Julkaistu: 19.11.2008
Ympäristöverojen osuus verokertymästä laski vuonna 2007
Suomessa kerättiin vuonna 2007 ympäristöverotuksella noin 4,9 miljardia euroa. Ympäristöverokertymä ei ole euromääräisesti viime vuosina paljoakaan muuttunut, mutta verrattuna valtion kokonaisverokertymään se oli vuonna 2007 suhteellisesti alimmillaan muihin 2000-luvun vuosiin verrattuna. Vuonna 2007 ympäristöverojen osuus koko valtion verokertymästä oli 6,4 prosenttia. Osuus muina 2000-luvun vuosina on ollut 6,6-7,4 prosentin välillä.
Viime vuoden ympäristöveroista 47 prosenttia saatiin liikennepolttoaineista eli moottoribensiinistä ja dieselöljystä. Tämä 2,3 miljardin euron verokertymä nousi hieman edellisestä vuodesta. Sen sijaan ajoneuvoperusteisten verojen kertymä aleni hieman, ollen 1,8 miljardia euroa, ja vastaten 37 prosenttia koko ympäristöverokertymästä. Lisäksi ympäristöveroista 14 prosenttia kertyi polttoöljystä, kivihiilestä, polttoturpeesta, maakaasusta ja sähköstä, jotka ovat kulutuksen määrän mukaan verotettavia energia-aineita.
Ympäristöverojen lisäksi vuonna 2007 kerättiin ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta noin 1,0 miljardia euroa.
Ympäristöverojen tuotto ja osuus valtion kokonaisverokertymästä vuosina 1990-2007
Liikenne- poltto- aineet |
Muut energia- aineet |
Ajoneuvo- perusteiset verot |
Maatalouden maksut ja muut verot ja maksut |
Yhteensä | Osuus valtion kokonais- verokerty- mästä |
|
Milj. euroa | % | |||||
1990 | 956 | 53 | 837 | 44 | 1 890 | 4,8 |
1991 | 1 081 | 53 | 545 | 73 | 1 751 | 4,5 |
1992 | 1 164 | 55 | 472 | 134 | 1 825 | 4,9 |
1993 | 1 362 | 202 | 419 | 122 | 2 105 | 5,7 |
1994 | 1 499 | 202 | 591 | 79 | 2 372 | 5,7 |
1995 | 1 676 | 320 | 740 | 28 | 2 764 | 6,3 |
1996 | 1 794 | 387 | 950 | 27 | 3 158 | 6,8 |
1997 | 1 836 | 548 | 1 063 | 43 | 3 490 | 7,0 |
1998 | 1 963 | 661 | 1 261 | 53 | 3 938 | 7,3 |
1999 | 1 993 | 708 | 1 423 | 59 | 4 183 | 7,5 |
2000 | 1 963 | 679 | 1 459 | 58 | 4 159 | 6,7 |
2001 | 1 984 | 717 | 1 357 | 58 | 4 116 | 6,6 |
2002 | 2 045 | 761 | 1 474 | 64 | 4 344 | 6,8 |
2003 | 2 089 | 826 | 1 680 | 83 | 4 678 | 7,3 |
2004 | 2 163 | 786 | 1 877 | 90 | 4 916 | 7,4 |
2005 | 2 203 | 779 | 1 813 | 89 | 4 884 | 7,1 |
2006 | 2 189 | 794 | 1 872 | 99 | 4 954 | 6,8* |
2007 | 2 292 | 691 | 1 829 | 112 | 4 924 | 6,4* |
* ennakkotieto
Lähde: Ympäristöverot 2007. Tilastokeskus
Lisätietoja: Annika Miettinen (09) 1734 3228, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi
Vastaavan tilastojohtajan sijainen: Matti Parkkinen
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kuviot
-
- Ympäristöverojen tuotto vuosina 1990-2008 (19.11.2008)
Päivitetty 19.11.2008
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Ympäristöverot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5552. 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yev/2007/yev_2007_2008-11-19_tie_001.html