Julkaistu: 10.3.2010
Teollisuustuotanto oli tammikuussa vuoden takaisella tasolla
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2010 tammikuussa samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Tammikuun tietojen perusteella teollisuustuotanto ei ole vielä lähtenyt kauan odotettuun kasvuun.
Teollisuustuotannon (BCDE) työpäiväkorjattu muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %
Kausitasoitettu tuotanto laski tammikuussa 1,8 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna. Viime vuoden lopulla alkanut hienoinen kasvu pysähtyi tammikuussa.
Teollisuustuotannon (BCDE) kausitasoitettu muutos edellisestä kuukaudesta, %, TOL 2008
Metsäteollisuuden tuotannon vahva kasvu jatkui myös tammikuussa ollen 13,1 prosenttia korkeammalla kuin viime vuoden tammikuussa. Myös kemianteollisuudessa tuotanto kasvoi. Tammikuussa työpäiväkorjattu tuotanto ylitti 4,3 prosentilla vuoden takaisen tason. Sähkön ja lämmön tuotanto kasvoi 12 prosenttia vuoden takaisesta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto oli lähes vuoden takaisella tasolla. Eniten päätoimialoista laski metalliteollisuus pl. sähkö- ja elektroniikkateollisuus, -11,2 prosenttia. Elintarviketeollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto supistui 2,3 prosenttia.
Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutos toimialoittain 1/2009-1/2010, %, TOL 2008
Teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli tammikuussa 72,8 prosenttia. Vuotta aiemmin kapasiteetin käyttöaste oli 68 prosenttia. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste nousi tammikuussa 78,1 prosenttiin kun se vuotta aiemmin oli noin 10 prosenttiyksikköä alhaisempi. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste on kuitenkin edelleen noin 7 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Myös kemianteollisuuden käyttöaste nousi vuotta aiemmasta.
Estimointi
Teollisuustuotannon volyymi-indeksissä käytetään toimialalla sähkö- ja elektroniikkateollisuus (26-27) useana kuukautena vuodessa estimointia. Kyseisellä toimialalla Tilastokeskus estimoi tietoja 8 kertaa vuodessa. Toimialan kaikki tiedot eivät ole Tilastokeskuksen käytössä julkaisuajankohtina. Koska toimialalla (26-27) on vajaan 20 prosentin paino koko teollisuudesta, estimoinnin käyttö voi muuttaa teollisuustuotannon volyymi-indeksin pistelukuja ja muutosprosentteja, vaikka muilla toimialoilla eivät aikaisempien kuukausien tiedot tarkentuisi.
Tarkennetut tammikuun tiedot julkaistaan helmikuun teollisuustuotannon tietojen yhteydessä 9.4.2010 kello 9.00. Menetelmästä johtuen edellisten kuukausien kausitasoitetut luvut voivat muuttua, vaikka alkuperäiset luvut eivät tarkentuisi. Kausitasoitetut luvut on myös työpäiväkorjattu.
Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2010, tammikuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Aki Savolainen (09) 1734 2703, Kari Rautio (09) 1734 2479, volyymi.indeksi@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (342,4 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Kuviot
-
- Teollisuustuotannon työpäiväkorjattu muutosprosentti tammikuu 2009 / tammikuu 2010, TOL 2008 (10.3.2010)
- Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutosprosentti joulukuu 2009 / tammikuu 2010, TOL 2008 (10.3.2010)
- Teollisuustuotannon trendi Suomi, Saksa, Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia (BCD) 2000 - 2009, 2005=100, TOL 2008 (10.3.2010)
- Laatuselosteet
Päivitetty 10.03.2010
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. tammikuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttvi/2010/01/ttvi_2010_01_2010-03-10_tie_001_fi.html