnossa asuivat eläkeikäisten, 65–74-vuotiaiden taloudet (69 %) ja 75 vuotta täyttäneiden taloudet (71 %). 55–64-vuotiaiden ryhmästä lähes puolet (49 %) asui velattomassa omistusasunnossa. Nuorten, alle 25-vuotiaiden kotitaloudet asuivat pääasiallisesti vuokralla (81 %). Asuntovelkaisia oli suhteellisesti eniten 35–44-vuotiaiden ryhmässä, jossa 61 prosentilla kotitalouksista oli asuntovelkaa.

Kuvio 19. Asunnon hallintasuhde viitehenkilön iän mukaan vuonna 2010. % ryhmän kotitalouksista.

Kotitalouden koon mukaan asunnon hallintasuhde on hyvin erilainen yhden hengen talouksissa ja muissa talouksissa. Vielä 1990-luvulla yhden hengen talouksista noin puolet asui omassa asunnossa ja puolet vuokralla, mutta 2000-luvulla omistusasuminen lisääntyi jonkin verran. Vuonna 2010 omistusasunnossa asui 54 prosenttia ja vuokra-asunnossa 43 prosenttia yksin asuvista. Kahden hengen ja sitä suuremmissa talouksissa omistusasuminen lisääntyi selvästi koko 2000-luvun. Kotitalouden elinvaiheen mukaan lapsettomien parien talouksista 77 prosenttia asui omistusasunnossa ja 22 prosenttia vuokra-asunnossa vuonna 2010. Lapsiperheet asuivat lähes yhtä usein omistus- ja vuokra-asunnoissa, mutta lapsiperheiden välillä oli huomattavia eroja huoltajien lukumäärän mukaan. Kahden huoltajan lapsiperheiden talouksista 82 prosenttia ja yksinhuoltajien talouksista 46 prosenttia asui omistusasunnossa, kun vuokralla asuvia oli kahden huoltajan lapsiperheiden talouksista 17 prosenttia ja yksinhuoltajien talouksista 49 prosenttia.

Vuokralaistalouksien keskimääräinen tulotaso on selvästi matalampi kuin omistusasunnoissa asuvien talouksien. Vuokra-asuminen on tyypillinen asunnon hallintamuoto pienituloisilla kotitalouksilla. Kaikista vuokralla asuvista 53 prosenttia sijoittui pienituloisimman viidesosan ja 82 prosenttia mediaanituloa matalamman tulotason ryhmään vuonna 2010. Alimman tulokymmenyksen talouksista 76 prosenttia asui vuokralla ja viidennes (20 %) omassa asunnossa. Ylimmässä tuloluokassa omistusasujia oli 95 prosenttia ja vuokralla asui hyvin harva (4 %) (kuvio 20).

Vuokralla asuvien käytettävissä olevat tulot kotitaloutta kohti olivat noin 24 000 euroa ja kotitalouden keskikoko oli 1,7 henkilöä vuonna 2010. Omistusasujien keskimääräiset tulot olivat noin 47 600 euroa ja keskikoko oli 2,3 henkilöä (liitetaulukko 7a).

Velattomassa omistusasunnossa asuvat jakautuvat suhteellisen tasaisesti tulokymmenyksiin pienituloisinta kymmenystä lukuun ottamatta, jossa omistusasujia on yleensäkin vähän. (Kuvio 20.) Asuntovelkaisten omistusasujien osuus sen sijaan kasvaa ylempiin tulokymmenyksiin siirryttäessä lukuun ottamatta ylintä kymmenystä, jossa omistusasujia ja velattomia omistusasujia on kaikkein eniten. Vähintään puolet kolmen ylimmän tulokymmenyksen kotitalouksista oli asuntovelallisia vuonna 2010. Tähän vaikuttaa kotitalouden elinvaiheen mukainen hallintasuhde eli se, että velattomassa omistusasunnossa asuminen on yleistä eläkeikäisillä kotitalouksilla, kun asuntovelkaiset ovat pääosin työssä käyviä. Eläkeikäisten taloudet sijoittuvat yleisesti tulojakauman keski- ja alaosaan ja työlliset tulojakauman keski- ja yläosaan.

Kuvio 20. Asunnon hallintasuhde tulokymmenyksittäin vuonna 2010. % ryhmän kotitalouksista.

