Suomen ja Ruotsin taloudet kuin identtiset kaksoset
Jaakko Kiander
Suomi ja Ruotsi ovat tällä hetkellä hyvin menestyviä ja dynaamisia talouksia, jotka sijoittuvat hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa. Naapurimaiden taloudet ovat muuttuneet hyvin samankaltaisiksi ja ne ovat hyvin pitkälle integroituneet keskenään. Runsas vuosikymmen sitten tilanne oli kuitenkin toinen.
1990-LUVUN ALUSSA Suomi ja Ruotsi olivat molemmat vakavan taloudellisen kriisin kourissa. Korot olivat korkeat, työttömyys kasvussa ja julkinen talous pahasti epätasapainossa. Suomen ja Ruotsin 1990-luvun alussa kokema lama oli läntisen Euroopan syvin. Tilanne oli vakavampi Suomessa, missä oli monin tavoin kovempaa kuin Ruotsissa: Suomessa oli suurempi kriisitietoisuus, kriisi oli lähes kaikilla mittareilla mitaten vakavampi ja myös kriisistä ulospääsyä etsinyt talouspolitiikka oli rajumpaa. Naapurissa harjoitettu pehmeämpi politiikka herätti Suomessa arveluja siitä, että Ruotsi ajautuu ennen pitkää kestämättömään tilanteeseen.
Koska Ruotsia on jo pitkään pidetty maailmalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion tunnetuimpana esimerkkinä, herätti Ruotsin kriisi laajaa huomiota. Monet ruotsalaisen yhteiskuntamallin kriitikot katsoivat 1990-luvun kriisin osoittavan jo aiemmin esitetyn järjestelmäkritiikin oikeutetuksi; Ruotsin pitkälle viedyn hyvinvointivaltion arveltiin tulleen tiensä päähän. Osoituksena tästä voitiin pitää sitä, että Ruotsin taloudellinen kasvu oli ollut useita teollisuusmaita hitaampaa jo 1970-luvun alusta lähtien ja että tämän vuoksi Ruotsin suhteellinen asema maailman rikkaimpien maiden joukossa oli selvästi heikentynyt. Lisäksi todisteeksi hyvinvointivaltion kriisistä kelpasivat ajankohtaiset ongelmat eli lama, pankkikriisi, työttömyyden nousu, julkisen sektorin suurvaje ja nopeasti kasvava valtionvelka. Näiden seikkojen katsottiin sekä ruotsalaisessa että myös suomalaisessa keskustelussa osoittavan, että perinteinen täystyöllisyyden tavoittelu oli käynyt mahdottomaksi ja että hyvinvointivaltion taloudellinen pohja oli lopullisesti pettänyt.
Kriisin jälkeen voimakas kasvu
Suomen ja Ruotsin taloudet alkoivat kuitenkin toipua kriisistä ennen kuin jo tuhoon tuomittuja hyvinvointivaltioita ehdittiin purkamaan. Kriisiä seurasi voimakas nousukausi. Talouden kasvu oli aluksi nopeampaa Suomessa. Osin tämä johtui siitä, että Suomen Pankki alensi korkotasoa vuoden 1992 pakkodevalvaatioiden jälkeen ripeämmin kuin Ruotsin Riksbanken. Pian kasvuerot kuitenkin tasoittuivat.
Molempien maiden kokonaistuotanto on kehittynyt hämmästyttävän samansuuntaisesti. Sekä ennen lamaa että nyt, kymmenen vuotta laman jälkeen, Suomen asukasta kohden laskettu kokonaistuotanto on hyvin lähellä Ruotsin tasoa. Lamavuosien aikana Suomen bkt oli sen sijaan selvästi Ruotsia alemmalla tasolla.
Suomen Ruotsia nopeamman kasvuvauhdin vuosina 1994-98 katsottiin aluksi osoittavan, että Suomessa oli tehty oikeampia talouspoliittisia ratkaisuja. Nykyhetken pidemmästä aikaperspektiivistä katsottuna lopputuloksen samanlaisuus asettaa tämän näkemyksen kuitenkin kyseenalaiseksi. Toteutuneen talouskasvun perusteella voi arvioida molempien maiden onnistuneen yhtä hyvin.
Myös työllisyyden kehitys on ollut molemmissa maissa samansuuntaista. Erot liittyvät siihen, että työttömyyden taso on ollut Ruotsissa aina selvästi Suomea ja myös muiden teollisuusmaiden keskiarvoa alhaisempi. Suomessa työttömyys alkoi laman jälkeen alentua nopeammin kuin Ruotsissa, missä käänne parempaan tapahtui vasta vuonna 1998. Vuosina 1998-2001 työttömyys aleni Ruotsissa nopeammin kuin Suomessa. Viime vuosien lievän taloustaantuman aikana maiden välinen työttömyysasteiden ero on hieman kaventunut Suomen eduksi. Molempien maiden on kuitenkin edelleen alennettava työttömyyttä ennen kuin päästään takaisin 1980-luvun lopulla valinneeseen työllisyystilanteeseen.
