Julkaistu: 19.5.2004
Työaika lyhenee enää vain kituvauhdilla
Suomalaisen keskimääräinen työaika lyheni viime vuosisadan loppupuoliskolla aika vauhtia. Vuodesta 1960 on työaika lyhentynyt viidenneksellä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lyhentymistahti on kuitenkin laantunut tai käytännössä pysähtynyt. Artikkelimme valottaa minkälaiset tekijät keskimääräisen työajan pituuteen vaikuttavat.
Olli Savela
Kun Keijo ja Kerttu Keskiarvo aloittelivat työuraansa vuonna 1960, he paiskivat töitä noin 2 000 tuntia vuodessa. Nyt kun eläkeikä häämöttää, on Keijon ja Kertun vuotuinen työaika lyhentynyt noin 1 600 tuntiin.
Todellisuudessa yksilötasolla työaika on lyhentynyt enemmänkin, koska työuraansa päättävien vuosilomat ovat pidempiä kuin sitä vasta aloittavien. Edellä mainitut vuosityöajat ovat kaikkien palkansaajien keskiarvoja.
Keijon ja Kertun työaika lyheni eniten 60-luvun lopulla, jolloin he siirtyivät viisipäiväiseen työviikkoon. Senkin jälkeen heidän työaikansa on lyhentynyt, ennen kaikkea vuosilomien pidentämisen ja ns. pekkasvapaiden myötä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimääräinen työaika ensin pidentyi, mutta on sen jälkeen jälleen hieman lyhentynyt.
Kaikkein eniten toteutunutta vuosityöaikaa säätelevät tietysti työaikalait sekä työmarkkinajärjestöjen keskinäiset sopimukset. Niiden ansiosta palkansaajien työaika lyheni merkittävästi aina 90-luvun alkuun asti. Viimeksi yleistä työaikaa lyhennettiin vuonna 1992, jolloin loppiaisesta tuli vapaapäivä. Viime vuosina työaikaa on myös pidennetty. Valtiolla luovuttiin lyhennetystä kesätyöajasta vuonna 1994, mikä pidensi sen piirissä olleiden vuosityöaikaa noin 25 tuntia.
Palkansaajien keskimääräinen toteutunut vuosityöaika, tuntia
Kansantalouden tilinpidon aikasarja katkeaa vuonna 1975. Yksi syy tähän on, että varusmiehet ovat mukana sarjassa ennen vuotta 1975, mutta siitä alkaen heidät on tässä tarkastelussa erotettu pois. Työvoimatutkimuksen aikasarja katkeaa vuonna 2000, jolloin työvoimatutkimuksessa siirryttiin ns. jatkuvaan tutkimukseen, mikä antaa oikeamman kuvan työajasta.
Osa-aikatyön yleistyminen lyhentänyt työaikaa
Lakien ja sopimusten lisäksi toteutuneeseen vuosityöaikaan vaikuttavat monet muutkin tekijät. Tilastoissa ovat mukana myös osa-aikaiset työntekijät, joten osa-aikatyön yleistyminen on lyhentänyt keskimääräisiä työaikoja. Työvoimatutkimuksen mukaan osa-aikatyötä teki vuonna 1997 oman ilmoituksensa mukaan 10,4 prosenttia palkansaajista. Vuonna 2003 osa-aikaisia oli 12,6 prosenttia. Osa-aikatyön yleistyminen selittääkin osan keskimääräisen työajan lyhentymisestä aivan viime vuosina. Samoin osa-aikatyön yleisyys selittää pitkälle eroja eri maiden keskimääräisissä vuosityöajoissa.
Myös ylityöt vaikuttavat toteutuneeseen työaikaan. Ylitöitä tehtiin työvoimatutkimuksen mukaan eniten 80-luvun lopulla, keskimäärin 44 tuntia vuodessa palkansaajaa kohti. Lamavuosina ylityöt vähenivät 32 tuntiin, eivätkä ne ole sen jälkeen juurikaan lisääntyneet. Kuviossa ylitöiden väheneminen näkyy 90-luvun alussa.
