Julkaistu: 7.6.2005
Sellu ja Ville - kumpikin mukaan luovaan talouteen
FT Pekka Himanen
Suomen Kuvalehti teki jokin aika sitten kansijutun otsikolla "Sunilan sellu vai Ville Valo?". Ville Valo sanoi suostuneensa mukaan, koska idea oli niin kreisi. Ja hulluhan vastakkainasettelu onkin. Vastakysymyksenä voisi kysyä: Millainen olisi Suomi, joka yrittäisi menestyä tulevaisuudessakin vain Sunilan sellun tai paperiteollisuuden varassa? Tai millainen olisi Suomi, joka yrittäisi menestyä pelkästään kulttuurialojen varassa?
Suomen Kuvalehti tulkitsi käsitettä luova talous hyvin yleiseksi tulleella väärällä tavalla. Tähän on osin syynä Richard Floridan populaariteos ´luovasta luokasta´, joka antaa ymmärtää, että on olemassa vain jokin pieni luovan työn tekijöiden ja luovan taloudellisen toiminnan alue. Vakavammassa analyysissä luovan talouden ytimenä on kuitenkin siirtymä talouteen, jossa kilpailu perustuu hyvin laajasti innovatiivisuudelle. Erityisesti Manuel Castells on korostanut empiiriselle aineistolle perustuvassa analyysissään, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on vuoden 1995 jälkeen tapahtunut selvä innovaatiopohjainen tuottavuuden kasvun nopeutuminen. Kun sitä edeltävänä vuosikymmenenä työn tuottavuus kasvoi teollisuudessa keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa, niin vuodesta 1996 lähtien se on kasvanut 3,1 prosenttia vuodessa. Vuoden 2000 internetkuplan puhjettua tuottavuuden kasvu on yhä jatkunut samalla tasolla. Luovan talouden ydin ei ole koskaan ollutkaan dotcomit ja ajatus loputtomasta markkina-arvon kasvusta, jossa yhtiön tuloksella ei ole väliä, vaan innovaatioille perustuva tuottavuuden kasvu. Harvardin ekonomisti Dale Jorgenson on osoittanut samanlaisen kehityksen monissa muissakin maissa.
On ratkaisevaa ymmärtää käsite innovaatio tässä oikealla tavalla. Vakavammissa analyyseissä innovaatio ei tarkoita vain kulttuurista luovuutta, kuten musiikkikappaleita, vaikka olisi suuri virhe aliarvioida musiikkialaa, joka esimerkiksi Ruotsin viennistä on 0,5 prosenttia. Innovaatio ei tarkoita muutenkaan pelkästään ´tuote´ innovaatioita, kuten vaikka Nokian kännyköitä. Itse asiassa tuottavuuden kasvu liittyy keskeisesti innovaation muihin tasoihin, joita ovat teknologinen innovaatio, prosessi-innovaatio, organisaatioinnovaatio ja bisnesinnovaatio. Kaikkein suurimmat tuottavuuden kehitykset saadaan, kun onnistutaan yhdistämään innovaation eri lajeja, kuten Erik Brynjolfsson on osoittanut.
Itse asiassa Suomen menestys riippuu siitä, kuinka laajasti tässä täydessä mielessä ymmärretty ´luova talous´ läpäisee koko taloutemme Sunilan sellusta Ville Valoon. Tarvitsemme uusia kärkialueita, jotka laajentavat vanhoja vahvuuksiamme, kuten metsäteollisuutta. Esimerkiksi IT-alalla, jossa mobiilin telekommunikaatiomme vahvuus voidaan yhdistää nousussa oleviin muihin informaatioteknologioihin, kuten medialaitteisiin ja tietokoneisiin. Kulttuurin alalla isoja mahdollisuuksiamme on mm. musiikissa, peleissä, matkailussa, oppialueella ja muotoilussa. Bioalalla voimme mm. luoda uusia lääkkeitä ja elintarvikkeita bioteknologian avulla, parantaa terveydenhoitomme tuottavuutta sekä luoda uudenlaisia vanhustenhoidon malleja.