4.2 Asunnon hallintasuhde ja tulokehitys

Omistusasunnossa asuvilla tulotaso kasvoi hieman suotuisammin taloudellisen kasvun vuosina 1987–1991 ja heikkeni selvästi seuraavina taantumavuosina 1992–1994 kuin vuokralla asuvilla kotitalouksilla. Tulojen kääntyessä kasvuun 1990-luvun puolivälistä ovat omistusasunto- ja vuokralaiskotitalouksien väliset tuloerot jatkaneet kasvua. Vuodesta 1995 vuoteen 2010 omistusasuntokotitalouksien tulotaso nousi mediaanilla mitattuna 49 prosenttia ja vuokralaiskotitalouksien tulotaso 26 prosenttia ¹⁾ . Kasvu on ollut lähes yhtäjaksoista lukuun ottamatta 2000-luvun jälkipuoliskon hidastuneen kasvun vaihetta, jolloin tulotaso hallintasuhteesta riippuen jopa laski (Kuvio 21).

Vuonna 2010 omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot olivat keskimäärin 26 970 euroa kulutusyksikköä kohti. Vuokra-asunnoissa asuvien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot olivat noin 60 prosenttia tästä, keskimäärin 16 150 euroa kulutusyksikköä kohti. Vuonna 1989, jolloin tuloerot olivat pienimmät, vuokralaiskotitalouksien tulotaso oli noin 79 prosenttia omistusasujien tulotasosta (ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen mediaani vuokralaisilla 13 955 ja omistusasujilla 17 640 euroa). Vuokralla asuvien tulotaso on yleensäkin heikentynyt, kun ertailukohteeksi otetaan kotitalouksien keskimääräisen tulotason kehitys. Vuonna 2010 vuokralaistalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen mediaani oli 68,8 prosenttia kaikkien kotitalouksien vastaavasta (ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen mediaani 23 480 euroa). Esimerkiksi vuonna 1989 tämä osuus oli yli 85 prosenttia ja vuonna 1995 vielä lähes 79 prosenttia.

Kuviossa 21 on esitetty tulojen muutos omistus- ja vuokra-asujilla, kun myös viitehenkilön työllisyysasema on otettu huomioon. Ajanjaksolla 1987–1991 vuokralla asuvien ammatissa toimimattomien kotitalouksien tulokehitys oli kaikkein heikointa. Taantumajakson 1992–1994 aikana sitä vastoin vuokralla asuvien ammatissa toimivien kotitalouksien tulotaso aleni eniten. Vuodesta 1995 vuoteen 2010 ammatissa toimivien kotitalouksien tulot kääntyivät taas nopeampaan kasvuun. Vuokralla asuvien ammatissa toimivien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot kasvoivat reaalisesti 33 prosenttia, enemmän kuin ammatissa toimimattomilla vuokralaiskotitalouksilla, joilla reaalikasvu oli vajaa 21 prosenttia. Vuokralla asuvien ammatissa toimimattomien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot olivat keskimäärin 20 970 euroa ja ammatissa toimimattomien kotitalouksien keskimäärin 12 885 euroa kulutusyksikköä kohti vuonna 2010. Ammatissa toimimattomiin kuuluu lähinnä eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

Omistusasunnossa asuvat ammatissa toimimattomat ovat suurelta osin eläkeläisiä. Ryhmän ekvivalentit käytettävissä olevat tulot olivat keskimäärin 21 190 euroa kulutusyksikköä kohti vuonna 2010, reaalikasvu oli 39 prosenttia vuodesta 1995.

Kuvio 21. Reaalitulot asunnon hallintasuhteen ja viitehenkilön ammatissa toimivuuden mukaan vuosina 1987–2010. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot/kulutusyksikkö, mediaani.

4.3 Asuntotulo tulokomponenttina

Tulonjakotilastossa käytettävissä oleviin tuloihin luetaan laskennallinen nettovuokra eli asuntotulo. Omistusasunnosta saatu asuntotulo omaisuustulona ja toiselta kotitaloudelta markkinahintaa halvemmin vuokrattu tai ilmaiseksi saatu asuntotulo saatujen tulonsiirtojen tuloeränä luetaan käytettävissä oleviin tuloihin. Asuntotulo kuvaa sitä rahamääräksi arvotettua etuutta, jonka kotitalous saa asuessaan markkinahintaisen (tai käyvän vuokran) vuokra-asunnon vuokratasoa halvemmin. Asuntotulon laskennassa on otettu huomioon kotitalouden maksamat asumiskustannukset (ks. Tulonjakotilaston käsitteet ).

