Teollisuustuotanto väheni tammi-maaliskuussa runsaat 19 prosenttia
Vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä teollisuustuotanto oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella 19,4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2008 vastaavana ajankohtana. Suomen teollisuustuotanto on kokenut viime vuoden lopulta alkaen lähihistorian pahimman notkahduksen.
Katsauksessa olevat kolmen kuukauden liukuvat keskiarvoluvut perustuvat kausitasoitettuihin indeksipistelukuihin.
Teollisuustuotannon (BCDE) kolmen kuukauden liukuva vuosimuutos (%) ja trendi 1/2001-3/2009 (TOL 2008)
Metalliteollisuuden tuotanto väheni tammi-maaliskuussa lähes 25
prosenttia
vuoden takaiseen verrattuna
Metalliteollisuuden tuotanto lähti jyrkkään pudotukseen viime vuoden lopulla. Metalliteollisuuden osuus Suomen teollisuuden jalostusarvosta oli vuonna 2006 lähes 45 prosenttia. Metalliteollisuuden kehityksellä on suuri vaikutus koko teollisuustuotantoon.
Metalliteollisuuden (24-30) kolmen kuukauden liukuva vuosimuutos (%) ja trendi 1/2001-3/2009 (TOL 2008)
Metsäteollisuuden tuotanto putosi tammi-maaliskuussa lähes 30 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna
Metsäteollisuuden tuotanto on romahtanut. Tuotanto ja trendi on ollut jyrkästi laskevalla uralla koko viime vuoden. Metsäteollisuuden osuus Suomen teollisuuden jalostusarvosta putosi vuoden 2004 runsaasta 15 prosentista vuoden 2006 noin 14 prosenttiin. Vuoden 2006 suuret kasvuprosentit johtuvat vertailuvuoden tuotantoseisokeista.
Metsäteollisuuden (16-17) kolmen kuukauden liukuva vuosimuutos (%) ja trendi 1/2001-3/2009 (TOL 2008)
Kemianteollisuuden tuotanto väheni tammi-maaliskuussa 17,7
prosenttia
vuotta aikaisemmasta
Kemianteollisuuden tuotanto on hyytynyt muiden toimialojen tapaan. Kemianteollisuuden osuus Suomen teollisuustuotannon jalostusarvosta oli vuonna 2006 noin 10 prosenttia. Vuonna 2004 sen osuus oli vielä lähes 12 prosenttia.
Kemianteollisuuden (19-22) kolmen kuukauden liukuva vuosimuutos (%) ja trendi 1/2001-3/2009 (TOL 2008)
Teollisuustuotanto väheni vuoden 2008 ennakkotietojen mukaan 0,7 prosenttia. Vuonna 2007 teollisuustuotanto kasvoi 4,4 prosenttia.
Koko teollisuuden (BCDE) vuosimuutos 2001-2008, % (TOL 2008)
Teollisuustuotannon trendi on niin Suomessa kuin muissakin Suomen kannalta tärkeissä vientimaissa voimakkaassa laskussa. Suomessa teollisuustuotannon huippu saavutettiin vuoden 2008 alussa ja siitä se on tullut varsin jyrkästi alas. Samanlainen kehitys on myös Suomen viennin kannalta tärkeissä EU-maissa.
Teollisuustuotannon trendi Suomi (BCDE), Saksa,
Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia (BCD)
2000 - 2009, 2005=100, TOL 2008
Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2009, maaliskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kari Rautio (09) 1734 2479, volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Päivitetty 8.5.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. maaliskuu 2009,
Teollisuustuotanto väheni tammi-maaliskuussa runsaat 19 prosenttia
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttvi/2009/03/ttvi_2009_03_2009-05-08_kat_001.html