Mutta kolmeen kärkialaan - vaikkakin ne olisivat niin isot alat kuin maailmantaloudessa ovat IT, kulttuuri ja bioala - rajoittuva luova talous ei silti riittäisi Suomen koko talouden ratkaisuksi. Sunilan sellu pitää saada mukaan. Silloin vanhoilla aloilla voidaan synnyttää uutta arvoa myös yhdistämällä niitä uusiin aloihin, esimerkiksi crossover kulttuurialan, erityisesti muotoilun ja perinteisen teollisuuden välillä. Samalla tavalla hyvinvointivaltion rakenteita pitää uudistaa yhdistämällä uudenlaisia innovaatioita bioalalta esimerkiksi terveydenhoidon organisointiin. Luova talous tarvitsee myös luovan hyvinvointivaltion eli hyvinvointivaltio versio 2.0:n. Joistain asioista, kuten vaikka vanhenevan maailman kohdalla ikääntyvien itsenäisen elämän ratkaisuista, voi syntyä jopa kansainvälisesti vientituloja synnyttäviä konsepteja.
Luovan talouden kannalta Suomen suurin vahvuus on idealuovuus. Suurin heikkoutemme on bisnesluovuus eli se innovatiivisuuden laji, joka muuntaa ideat menestyviksi käytännöiksi. Myös innovaatiorahoituksemme on keskittynyt lähes kokonaan muuhun kuin bisnesluovuuteen, ja hyvä idea kuitenkin hyödyttää taloudellisesti vasta jos se muuntuu käytännöksi. Haasteenamme on nyt alkaa rahoittaa tosissaan innovaatioita myös bisneksen teossa ja brändien luonnissa. Juuri tähän innovaatioketjun osan vahvuuteen perustuu pitkälti Yhdysvaltain tämänhetkinen ylivoima.
Hyvä esimerkki on Piilaakso: Monia sen globaaleiksi menestyksiksi muuntamia teknologioita ei ole edes keksitty siellä, mutta Piilaakso on ollut paras muuntamaan ideat käytännöksi. Piilaakso on kuin koneisto, joka on trimmattu olemaan parhaiten avoin uusille ideoille ja sitten muuntamaan ne bisnekseksi. Tämä edellyttää sekä avointa kulttuuria, joka on innostunut erilaisista luovista henkilöistä ja yllyttää ihmisiä toteuttamaan ideoitaan, että verkoston tahoja, jotka auttavat idearikkaita ihmisiä muuttamaan ajatuksensa käytännöksi. Piilaaksossa on tällainen verkosto, jota voisi kutsua luovuuden tuottaja-managereiksi: kolmasosa koko Yhdysvaltain riskirahasta on Piilaakson sijoittajilla ja siellä sijaitsevat maan johtavat alan mediatoimistot, jotka osaavat tehdä tuotteista kansainvälisiä brändejä. Ilman näitä tuottaja-managereita Piilaakson innovatiivisuus ei johtaisi sen globaalisti johtavaan taloudelliseen asemaan.
Suomen haaste onkin tässä: Ville Valolla ja HIMillä on jo manageri Seppo Vesterinen auttamassa heidän maailmanvalloitustaan. IT-alalla teknologisen innovaation osalta on Tekes. Mutta missä on se tuottaja-manageri, joka auttaisi vielä laajemmin suomalaista taloutta perinteisestä teollisuudesta palveluihin, mukaan lukien uudet kulttuuri- ja bioalat, muuntamaan hyvät ideat menestyviksi bisneksiksi? Ja siis koko innovaation skaalan läpi teknologisesta innovaatiosta tuotteisiin, prosesseihin, organisaatioihin ja bisneksentekoon? Eli mistä löydetään tuottaja-manageri, joka ottaa myös Sunilan sellun talliinsa uudistamaan toimintaansa innovatiivisesti? Vasta kun tällainen taho löytyy, Suomi on siirtynyt luovaan talouteen sanan täydessä merkityksessä.
FT Pekka Himanen on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatio-ajan tutkijoita, jonka teoksia on käännetty 20 kielelle.
Päivitetty 7.6.2005