Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Perusturvan varassa 243 000 henkilöä vuonna 2018

Asuntoväestöstä 4,5 prosenttia eli noin 243 000 henkilöä asui asuntokunnassa, jossa perusturvaetuuksien osuus oli yli 90 prosenttia bruttotuloista (kuvio 10). Näitä  kokonaan perusturvan varassa  olevia henkilöitä oli noin 6 000 vähemmän kuin kahtena edeltävänä vuotena ja yhtä paljon kuin vuonna 2015.

Kokonaan perusturvan varassa olleista 48 prosenttia asui asuntokunnassa, jonka suurin tulolähde oli peruspäiväraha tai työmarkkinatuki vuonna 2018 1) . Vuonna 2010 vastaava osuus oli noin 38 prosenttia.

Kuvio 10. Kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt asuntokunnan pääasiallisen tulolähteen mukaan 2010–2018

Kuvio 10. Kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt asuntokunnan pääasiallisen tulolähteen mukaan 2010–2018

Perusturvaetuuksiin sisältyy tässä valtaosin muita kuin ansiosidonnaisia tulonsiirtoja, ja niihin on luettu myös asumistuki ja toimeentulotuki 2) . Perusturvan varassa olevan talouden jäsenillä voi olla perusturvan lisäksi kalenterivuoden aikana pieniä ansiotuloja, ansiosidonnaisia tulonsiirtoja tai omaisuustuloja. Keskeisten perusturvaetuuksiin luettavien tulonsiirtojen jakautumista voi tarkastella tulonjakotilaston tietokantataulukosta.

Vajaat 23 prosenttia kokonaan perusturvan varassa olevissa asuntokunnissa asuvista henkilöistä oli alle 17-vuotiaita ja vajaat 5 prosenttia yli 64-vuotiaita vuonna 2018 (kuvio 11). Vajaat 17 prosenttia oli 18–24-vuotiaita. Ikäryhmien osuuksissa ei ole suurta muutosta vuoteen 2010 verrattuna.

Kuvio 11. Kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt iän mukaan 2010–2018

Kuvio 11. Kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt iän mukaan 2010–2018

Alle 18-vuotiaista perusturvan varassa olevista noin 55 000 henkilöstä noin puolella asuntokunnan päätulolähde olivat perheavustukset. Muissa alle 65-vuotiaiden ikäluokissa yleisin päätulolähde taloudessa oli työttömyysturva. Ikäluokassa 18–24 myös muut tulonsiirrot (mm. opintotuki) olivat noin kolmanneksella talouden päätulolähde. Opiskelijoita ei voi määritellä pääasiallisen tulolähteen perusteella.

Kokonaan perusturvan varassa olleista yli 17-vuotiaita naisia oli noin 85 000 ja miehiä noin 104 000 vuonna 2018. Miesten osuus oli noin 55 prosenttia. Osuus on kasvanut vuodesta 2010, jolloin se oli 53,5 prosenttia.

Perusturvan varassa olevien tulotaso puolet koko väestön tulotasosta

Kokonaan perusturvan varassa olleiden henkilöiden ekvivalenttien tulojen mediaani oli 13 037 euroa ja keskiarvo 12 457 vuonna 2018. Mediaanitulo oli noin puolet (51,2 %) koko väestön mediaanitulosta, kun se vuonna 2010 oli 47,4 prosenttia (kuvio 12). Perusturvan varassa olleiden tulotaso suhteessa koko väestöön on siten kasvanut vuosina 2010–2018 koko väestön mediaanituloa nopeammin. Perusturvaetuuksiin tehtiin tasokorotus 2012 ja toisaalta koko väestön mediaanitulo on kasvanut reaalisesti hyvin vähän kuluvalla vuosikymmenellä.

Kuvio 12. Kokonaan perusturvan varassa olleiden keskitulojen suhde (%) koko asuntoväestön keskituloihin 2010–2018

Kuvio 12. Kokonaan perusturvan varassa olleiden keskitulojen suhde (%) koko asuntoväestön keskituloihin 2010–2018

Pitkittyneesti kokonaan perusturvan varassa noin 98 100 henkilöä

Pitkittyneesti kokonaan perusturvan varassa olevia ovat henkilöt, joiden asuntokunta on ollut perusturvan varassa yhtäjaksoisesti vähintään neljä vuotta eli tilastovuoden lisäksi jokaisena edeltävistä kolmesta vuodesta 3) . Tällaisia henkilöitä oli 98 100 vuonna 2018, kun heitä oli 61 097 vuonna 2010 (kuvio 13). Edellisvuodesta lukumäärä kasvoi noin 700 henkilöllä. Erityisesti nuorten osuus pienenee, kun tarkastellaan pitkittynyttä perusturvan varassa olemista viimeisimmän vuoden asemesta. Pitkittyneesti perusturvan varassa olevien ekvivalenttien tulojen mediaani oli 13 568 euroa vuonna 2018, joka oli 0,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän ja noin 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010.

Kuvio 13. Pitkittyneesti kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt asuntokunnan pääasiallisen tulolähteen mukaan 2010–2018

Kuvio 13. Pitkittyneesti kokonaan perusturvan varassa olevat henkilöt asuntokunnan pääasiallisen tulolähteen mukaan 2010–2018

1) Asuntokunnan pääasiallinen tulolähde on palkoista, yrittäjätuloista, omaisuustuloista ja tulonsiirroista se tulolaji, josta asuntokunnan jäsenet yhteensä saivat eniten tuloja vuoden aikana. Se ei kuvaa henkilön tai asuntokunnan toimintaa. Jos päätulolähde oli tulonsiirrot, on tulolähdettä edelleen tarkennettu ESSPROS-luokituksen ja sen sisällä hallinnollisten käsitteiden mukaisesti. Jos pääasiallinen tulolähde oli asumis- ja toimeentulotuki, on asuntokunta tässä katsauksessa luokiteltu toiseksi suurimman tulolähteen mukaan.
2) Käytännön syistä kaikki henkilölle maksetut sairaus- ja vanhempainpäivärahat sisältyvät perusturvaetuuksiin, eivät vain vähimmäispäivärahat. Niitä ei aineistosta voitu eritellä. Perusturvaetuuksiin on luettu työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki (ml. kotoutumistuki), sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kotihoidon tuki, elatustuki (2010-), lapsilisät, kansaneläkkeenä maksetut vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeet, takuueläkkeet (2011-), kuntoutusraha (Kela), vammaistuet, asumistuet, toimeentulotuki, opintoraha sekä eräitä muita sosiaaliavustuksia (mm. sotilasavustukset). Etuudet on määritelty tulonjakotilastojen tuloluokituksen pohjalta aineiston sallimalla tarkkuudella.
3) Alle kolmevuotiaat eivät voi olla pitkittyneesti perusturvan varassa.

Lähde: Tulonjakotilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Tara Junes 029 551 3322, Pekka Ruotsalainen 029 551 2610, Kaisa-Mari Okkonen 029 551 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 10.3.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Tuloerot 2018, 3. Perusturvan varassa 243 000 henkilöä vuonna 2018 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2018/01/tjt_2018_01_2020-03-10_kat_003_fi.html