Omistusasujien asuntotulo oli keskimäärin 5 620 euroa ja se muodosti 9,2 prosenttia omistusasujien saamista bruttotuloista vuonna 2010. Sen osuus bruttotuloista on vuodesta 1995 lähtien ollut lähes yhtä suuri lukuun ottamatta vuosia 1995–1996 ja 2007–2008, jolloin asuntotulon bruttotulo-osuus oli 1–2 prosenttiyksikköä matalampi. Asuntokannan ja markkinahintaisten vuokra-asuntojen hintatason perusteella määrittyvät laskennalliset asumiskustannukset ja omistusasunnoista maksetut asumiskustannukset (ml. asuntolainojen korot) vaikuttavat asuntotulon suuruuteen.

Viime vuosina etenkin asuntolainan korot ovat vaikuttaneet asuntotulon kehitykseen. Kotitalouksien keskimäärin maksamat asuntolainan korot nousivat 1990-luvun puolivälin jälkeen uudelleen 2000-luvun jälkipuoliskolla. Maksettujen asuntolainan korkojen määrä oli suurin vuosina 2007–2008, jolloin ne vähensivät bruttomääräistä asuntotuloa siitä vähennettyjen muiden asumiskustannusten jälkeen (ns. rakenteellista asuntotuloa) suhteellisesti eniten 2000-luvulla. Vuonna 2008 asuntolainan korot vähensivät rakenteellista asuntotuloa 30,5 prosenttia. Kun kotitalouksien maksamat asuntolainan korot tämän jälkeen pienenivät voimakkaasti, vähensivät ne rakenteellista asuntotuloa vuonna 2009 18,8 ja vuonna 2010 enää 12,1 prosenttia. Rakenteellisen asuntotulon muutokset eivät olleet näinä vuosina yhtä voimakkaita.

Asuntotulo kohdentuu kotitalousryhmiin, joissa omistusasuminen etenkin velattomana on yleistä. Näitä ovat vanhimpien henkilöiden taloudet. Kuviossa 22 esitetään asuntotulon määrä ja sen osuus kotitalouksien tuloista viitehenkilön ikäryhmän mukaan. 45–54-vuotiaiden saama asuntotulo oli keskimäärin 4 790 euroa ja 55–64-vuotiaiden 4 680 euroa kotitaloutta kohti vuonna 2010. 65–74-vuotiaiden taloudet, joissa velaton omistusasuminen on vielä yleistä, saivat asuntotuloa vain hieman vähemmän eli 4 570 euroa, mutta sen osuus bruttotuloista oli suurempi rahatulojen pienemmän tason takia. Tuloerän vaikutus alle 45-vuotiaiden talouksien tulonmuodostukseen jää jo keskimääräistä pienemmäksi. Esimerkiksi 35–44-vuotiaiden kotitalouksissa asuntotulo muodosti 6,3 prosenttia ja 25–34-vuotiaiden kotitalouksissa 4,3 prosenttia bruttotuloista. Kuvion 23 mukaan asuntotulon määrä oli sitä suurempi mitä korkeampi kotitalouden tulotaso oli. Asuntotulon osuus kotitalouksien bruttotulojen muodostuksesta oli silti suurin aivan keskituloisia matalamman tulotason ryhmissä (III, IV ja V tulokymmenys: 8,2–8,7 % bruttotuloista). Kaikkiaan kotitaloudet saivat asuntotuloa keskimäärin 3 820 euroa ja sen osuus bruttotuloista oli 7,5 prosenttia vuonna 2010.

Kuvio 22. Omistusasujien asuntotulo viitehenkilön iän mukaan vuonna 2010. Asuntotulo keskimäärin, osuus (%) kotitalouksien bruttotuloista ja käytettävissä olevista tuloista¹. Kaikki kotitaloudet.

¹ Omistusasunnon kiinteistövero luetaan Tulonjakotilastossa maksettuihin tulonsiirtoihin, eikä vaikuta asuntotulon rahamäärään. Asuntolainan korot vähentävät asuntotuloa bruttomääräisinä, verovähennysetuus vaikuttaa maksetuissa tulonsiirroissa niitä pienentävästi.

Kuvio 23. Omistusasujien asuntotulo tulokymmenyksittäin vuonna 2010. Asuntotulo keskimäärin, osuus (%) kotitalouksien bruttotuloista ja käytettävissä olevista tuloista¹. Kaikki kotitaloudet.

