Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Hyvätuloisilla liikenee rahaa pörssisijoituksiin

Yleisimmän rahoitusvarallisuuserän, talletusten, osuus rahoitusvaroista on ollut pitkään laskusuunnassa. Vaikka varallisuutta on siirtynyt osakkeisiin ja rahastoihin, vieläkin talletusten osuus rahoitusvarallisuudesta on yli 40 prosenttia kun pörssiosakkeiden ja rahastosijoituksien osuus on noin 30 prosenttia.

Pörssiosakkeita ja rahastosijoituksia oli kaikista kotitalouksista 39 prosentilla. Osuus oli korkein, 40 prosenttia, 45–54-vuotiailla ja sijoitusten arvo oli keskimäärin 42 000 euroa. Yhtä yleistä omistus oli nuorempien 35– 44-vuotiaiden ja vanhempien 55– 64-vuotiaiden talouksissa, mutta sijoitussummat olivat selvästi pienempiä kuin 45–54-vuotiailla.

Tulojen kasvaessa yhä suurempi osuus rahavaroista sijoitetaan riskipitoisempiin kohteisiin, kuten pörssiin ja rahastoihin. Osake- ja rahastosijoittaminen kasvaakin jyrkästi vasta kaikkein suurituloisimmilla (kuvio 3). Valtaosalla väestöstä tämäntyyppinen riskisijoittaminen jää melko vähäiseksi. Alimmassa tuloluokassa (1. tulokymmenys) osake- ja rahastosijoituksia oli vain 14 prosentilla kotitalouksista, ylimmässä tuloluokassa (10. tulokymmenysi) osuus nousee noin 70 prosenttiin. Myös rahamääräiset sijoitukset moninkertaistuvat, kun kaikkien kotitalouksien keskiarvo oli noin 11 000 euroa, ylimmässä tuloluokassa se oli 68 000 euroa. Rahoitusvarallisuus on jakautunut asuntoja ja muuta kiinteää varallisuutta epätasaisemmin, suurinta sijoitusten keskittyminen on pörssiosakkeissa ja rahastosäästöissä. Ylimmän tuloluokan talouksien hallussa oli 61 prosenttia koko pörssi- ja rahastovarallisuudesta vuonna 2009.

Kuvio 3. Kotitalouksien pörssiosakkeiden ja rahastosijoituksien omistus tulokymmenyksittäin 2009, euroa kotitaloutta ja omistusosuus talouksista

Kuvio 3. Kotitalouksien pörssiosakkeiden ja rahastosijoituksien omistus tulokymmenyksittäin 2009, euroa kotitaloutta ja omistusosuus talouksista

Lähde: Kotitalouksien varallisuus, Tilastokeskus

Lisätietoja: Markku Säylä (09) 1734 3410, Veli-Matti Törmälehto (09) 1734 3680, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 21.12.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kotitalouksien varallisuus [verkkojulkaisu].
ISSN=2242-3214. 2009, 3. Hyvätuloisilla liikenee rahaa pörssisijoituksiin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtutk/2009/vtutk_2009_2011-12-21_kat_003_fi.html