Kilpailu tuotannosta ja työpaikoista kiristyy

Euroopan suhteellista köyhtymistä vaikea pysäyttää

Teollisuusmaiden välisessä talouskilpailussa Yhdysvallat on kasvattanut etumatkaansa EU-maihin nähden. Euroopan talousongelmat pitkälti tunnetaan ja yleensäkin tietämys talouden kasvuun ja kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä on viime aikoina lisääntynyt. Ratkaisuvaihtoehtojen kypsyminen vie kuitenkin aikansa.

KILPAILU TUOTANNON ja työpaikkojen sijoittumisesta on viime vuosina monestakin syystä kiristynyt. Kansainvälistymisen myötä yrityksistä on tullut entistä liikkuvampia ja myös toimintaympäristön suhteen entistä valikoivampia. Uudet innovaatiot ovat välttämättömiä myös yritysten toimintaympäristön kehittämisessä.

Tietämys talouden kasvuun ja kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä on viime aikoina lisääntynyt paitsi taloustilastojen kehittymisen, myös niiden pohjalta tehtyjen empiiristen kasvututkimusten ansiosta. Uusimmissa kasvututkimuksissa talouden menestys ja kilpailukyky ymmärretään yhä enemmän dynaamisina käsitteinä. Kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät ja niiden painoarvot muuttuvat, kun taloudet siirtyvät kehitysvaiheista toiseen. Aikaisemmista vahvuuksista voi jatkossa tulla jopa heikkouksia.

Yritysten toimintaympäristöön vaikuttavia tekijöitä arvioidaan myös entistä monipuolisemmin. Tuotannontekijöiden hinta ei välttämättä ratkaise tuotannon edullisinta sijoitusvaihtoa. Hyvä tuottavuus mahdollistaa alhaiset tuotantokustannukset samaan aikaan korkean valuutan ja korkean palkkatason kanssa. Tuottavuuden taso ja väestön elintaso korreloivat keskenään. Edellytysten luominen nopealle ja kestävälle tuottavuuden kasvulle näyttää siten olevan keskeistä.

Toimintaympäristöön ja kilpailukykyyn vaikuttavista tekijöistä muun muassa teknologiaympäristöön sekä työvoiman osaamiseen, koulutukseen ja tuottavuuteen vaikuttavien tekijöiden painoarvo on viime vuosina lisääntynyt. Työvoiman saatavuutta joudutaan jatkossa arvioimaan entistä kriittisemmin. Verojärjestelmien vaikutuksista yritysten toimintaedellytyksiin on viime vuosina keskusteltu runsaasti. Energia- ja logistiikka-asioilla on edelleen merkitystä. Vakaa kokonaistaloudellinen toimintaympäristö luo edellytykset yritystoiminnan kehittämiselle.

Pitkälle kehittyneiden teollisuusmaiden välinen talouskilpailu on keskeisiltä osiltaan kilpailua innovaatioista, teknologioista ja niihin liittyvästä osaamisesta. Näitä asioita korostetaan paitsi yritysten toiminnassa myös yleisessä talous- ja elinkeinopolitiikassa.

Yritystason uusiutuminen ratkaisevaa

Talouden ja yhteiskuntien kansainvälistyminen on yhtenäistänyt teollisuusmaiden kokonaistaloudellista toimintaympäristöä. Merkittäviin irtiottoihin yleisessä talouspolitiikassa ei enää ole mahdollisuuksia. Tällöin kilpailukyky määräytyy ennen kaikkea markkinoiden toimivuuden, rakenteellisen uusiutumisen sekä yritys- ja toimipaikkatason sopeutumiskyvyn perusteella.

Tasapainoinen kokonaistaloudellinen toimintaympäristö luo edellytykset, mutta se ei sinällään vielä takaa korkeaa tuottavuutta, kilpailukykyä ja elintasoa. Michael Porter on sanonut asian seuraavasti; "wealth is actually created at the microeconomic level - in the ability of firms to create valuable goods and services using productive methods".

Euroopassakin talouden kasvu on yhä selvemmin yritysten vastuulla. Globalisaatio ja nopea teknologinen kehitys ovat lisänneet yritysrakenteen ja yritysten liiketoimintamallien uusiutumiselle asetettavia vaatimuksia. Kilpailukykyisessä taloudessa on oltava riittävästi uusia innovaatioita sekä uusia ja kasvavia yrityksiä korvaamaan taantuvien alojen aiheuttamat työpaikkamenetykset.

Euroopan mahdollisuuksia globaalissa kilpailussa heikentävät sekä kokonaistaloudelliset ongelmat että puutteet yritysten toimintaympäristössä. Ongelmat ovat tiedossa; väestön ikääntyminen, julkisen sektorin rahoituksen kestämättömyys, työmarkkinoiden jäykkyydet, korkea verotus, alhainen tuottavuus, teknologiaympäristön puutteet, riittämätön panostus t&k-toimintaan ja koulutukseen ja niin edelleen.