¹ Ks. kuvion 4.4. viite.

4.4 Asumismenojen ja -kustannusten tulo-osuudet

Asumismenojen tulo-osuudet osoittavat kotitalouksien maksamien asumismenojen osuutta käytettävissä olevista rahatuloista, ns. asumismenorasitetta . Asumismenojen tulo-osuudet suurenevat yleisesti tulotason pienetessä ja siten asumismenojen jälkeiset käytettävissä olevat rahatulot ovat suhteellisesti pienemmät. Asumismenojen tulo-osuus ei tuo esiin kotitalouden tulotasoa, mutta tilastoinnissa sitä voidaan määrittää luokittelutietona käytettävän tuloryhmän perusteella. Asumismenojen tulo-osuuksille vaihtoehtoinen indikaattori on kulutusvara , joka osoittaa kotitalouden tulotason maksettujen asumismenojen jälkeen.

Kotitaloudet ovat muun muassa elinvaiheen, asunnon hallintamuodon ja tulotason suhteen hyvin erilaisessa asemassa, jos tarkastellaan kotitalouksien maksamia rahamääräisiä asumismenoja. Osa kotitalouksista voi joutua kantamaan korkeiden asumismenojensa takia suuren rasitteen, jolloin kotitalouden välttämättömissä toiminnoissa syntyy kulutusvajetta kun käytettävissä olevat rahatulot pienenevät suhteellisen paljon. Korkeat asumismenot syventävät myös pienituloisuudesta kotitalouksille aiheutuvaa köyhyysriskiä.

Tulonjakotilaston asumiskustannuksiin luetaan omistusasunnoista maksettavina kulutusmenoina asunnon hallintasuhteesta riippuen vuokra tai hoitovastike, ja sen sijaan tai lisäksi maksettavat vesi- ja jätevesimaksut, lämmityskulut, palovakuutukset ja nuohousmaksut, tontin vuokra, asunnon ylläpitokorjaukset ja asuntolainojen korot.

Asumismenot-käsite kuvaa laajempaa asumismenorasitusta: niihin lasketaan asumiskustannusten lisäksi myös asuntolainojen lyhennykset ja rahoitusvastike. Asuntolainan takaisinmaksu on säästämistä, mikä kartuttaa asuntovarallisuutta. Varsinaista lainaosuutta ei lasketa asumiskustannuksiin, mutta asuntolainaa lyhentävällä kotitaloudella on vähemmän rahaa käytettävissä muuhun kulutukseen lainan takaisinmaksuaikana.

Kotitaloudet maksoivat asumiskustannuksia käytettävissä olevista rahatuloistaan keskimäärin 12,4 prosenttia vuonna 2010. Nämä ovat nettomääräisiä asumiskustannuksia, joihin ei lueta tulonsiirtoina saatuja asumistukia, eikä asuntolainojen korkojen verovähennysetuutta (ks. kohta 4.5 Asumisen tukeminen). Vuokralaisilla asumiskustannusten tulo-osuus oli 22,3 prosenttia. Velattomassa omistusasunnossa asuvilla asumiskustannusten tulo-osuus oli 9,0 prosenttia ja velkaisessa omistusasunnossa asuvilla 10,3 prosenttia vuonna 2010. Jos myös asuntolainojen lyhennykset luetaan mukaan (asumismenot), oli velkaisten omistusasujien asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista rahatuloista lähes 23 prosenttia vuonna 2010. (Kuvio 24).

Maksetut asumiskustannukset ovat noudattaneet pitkälti käytettävissä olevien rahatulojen muutosta vuosina 2005-–2010, merkittäviä muutoksia tulo-osuuksissa ei ole. Asuntolainan korkojen huomattava pieneneminen on kääntänyt asumiskustannusten tulo-osuuden laskuun velkaisilla omistusasuntokotitalouksilla vuodesta 2009.

