Julkaistu: 8.6.2005
Innovaatiopolitiikan korostumisesta haasteita tilastotuotantoon
Heli Jeskanen-Sundström,
Tilastokeskuksen pääjohtaja
Viime aikoina on julkaistu useita selvityksiä ja raportteja, joissa korostetaan innovaatiopolitiikan roolia kilpailukyvyn ja talouden kasvun keskeisenä tekijänä.
Innovaatioasioita käsiteltiin laajasti Valtioneuvoston kanslian viime vuoden lopulla julkaisemassa "Suomi maailmantaloudessa" -selvityksessä. Sitra on julkaissut oman ohjelmaversionsa Suomen innovaatiopolitiikasta. Euroopan innovaatiopolitiikkaa käsiteltiin myös äskettäin julkaistussa Euroopan komission benchmark-raportissa.
Näistä raporteista paistaa esiin huoli Suomen ja vanhojen teollisuusmaiden menestyksestä globalisaation leimaamassa uudessa toimintaympäristössä. Vanhoja teollisuusmaita patistetaan siirtymään innovaatiokeskeiseen kehitysvaiheeseen.
Innovaatiopolitiikan roolin korostuminen tuo haasteita myös politiikkaa tukevan tilastollisen informaatiojärjestelmän näkökulmasta. Edellä mainituille raporteille leimallista on ensiksikin innovaatio-käsitteen laajentaminen ja toiseksi innovaatiopolitiikan integroiminen entistä kiinteämmäksi osaksi yleistä talouspolitiikkaa.
Perinteisesti innovaatiotoiminta on liitetty läheisesti teknologiseen kehitykseen ja sen mahdollistamiin tuotteiden ja tuotantoprosessien kehittämiseen. Näiden lisäksi voidaan kuitenkin puhua myös markkinointi- ja organisaatioinnovaatioista. Innovaatioilla tarkoitetaan asioiden tekemistä uudelleen erilaisella tavalla, jolloin tavoitteena on parempi lopputulos tai lisäarvon saavuttaminen. Sitran raportin mukaan innovaatio on "uutuuden menestyksellistä tuottamista, soveltamista ja hyödyntämistä taloudessa ja yhteiskunnassa".
Kansainvälisiä innovaatiotilastoja ohjeistavia tilastostandardeja kehitetään parhaillaan kohti tällaista laajempaa innovaatiokäsitettä. Kun ilmiön määritelmä laajenee, se yleensä myös monimutkaistuu. Tiedonkeruussa ongelmia aiheuttaa se, että yrityksissä innovaatiotoimintaan suhtaudutaan vaihtelevasti. Joissakin yrityksissä innovaatioita edistetään systemaattisesti, mutta monissa yrityksissä innovaatiot syntyvät edelleen hyvin 'arkisen' kehitystyön tuloksena. On myös erittäin vaikea määritellä, mikä osa yrityksen toimintaa on esimerkiksi normaalia organisaation kehittämistä ja mikä on innovaatiota.
Yleensä yritysten näkemys innovaatioista on suppeampi, kuin poliitikkojen ja tilastontekijöiden. Innovaatiotoimintaan liittyy likeisesti myös epävarmuus lopputuloksesta, mikä sekin tuo haasteita innovaatioiden tilastointiin.
Innovaatio-käsitteen avartaminen liittyy myös politiikan koordinaatiokysymyksiin. Suomi maailmantaloudessa -raportissa vaadittiin, että "tiede- ja teknologiapolitiikasta on siirryttävä laaja-alaiseen innovaatiopolitiikkaan". Sitran ohjelmassa puhuttiin siirtymisestä "yhtenäistettyyn dynaamiseen innovaatiopolitiikkaan". Komission raportissa mainittiin, että "innovaatiopolitiikan systemaattinen integrointi laajempaan politiikkakehykseen" on tarpeen.
Talouden innovaatioympäristö pitää sisällään muun muassa kansantalouden yleiseen tasapainoon ja dynaamisuuteen, väestön koulutukseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan, yrittäjyyteen, rahoitukseen ja kansainvälistymiseen liittyviä asioita.
Politiikassa yleisemminkin on nähtävissä pyrkimys kokonaisvaltaiseen näkemykseen. Yhteiskunnan ongelmia ei välttämättä enää yritetä ratkaista kapeasti rajattujen ja kovin itsenäisten politiikkalohkojen avulla. Esimerkiksi EU:ssa politiikan koordinaatiokysymykset ovat esillä monissa eri yhteyksissä.
Lissabonin strategia edustaa ehkä pisimmälle vietyä 'holistista' yhteiskuntanäkemystä. Siinä yhdistetään paitsi talouteen ja työllisyyteen liittyviä tavoitteita, myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä pyrkimystä ympäristön kannalta kestävään kehitykseen.
Politiikan koordinaatiopyrkimykset edellyttävät uudenlaista näkemystä myös yhteiskunnan tietotuotannolta. Tilastojärjestelmät ovat usein keskittyneet suppeiden osa-alueiden - tarkoin rajattujen tilastoilmiöiden - kuvaamiseen. Yksittäisistä tiedonjyväsistä on jouduttu kokoamaan riittävä faktatieto ja intuitio, joiden varassa päätöksiä tehdään niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Yksittäisten ilmiöiden väliset kytkennät jäävät usein pimentoon. Kokoavan tiedon puute on ongelma.
Nämä politiikan koordinaatiotarpeet pitää ottaa huomioon yhteiskunnan tilastoinfrastruktuurin kehittämisessä. Tilastotuotannossa pyrkimys kokonaisvaltaiseen yhteiskuntakuvaukseen ei toki ole uutta, mutta menetelmiä joudutaan ilmeisesti arvioimaan uudelleen uusien tarpeiden valossa.
Tilastoinnin uudistaminen vie vuosia. Kansainvälisten suositusten laatiminen on pitkä prosessi ja oman aikansa vie suositusten toimeenpano kansallisella tasolla. Innovaatiotilastojen uudistamiseen tähtäävä työ on onneksi jo käynnissä.
Päivitetty 8.6.2005