EU-talouden ongelmat näkyvät viime kädessä kansalaisten elintasossa. Vuonna 2003 bruttokansantuote asukasta kohden oli Yhdysvalloissa yli 40 prosenttia korkeampi kuin Saksassa tai euromaissa keskimäärin. Yhdysvaltain etumatka alkoi 1990-luvulla uudelleen kasvaa supistuttuaan toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä.

Vastaava kehitys näkyy tuottavuudessa. Ero Yhdysvaltain ja euromaiden tuottavuudessa oli pienimmillään 1990-luvun puolivälissä, mistä alkaen se on uudelleen kasvanut Yhdysvaltain eduksi lähes kaikkiin euromaihin verrattuna. Vuonna 2003 bkt työllistä kohden oli esimerkiksi Saksassa 73 prosenttia Yhdysvaltain tasosta. EU:n uusissa jäsenmaissa tuottavuus jää keskimäärin vajaaseen puoleen EU-15-alueen tasosta.

Elintason ja tuottavuuden heikko kehitys koskettaa ennen kaikkea euroaluetta. Euroalueen ulkopuolisista maista muun muassa Englanti, Ruotsi ja Norja ovat viime vuosina edelleen kuroneet kiinni Yhdysvaltain elintaso- ja tuottavuusetumatkaa.

Yhdysvaltain etulyöntiasema todennäköisesti säilyy jatkossakin; OECD:n arvioiden mukaan bkt:n ja tuottavuuden potentiaalinen kasvukyky on Yhdysvalloissa lähes kaksinkertainen vanhoihin EU-maihin verrattuna.

Reaalinen bkt/työntekijä, 2003
Ostovoimakorjattu USD (1999)

Lähde: U.S. Department of Labor, Bureau of Labor Statistics

Reaalinen bkt/asukas, 2003
Ostovoimakorjattu USD (1999)

Lähde: U.S. Department of Labor, Bureau of Labor Statistics

Panostus tutkimukseen ja koulutukseen riittämätöntä Euroopassa

Professori André Sapir'in johtaman komission nimittämä asiantuntijaryhmä arvioi viime vuonna, että Euroopan kasvuongelmien syynä on "kyvyttömyys sopeutua muuttuviin olosuhteisiin". Työryhmä ehdotti muun muassa EU:n budjettimenojen suuntaamista nykyistä enemmän talouden kasvua edistäviin kohteisiin, kuten tutkimukseen ja koulutukseen.

Yhdysvaltain menestys perustuu teknologiseen kilpailukykyyn ja sitä tukeviin talouden rakenteisiin. Tämän taustalla on lukuisia tekijöitä, kuten yritysten vakaa toimintaympäristö, tehokas kilpailu- ja regulaatiopolitiikka, työmarkkinoiden joustavuus, toimivat rahamarkkinat ja niin edelleen. Amerikkalaiset yritykset panostavat runsaasti teknologiaan ja näyttävät myös omaksuvan uusinta teknologiaa aggressiivisemmin kuin kilpailijansa.

Yhdysvaltain teknologinen etumatka suuriin EU-maihin on viime vuosina pikemminkin kasvanut. Asukasta kohden EU-maiden t&k-panostus on viime vuosina jäänyt vajaaseen puoleen siitä, mitä se on Yhdysvalloissa.

Myös korkea-asteen koulutukseen panostetaan Yhdysvalloissa - suhteessa bkt:hen - kaksinkertainen määrä EU-keskimäärään verrattuna. Valtaosa maailman huippuyliopistoista tai kaupallisen alan oppilaitoksista sijaitsee Yhdysvalloissa. Financial Times -lehden tuoreimman rankeerauksen mukaan kymmenen arvostetuimman MBA-tason bisnes-koulun joukkoon sijoittui kaikkiaan kahdeksan amerikkalaista ja yksi eurooppalainen koulu.

Yhdysvaltain resursseja lisää myös tutkijoiden nettotuonti Euroopasta ja Aasiasta. Merkittävä osa tutkijatyövoimasta Yhdysvalloissa on ulkomaalaisia, kun vastaava osuus EU-alueella jää muutamaan prosenttiin. Euroopan heikko talous ei kykene luomaan riittävän haastavia työpaikkoja tutkijoilleen.

EU-talouden ongelmia selitetään myös väestön ikääntymisellä sekä työnteon vähäisyydellä. Kansainvälisesti verrattuna väestön ikääntymisongelmat ovat Euroopassa tuntuvasti vaikeampia kuin Yhdysvalloissa, mutta lievempiä kuin Japanissa.

OECD:n arvioiden mukaan esimerkiksi Saksassa työntekijälle kertyi vuonna 2003 keskimäärin 1 446 työtuntia, kun amerikkalaiselle työntekijälle niitä kertyi 1 792. Euroopassa työntekijällä on vähintäänkin kaksinkertainen määrä palkattuja vapaapäiviä amerikkalaiseen työntekijään verrattuna. Myös alhainen työllisyysaste syventää useiden EU-maiden ongelmia.