Bruttokansantuotteen volyymi 1988-2004
Julkisen talouden rahoitustasapaino 1988-2004
Työttömyysaste 1988-2004
Työttömyyden ohella toinen vakava huolenaihe 1990-luvun lamavuosina oli julkinen talous. Sekä Suomessa että Ruotsissa aiemmin vahvasti ylijäämäinen julkinen talous kääntyi muutamassa vuodessa erittäin alijäämäiseksi, mikä herätti epäilyn siitä, että hyvinvointivaltion suuria menoja ei enää kovin kauaa kyettäisi rahoittamaan. Suomessa tilannetta arvioitiin vielä pessimistisemmin kuin Ruotsissa vaikka sekä alijäämä että velka olivat Ruotsissa suuremmat. Synkeät vararikkotunnelmat haihtuivat molemmissa maissa kuitenkin vähitellen kun julkinen talous tasapainottui nopeammin kuin kukaan uskalsi uskoa. Lamaa edeltänyt ylijäämäisyyden taso saavutettiin kummassakin maassa vuonna 2000.
Julkisen talouden osalta Suomi ja Ruotsi saavuttivat samanlaisia tuloksia erilaisin keinoin. Yksi ero liittyy toimien ajoitukseen. Suomessa reagoitiin alijäämän kasvuun nopeammin ja julkisen sektorin säästötoimet aloitettiin jo vuonna 1992. Ruotsissa taas meni useampi vuosi ennen kuin tasapainottavia toimia alettiin käynnistää. Erilainen ajoitus näkyy siinä, että Ruotsissa julkisen talouden alijäämä oli selvästi Suomea suurempi vuosina 1992-1995. Tasapainottamisen keinot olivat myös Ruotsissa erilaiset. Suomessa leikattiin julkisia menoja, Ruotsissa taas kiristettiin verotusta. Lopputulos on kuitenkin hyvin samanlainen. Tämä johtuu siitä, että Suomessa julkisia menoja alettiin vuosien 1992-1996 leikkausvaiheen jälkeen kasvattaa uudelleen, joten pysyvää menotason alenemista ei tapahtunut.
Verotusta kiristettiin myös Suomessa, mutta tämä tapahtui jo vuosina 1992-1994 eli aiemmin kuin Ruotsissa. Myöhemmin on molemmissa maissa taas jonkin verran kevennetty verotusta, joten lama ei aiheuttanut tältäkään osin kovin pitkäaikaisia muutoksia.
Finanssipolitiikan erilaisesta ajoituksesta huolimatta politiikan lopputulokset ovat tältäkin osin molemmissa maissa hyvin samanlaisia: 2000-luvun alussa Suomen ja Ruotsin julkiset taloudet ovat rahoitustasapainolla ja velalla mitattuna selvästi vahvemmat kuin useimmissa muissa maissa.
Viennin volyymi 1988-2004
Työn tuottavuus yrityssektorissa 1986-2004
Kulutuksen (yksityinen ja julkinen) volyymi 1989-2004
Vienti ja teollisuustuotanto kasvun veturina
Talouden nopean kasvun perustana molemmissa maissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut viennin ja teollisuustuotannon vahva kehitys. Tätä kasvuvaihetta edelsi huonon kilpailukyvyn aiheuttama heikko vientikehitys 1980-luvun lopulla. Viennin kasvu käynnistyi, kun 1990-luvun alun suuret devalvaatiot paransivat molemmissa maissa voimakkaasti kilpailukykyä. Suomi oli tässä suhteessa hieman Ruotsia menestyksekkäämpi. Suomen Ruotsia parempi vientikehitys antaa myös aiheen ihmetellä, miksi kokonaistuotanto ja työllisyys eivät kuitenkaan kehittyneet Suomessa paremmin kuin Ruotsissa. Syynä tähän eivät selvästikään olleet ulkoiset tekijät.
Myös työn tuottavuus on kehittynyt Suomessa ja Ruotsissa lähes identtisesti. Molemmissa maissa yritykset kävivät 1990-luvulla läpi voimakkaan rationalisointiprosessin ja rakennemuutoksen, minkä seurauksena tuottavuuden kasvu oli nopeaa. Suomen osalta kysymys oli pitkäaikaisen kehityslinjan jatkumisesta, mutta Ruotsissa tapahtui selvä kiihtyminen tuottavuuden kasvuvauhdissa, joka oli 1980-luvulla ollut suhteellisen hidas.
