4 Köyhyysvaje 15,2 prosenttia vuonna 2011
Pienituloisuusrajan alle jäävien tilannetta voidaan tarkastella köyhyysvajeeksi kutsutun indikaattorin avulla. Se osoittaa, kuinka paljon pienituloiselta väestöltä puuttuu keskimäärin tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.
Pienituloiseen väestönosaan kuuluvien keskimääräisen tulotason etäisyys pienituloisuusrajasta on pitkällä aikavälillä vaihdellut 12,5 ja noin 16 prosentin välillä. Vuonna 2011 kaikkien pienituloisten köyhyysvaje oli 15,2 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että pienituloinen henkilö tarvitsisi keskimäärin 2 090 euroa vuodessa eli noin 170 euroa kuukaudessa kulutusyksikköä kohden noustakseen pienituloisuusrajan yläpuolelle. (Kuvio 3.)
Kuvio 3. Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1995–2011. Prosenttia pienituloisuus-rajasta.
Köyhyysvaje voi vaihdella vuosien välillä useista syistä. Köyhyysvaje voi esimerkiksi pienentyä, vaikka pienituloisuusraja nousisikin, koska pienituloisiksi luokitellaan aikaisempaa parempituloisia talouksia. Köyhyysvajeen muutokset siis kuvaavat pienituloisen väestön tulorakenteen muutosta. Siitä ei voi päätellä edellisenä vuonna pienituloisiksi luokiteltujen talouksien tulotason muutoksia, koska pienituloisten talouksien joukko ei ole vuodesta toiseen sama.
Taulukko 2. Pienituloisten mediaanitulo sekä köyhyysvaje euroina ja osuutena pienituloisuusrajasta vuosina 1995, 2000 ja 2005–2011 mitattuna käytettävissä olevalla rahatulolla ja käytettävissä olevalla tulolla (sis. laskennalliset erät).
Vuosi | Pienituloisten mediaanitulo, € | Köyhyysvaje, % | Köyhyysvaje, € | |||
Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo | Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo | Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo | Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo | Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo | Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo | |
1995 | 8 270 | 9 040 | 14,5 | 13,5 | 1 410 | 1 410 |
2000 | 9 330 | 10 280 | 12,6 | 13,3 | 1 350 | 1 580 |
2005 | 10 810 | 11 870 | 14,0 | 15,0 | 1 760 | 2 090 |
2006 | 10 870 | 11 820 | 14,0 | 15,1 | 1 770 | 2 100 |
2007 | 11 030 | 12 100 | 15,5 | 15,1 | 2 030 | 2 150 |
2008 | 11 250 | 12 000 | 15,1 | 16,8 | 2 010 | 2 420 |
2009 | 11 610 | 12 580 | 14,1 | 15,5 | 1 900 | 2 320 |
2010 | 11 780 | 12 800 | 13,7 | 16,2 | 1 870 | 2 480 |
2011 | 11 640 | 12 760 | 15,2 | 16,8 | 2 090 | 2 580 |
Köyhyysvaje on käytettävissä olevilla rahatuloilla mitattuna hieman pienempi kuin käytettävissä olevilla tuloilla, jossa asuntotulo ja luovutusvoitot ovat mukana (taulukko 2), koska sekä mediaani että pienituloisuusraja laskevat kun asuntotulo ja luovutusvoitot lasketaan pois. Pienituloisuusrajan alapuolella olevien tulot eivät kuitenkaan laske samassa suhteessa, sillä asuntotulo kohdistuu enimmäkseen keski- ja suurituloisiin.
Lähde: Tulonjakotilasto 2011, ennakkotiedot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Hannele Sauli 09 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen 09 1734 3408
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 30.1.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2011,
4 Köyhyysvaje 15,2 prosenttia vuonna 2011
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2011/02/tjt_2011_02_2013-01-30_kat_004_fi.html