Julkaistu: 7.11.2012
Ympäristöverojen osuus yli seitsemän prosenttia kokonaisverokertymästä vuonna 2011
Suomessa kerättiin vuonna 2011 ympäristöverotuksella 6,1 miljardia euroa. Vuoden 2011 ympäristöveroista 41 prosenttia saatiin liikennepolttoaineista eli moottoribensiinistä ja dieselöljystä. Ympäristöverojen määrä kasvoi edellisvuodesta yli miljardilla eurolla, kun energiantuotannon ja sähkönkulutuksen verotus kiristyi vuoden 2011 alussa. Ympäristöverojen osuus valtion koko verokertymästä vuonna 2011 nousi 7,4 prosenttiin.
Ympäristöverojen tuotto vuosina 1990–2011
Ympäristöverojen lisäksi vuonna 2011 kerättiin ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta noin 1,1 miljardia euroa.
Ajoneuvoperusteisten verojen kertymä kasvoi vajaat 200 miljoonaa euroa 1,8 miljardiin euroon, joka on 30 prosenttia koko ympäristöverokertymästä. Ympäristöveroista 27 prosenttia kertyi polttoöljystä, kivihiilestä, polttoturpeesta, maakaasusta ja sähköstä, joita verotetaan kulutuksen mukaan. Jäteverokertymä oli vuonna 2011 noin 64 miljoonaa euroa, joka on yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Lähde: Ympäristöverot 2011, Tilastokeskus
Lisätietoja: Tuula Kyllönen 09 1734 3546, Jukka Muukkonen 09 1734 3224, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (238,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Ympäristöverot (7.11.2012)
Päivitetty 7.11.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Ympäristöverot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5552. 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yev/2011/yev_2011_2012-11-07_tie_001_fi.html