Rakennemuutos johti monien tehottomien yksiköiden sulkemiseen ja teollisten työpaikkojen vähenemiseen. Samaan aikaan uutta teknologiaa hyödyntävät alat, varsinkin elektroniikkateollisuus ja muut ICT-alat kasvoivat voimakkaasti. Rakennemuutokseen liittyi myös yritysjärjestelyjä, joissa perinteiset omistussuhteet muuttuivat. Ulkomaalaisomistus kasvoi molemmissa maissa, ja monia perinteisiä kansallisen teollisuuden kruununjalokiviä siirtyi ulkomaiseen omistukseen. Ruotsissa tällaisia yrityksiä ovat muun muassa Astra-Zeneca, Saab, Volvo, Avesta-Sheffield ja Sony-Ericsson. Lisäksi Suomen ja Ruotsin talouksien integroituminen eteni nopeasti ja syntyi uusia suomalais-ruotsalaisia yrityskokonaisuuksia. Tällaisia ovat TeliaSonera, Nordea, TietoEnator, StoraEnso ja Patria-Hägglunds.
Suomen tulotaso on historiallisesti ollut aina selvästi alhaisempi kuin Ruotsin. 1900-luvun aikana Suomi kuitenkin kuroi kiinni Ruotsin mittavaa etumatkaa. Ensimmäisen kerran Suomi saavutti Ruotsin henkeä kohti lasketun bkt:n tason juuri laman kynnyksellä vuonna 1989. Sen jälkeen ankara lama suisti Suomen taas selvästi Ruotsin alapuolelle. Suomi saavutti uudelleen Ruotsin tason vuonna 2000, mutta Ruotsin ohitse Suomi ei ole kyennyt menemään. Tuotannon tason saavuttaminen ei kuitenkaan ole vielä johtanut ruotsalaisen elintason saavuttamiseen. Henkeä kohti laskettu tavaroiden ja palvelujen kulutus on edelleen Suomessa Ruotsia pienempi.
Tämä johtuu siitä, että Suomessa kulutukseen käytetty osuus kokonaistuotannosta on perinteisesti ollut pienempi kuin Ruotsissa. Ero syntyy lähinnä Ruotsin suuremman julkisen kulutuksen vuoksi - yksityinen kulutus asukasta kohden on molemmissa maissa suurin piirtein samantasoinen. Tässä suhteessa tilanne on nyt sama kuin ennen lamavuosia. Lamavuosien aikana taas kulutuksen määrä romahti Suomessa ja ero Ruotsiin kasvoi, koska Ruotsissa kulutuksen supistuminen onnistuttiin välttämään. Tämä muutos oli onneksi kuitenkin vain väliaikainen.
Yhteiskuntapolitiikassa painotuseroja
Suomen ja Ruotsin tekemät taloudelliset ja poliittiset ratkaisut ovat suurelta osin samanlaisia. Maiden lainsäädäntö ja yhteiskuntajärjestelmä hyvinvointivaltioineen muistuttavat toisiaan. Molemmat maat liittyivät myös samanaikaisesti EU:n jäseniksi vuoden 1995 alussa. Aiemmin myös raha- ja valuuttakurssipolitiikka oli samanlaista. Tässä suhteessa tiet erosivat vuonna 1998, kun Suomi päätti liittyä EMU:n ja ottaa käyttöön euron. Ruotsi jäi taas eurojärjestelmän ulkopuolelle.
Ruotsissa on perinteisesti harjoitettu vasemmistolaisempaa yhteiskuntapolitiikkaa kuin Suomessa. Osoituksia tästä ovat suurempi julkinen sektori, parempi sosiaaliturva ja korkeammat verot. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat hallitsevia käsitteitä ruotsalaisessa keskustelussa. Suomessa taas puhutaan enemmänkin pessimistiseen sävyyn ulkoisiin pakkoihin sopeutumisesta ja odotellaan käännettä huonompaan. Ruotsalainen pehmeys näkyi myös talouskriisin aikaisessa talouspolitiikassa, jossa julkisen talouden annettiin mennä huonompaan jamaan kuin Suomessa samalla kun kansalaisia pyrittiin suojelemaan kriisin vaikutuksilta.
Toisaalta Ruotsissa on myös kyky tehdä yllättävän nopeasti yllättävän pragmaattisia ja epäideologisia ratkaisuja silloin kun oma etu sitä vaatii. Ruotsissa on ennakkoluulottomasti tuettu elinkeinoelämää ja ruotsalaisyritysten intressejä. Esimerkkejä tästä ovat yritysverotus ja uusi suunnitelma perintöveron poistamisesta. Ruotsi onkin massiivisesta hyvinvointivaltiostaan huolimatta onnistunut pysymään myös hyvänä ja innovatiivisena yritysympäristönä.
Päivitetty 22.12.2004