Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
Laatuseloste: Yliopistokoulutus
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Tilastossa kuvataan yliopistojen 20.9. tilanteen mukaista opiskelijamäärää ja yliopistoissa kalenterivuoden aikana suoritettuja tutkintoja. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa.
Yliopistotilasto on laadittu yliopistojen Tilastokeskukselle ilmoittamien henkilöpohjaisten opiskelija- ja tutkintotietojen perusteella.
Tilastolain (23.4.2004/280 muut. 361/2013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (24.1.1992/48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan Väestö- ja elinolotilastot -tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Yliopistotilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelija- ja tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt sähköisesti yliopistoilta. Aineisto on kokonaisaineisto.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Tietojen käsittelyprosessin aikana opiskelija- ja tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Opiskelija- ja tutkintotiedot ilmestyvät kerran vuodessa. Tutkintotiedot koskevat edellistä kalenterivuotta ja opiskelijatiedot ovat 20.9. tilanteen mukaisia. Kukin yliopisto ilmoittaa opiskelijan ensisijaisen opiskeluoikeuden, mutta opiskelija voi sisältyä vuosiaineistoon useammin kuin kerran, jos hän opiskelee useammassa kuin yhdessä yliopistossa. Lopulliset aineistot valmistuvat noin puolen vuoden viiveellä viiteajankohdasta.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internet-sivuilla. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Koulutustilastot-vastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.
Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Yliopistotietoja on kerätty summatasolla (yliopistoittain, tiedekunnittain ja tutkinnoittain) vuodesta 1938 alkaen. Henkilöpohjaisina tietoja on kerätty vuodesta 1966 alkaen. Aikasarjoja sähköisessä muodossa voidaan toimittaa vuodesta 1984 alkaen.
Vuodesta 2010 alkaen yliopistotilastot sisältävät myös Maanpuolustuskorkeakoulun tiedot. Vuodesta 2012 alkaen uudet opiskelijat ovat ko. tutkinnon ko. yliopistossa ensimmäistä kertaa aloittavia. Aiemmin uudet opiskelijat olivat ensimmäistä kertaa ko. yliopistoon kirjoille tulleita. Tilastoinnissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat eri vuosien vertailtavuuteen.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Yliopistotilaston tiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin muutkin Tilastokeskuksen koulutusta kuvaavat tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet.
Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Anna Loukkola 09 1734 3678, koulutustilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 25.4.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Yliopistokoulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0599. yliopistotutkinnon suorittaneet 2013,
Laatuseloste: Yliopistokoulutus
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yop/2013/01/yop_2013_01_2014-04-25_laa_001_fi.html