Kotitalouden viitehenkilön iän mukaan pienin asumismenorasite asumiskustannuksilla mitaten oli talouksilla, joissa viitehenkilö oli 45–54- tai 55–64-vuotias. Heillä asumiskustannusten tulo-osuus oli noin 11 prosenttia vuonna 2010. Hyvin lähellä tätä oli myös 35–44 vuotta täyttäneiden asumiskustannusten tulo-osuus (12 %). Rasite oli suurin nuorilla, alle 25-vuotiaiden talouksilla. Heillä asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista rahatuloista oli lähes 21 prosenttia vuonna 2010. Kotitalouden tuloryhmän mukaan ylimpään tulokymmenykseen kuuluvilla talouksilla asumismenorasite oli vain 6,4 prosenttia vuonna 2010. Alimpiin tulokymmenyksiin kuuluvien kotitalouksien asumismenorasite oli erittäin korkea, eli asumiskustannukset käsittivät 25,3 prosenttia alimman ja 22,1 prosenttia toiseksi alimman tulokymmenyksen kotitalouksien käytettävissä olevista rahatuloista vuonna 2010. (Kuviot 25 ja 26: Asumiskustannusten tulo-osuus (%), netto).

Kuvio 24. Asumismenojen ja asumiskustannusten osuus (netto, %) käytettävissä olevista rahatuloista asunnon hallintasuhteen mukaan vuosina 2005–2010.

4.5. Asumisen tukeminen

Kotitalouksien tulonsiirtoihin luettavat asumistuet olivat keskimäärin 420 euroa ja asuntolainojen korkojen verovähennysetuus keskimäärin noin 150 euroa kotitaloutta kohti vuonna 2010. Kotitalouksien bruttomääräiset asumiskustannukset, jotka eivät sisällä näitä asumistukimuotoja, olivat 14,0 prosenttia kotitalouksien käytettävissä olevista rahatuloista vuonna 2010 (nettomääräiset asumiskustannukset 12,4 % käytettävissä olevista rahatuloista).

Suurin osa tulonsiirtoina saaduista asumistuista eli yleisestä asumistuesta, opiskelijoiden ja eläkkeensaajien asumistuista, noin 80 prosenttia, kohdentui kahden alimman tulokymmenyksen kotitalouksille. Alin tulokymmenys sai asumistukea keskimäärin 1 710 euroa ja toiseksi alin tulokymmenys 920 euroa kotitaloutta kohti. Asuntolainojen korkojen verovähennysetuuden määrä suurenee tuloryhmän mukaan. Ylimmän tulokymmenyksen saama verovähennysetuus oli lähes 280 euroa kotitaloutta kohti vuonna 2010. Mediaanituloa suuremmat tuloryhmät saivat 72 prosenttia, kaksi alinta tulokymmenysryhmää noin 5 prosenttia asuntolainojen korkojen verovähennysetuuksista.

Kotitalouden viitehenkilön iän mukaan tulonsiirtoina saatujen asumistukien määrä oli keskimääräistä suurempi alle 25-vuotiaiden (1 450 euroa) ja 25–34-vuotiaiden kotitalouksissa (550 euroa), joskin ryhmän kotitalouksien saama tuki oli selvästi pienempi kuin nuoremmassa ikäryhmässä. Asuntolainojen korkojen verovähennysetuus oli suurin asuntovelkaisimmilla ikäryhmien, 35–44-vuotiaiden kotitalouksilla (325 euroa), ja jonkin verran tätä hieman matalampi 25–34-vuotiaiden (280 euroa) ja 45–54-vuotiaiden (175 euroa) kotitalouksilla.

Asumistukien vaikutus asumismenorasitteeseen riippuu tulotasosta. Suurituloisissa ryhmissä asuntolainojen korkojen verovähennysetuuden suhteellinen vaikutus asumiskustannusten tulo-osuuteen on vähäinen. Sitä vastoin pienituloisimpien ja suuren asumiskustannusrasitteen ryhmissä tulonsiirtoina saadut asumistuet vaikuttavat maksettuja asumiskustannuksia merkittävästi pienentävästi.

Kuvio 25. Tulonsiirtoina saadut asumistuet ja asuntolainan korkojen verovähennysetuus keskimäärin, ja asumiskustannusten osuus (%) käytettävissä olevista rahatuloista viitehenkilön iän mukaan vuonna 2010.

Kuvio 26. Tulonsiirtoina saadut asumistuet ja asuntolainan korkojen verovähennysetuus keskimäärin, ja asumiskustannusten osuus (%) käytettävistä olevista rahatuloista tulokymmenyksittäin vuonna 2010.

1) Muutosprosentit ovat lähes samat, vaikka tuloista poistettaisiin laskennalliset erät kuten omistusasujien laskennallinen asuntotulo.

Lähde: Tulonjakotilasto 2010, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli 09 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen 09 1734 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

---

Päivitetty 23.5.2012