1. Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotaso ja -rakenne
Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotasoissa on eroja toimeentulovaikeuksien vakavuuden mukaan (kuvio 1). Suurin vaikeuksin toimeentulevien kotitalouksien kulutusyksikköä kohti lasketut eli ekvivalentit käytettävissä olevat tulot olivat keskimäärin 15 730 euroa vuonna 2011. Vaikeuksin toimeentulevien käytettävissä olevat tulot olivat suuremmat, 17 720 euroa, ja pienin vaikeuksin toimeentulevien 20 950 euroa kulutusyksikköä kohti vuonna 2011. Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulot yhteensä olivat keskimäärin 19 640 euroa kulutusyksikköä kohti. Se on noin 71 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista, jotka olivat keskimäärin 27 490 euroa kulutusyksikköä kohti vuonna 2011. Suuremmissa toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulot yhteensä olivat keskimäärin 17 020 euroa kulutusyksikköä kohti, joka oli noin 62 prosenttia kotitalouksien keskimääräisistä tuloista vuonna 2011. Toimeentulovaikeuksissa olevat kotitaloudet kuuluvat yleisimmin pienituloisiin tuloryhmiin, mutta etenkin kotitalouksissa, joiden tulot riittävät tavanomaisiin menoihin pienin vaikeuksin, on myös keski- ja suurempituloisia (ks. taulukko 2). Pienituloisten ohella nämä kotitaloudet vaikuttavat toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotasoon.
Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotaso pysyi suhteellisen vakaana 2000-luvun jälkipuoliskolla verrattuna tulojen keskimääräiseen kehitykseen. Sitä vastoin vuosiin 2003–2005 verrattuna reaalinen tulokasvu ei ollut yhtä nopeaa kuin kotitalouksilla keskimäärin, eli toimeentulovaikeuksissa olevat kotitaloudet ovat tulotasoltaan pienituloisempia kuin aiemmin. Vuodesta 2003 vuoteen 2011 toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot kasvoivat reaalisesti 9,2 prosenttia, kun kaikilla kotitalouksilla tulot kasvoivat keskimäärin 17,4 prosenttia. Vuodesta 2005 vuoteen 2011 ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen reaalikasvu oli toimeentulovaikeuksissa olevilla kotitalouksilla 2,2 prosenttia, kaikilla kotitalouksilla keskimäärin 10,0 prosenttia. Vuonna 2005 toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotaso oli keskiarvokotitalouden tulotasoon verrattuna kaikkein korkein.
Vuonna 2011 toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot pienenivät reaalisesti 0,7 prosenttia, kun kaikilla kotitalouksilla tulot keskimäärin kasvoivat 0,5 prosenttia. Vuonna 2010 tulot olivat kasvaneet molemmilla 2,5 prosenttia.
Toimeentulo-ongelmaiset kotitaloudet erosivat tulokehitykseltään vuonna 2011. Suuremmissa toimeentulovaikeuksissa (vaikeuksin tai suurin vaikeuksin toimeentulevat) olevien kotitalouksien ekvivalentit käytettävissä olevat tulot nousivat 1,5 prosenttia edellisvuodesta, mutta ryhmän tulotaso oli edelleen kaikkien kotitalouksien keskimääräiseen tulotasoon verrattuna huomattavasti heikompi vuonna 2011 kuin vuosina 2003–2005. Tulotason nousu vuonna 2011 johtui positiivisesta tulokehityksestä (5,5 %) kotitalouksissa, jotka tulivat toimeen vaikeuksin. Kaikkein vaikeimmin toimeentulevilla ja heikoimman tulotason kotitalouksilla, jotka ovat lukumääräisesti pieni ryhmä (2,8 % kotitalouksista), tapahtui ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen huomattavaa pienenemistä (-5,9 %) vuoden 2010 kasvun jälkeen. Samoin pienin vaikeuksin toimeentulevien kotitalouksien tulotaso laski edellisvuodesta (-1,4 %).
Kuvio 1. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot (reaalitulot vuoden 2011 rahassa, ennakkotieto) kulutusyksikköä kohti vuosina 2003–2011, keskiarvo
Lähde: Tulonjakotilasto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marie Reijo (09) 1734 2547
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 28.12.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Subjektiivinen toimeentulo 2011,
1. Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien tulotaso ja -rakenne
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2011/01/tjt_2011_01_2012-12-28_kat_001_fi.html