Verouudistuksista kannustimia työntekoon

Lyhyt vuotuinen työaika ja alhainen työllisyysaste yhdistetään yleisesti Euroopan korkeaan verotukseen. Verotuksen rakenteellisilla muutoksilla ja etenkin työtulojen verotuksen keventämisellä onkin pyritty paitsi vauhdittamaan työvoiman kysyntää myös lisäämään työvoiman tarjontaa.

Monissa EU-maissa on viime vuosina ollut pyrkimys alentaa etenkin palkansaajien tuloverotusta ja yritysverotusta. Verouudistukset ovat vaihdelleet sisällöltään ja painotuksiltaan ja myös niiden vaikutukset kokonaisveroasteeseen ovat olleet vaihtelevia. EU-15-alueen kokonaisveroaste nousi vielä 1990-luvun jälkipuoliskolla, mutta on sen jälkeen hienokseltaan alentunut.

Kokonaisveroaste 2002, % bkt:sta

	2002	Muutos 1995-2002
	%	%-yksikköä
Ruotsi	50,6	1,1
Tanska	48,9	-0,4
Belgia	46,6	1,5
Suomi	45,9	-0,1
Itävalta	44,4	2,1
Ranska	44,2	0,2
Luxemburg	41,9	-0,4
Italia	41,7	0,6
Saksa	40,2	-0,7
Alankomaat	35,5	-1,1
Portugal	36,3	2,8
Kreikka	36,2	3,6
Espanja	36,2	2,7
Englanti	35,8	0,5
Irlanti	28,6	-4,8
EU15 -keskimäärin	40,4	-0,1
EU:n uudet jäsenmaat	37,3	0,8
Lähde: Eurostat, Structures of the taxation systems in the European Union

OECD:n tuoreimpien laskelmien mukaan EU-15-alueen kokonaisveroaste aleni vuoden 2000 42 prosentista 40,5 prosenttiin vuonna 2002. Tuntuvimmin veroaste on viime vuosina alentunut Irlannissa, Ruotsissa ja Kreikassa. Pyrkimys verotuksen keventämiseen näkyy myös eräiden uusien EU-maiden veroasteiden alenemisena.

Vanhoissakin EU-maissa veroasteet vaihtelevat tuntuvasti. Korkeimmat veroasteet ovat Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa ja Suomessa, ja alhaisimmat puolestaan Irlannissa, Britanniassa, Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa. Ruotsissa veroaste on 22 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Irlannissa.

Kansainvälisesti verrattuna EU-15-alueen kokonaisveroaste on huomattavan korkea. Vuonna 2002 se oli 12 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Yhdysvalloissa ja 15 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Japanissa. Uusissa EU-maissa kokonaisveroaste on 6-7 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin EU-15-alueella (painottamaton aritmeettinen keskiarvo). Euroopan ulkopuolisista maista ainoastaan Australiassa, Kanadassa ja Uudessa Seelannissa kokonaisveroaste ylittää 30 prosentin rajan. Verotuksen viime vuosien aleneminen on ainakin toistaiseksi ollut vielä varsin marginaalinen muutos vuosikymmeniä jatkuneeseen veroasteen nousuun verrattuna. Lisäksi OECD:n tuoreet mallilaskelmat osoittavat, että useimmissa EU-maissa julkisen sektorin rahoitus ei ole alkuunkaan kestävällä pohjalla. Paineet sekä verotuksen kiristymiseen että menojen leikkaamiseen ovat huomattavat. OECD:n laskelmien mukaan esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa pitkän ajan kestävyys edellyttäisi kokonaisveroasteen yli 4 prosenttiyksikön nousua, jos kestävyyttä haetaan yksinomaan verotuksiin liittyvillä ratkaisuilla. Politiikkavaihtoehtoja on toki runsaasti.

Väestön ikääntymisen arvioidaan vanhoissa EU-maissa lisäävän julkisen sektorin menoja suhteessa bkt:n keskimäärin noin 4 prosenttiyksiköllä vuoteen 2050 mennessä. Ikääntymisen tuomat menopaineet ovat suurimmat Suomessa, Alankomaissa ja Portugalissa.

Uusien EU-säädösten tuottaminen ei siis näytä pysäyttävän Euroopan suhteellista köyhtymistä. Sisämarkkinoiden edistämiseksi oli vuoden 2003 loppuun mennessä tuotettu yli 1 500 direktiiviä ja yli 400 regulaatiota, joista tosin vain vajaa 60 prosenttia oli viety kansalliseen lainsäädäntöön. Myös Lissabonin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuoden 2003 loppuun mennessä tuotettu liki 100 EU-direktiiviä.

Lähteet: Lähteet:
OECD: Economic Survey, Euro area 2004
Eurostat: Structures of the Taxation Systems in the European Union
U.S. Department of Labor: Comparative Real Gross Domestic Product per capita and per employed person 1960-2003
OECD:Science, Technology and Industry Scoreboard
Eurostat: New Cronos

Heikki Tulokas on Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö ja työskentelee pääjohtajan sihteeristössä.

Päivitetty 8.9.2004