Toinen seikka, mikä erityisesti lamavuosina lyhensi keskimääräistä työaikaa, olivat määräaikaiset lomautukset. Kun työntekijä lomautetaan määräajaksi, hänet luetaan edelleen työlliseksi palkansaajaksi, mutta työaika on lomautuksen aikana nolla. Mitä enemmän määräajaksi lomautettuja on, sitä lyhyemmäksi jää palkansaajien keskimääräinen työaika tilastossa. Jos työntekijä puolestaan lomautetaan toistaiseksi, häntä ei enää lueta työlliseksi eikä työajan keskipituus sen takia lyhene.
Lakotkin lyhentävät keskimääräistä työaikaa
Myös isot työtaistelut näkyvät toteutuneessa vuosityöajassa. Vuosien 1971, 1973, 1977 ja 1986 suuret lakot lyhensivät kyseisinä vuosina kaikkia palkansaajia kohti laskettua vuosityöaikaa 10 - 12 tuntia.
Myös vuosina 1963, 1976, 1980 ja 1984 käytiin isoja työtaisteluja, jotka lyhensivät vuosityöaikaa 6 - 7 tuntia.
Sen sijaan 90-luvun isot lakot (pankkilakko 1990 ja terveydenhoitoalan lakko 1995) lyhensivät keskimääräistä vuosityöaikaa vain 3 - 4 tuntia.
Sairaslomien määrä pysynyt ennallaan
Myös sairaslomat lyhentävät toteutunutta työaikaa. Sairastaminen on ollut yllättävän vakaata. Sen takia menetetään noin 60 - 70 työtuntia vuodessa palkansaajaa kohti.
Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaat lyhentävät myös keskimääräistä työaikaa, koska niillä olevat työntekijät luetaan työllisiin palkansaajiin, mutta työaikaa ei synny. Sen sijaan hoitovapaalla olevia kotihoidontukea saavia ei lueta työllisiin. Syntyvyys on 70-luvulta lähtien ollut melko tasaista, mutta vanhemmuuteen liittyviä vapaita on pidennetty. Keskimääräisen työajan muuttumisen kannalta näiden vapaiden merkitys on vähäinen.
Myös vuosikalenterin vaihtelut vaikuttavat satunnaisesti kunkin vuoden toteutuneeseen työaikaan. Karkauspäivä pidentää vuosityöaikaa, samoin juhlapäivien osuminen viikonloppuun.
Eri tiedonlähteet tuottavat samanlaisia tuloksia
Palkansaajien vuosityöajat ovat työvoimatutkimuksessa ja kansantalouden tilinpidossa olleet hyvin lähellä toisiaan vuodesta 2000 alkaen, jolloin siirtyminen ns. jatkuvaan työvoimatutkimukseen lyhensi työvoimatutkimuksen mukaista työaikaa. Jos tuo tasosiirtymä ketjutetaan taaksepäin, huomataan, että työvoimatutkimuksen ja kansantalouden tilinpidon mukaiset työajat ovat aina olleet hyvin lähellä toisiaan.
Tämä onkin luonnollista, koska molemmissa tilastoissa käytetään melko tarkkaan samoja määritelmiä ja kansantalouden tilinpidon työtunteja arvioitaessa pääasiallinen tietolähde on työvoimatutkimus. Vain teollisuudessa ja rahoitustoiminnassa kansantalouden tilinpito käyttää yrityskyselyjen tuloksia. Molemmilla aloilla yrityskyselyt antavat hieman lyhyemmän työajan kuin työvoimatutkimus. Yksi mahdollinen syy eroon saattaa olla, että yrityskyselyjen tiedot eivät luultavasti sisällä palkattomia ylitöitä, koska yritykset seuraavat lähinnä työvoimakustannuksia aiheuttavia työtunteja.
Myös terveys- ja sosiaalipalveluissa työaika on kansantalouden tilinpidon mukaan selvästi lyhyempi kuin työvoimatutkimuksen mukaan. Toisinpäin on kaupassa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, liikenteessä sekä liike-elämän palveluissa, joissa työaika on kansantalouden tilinpidon mukaan pidempi kuin työvoimatutkimuksen mukaan.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina kansantalouden tilinpidossa.
Päivitetty 19.5.2004