Yritysten voitot kasvaneet ja kadonneet

Olli Savela

Laman jälkeen yritysten voitot ovat haukanneet aiempaa suuremman siivun kansantalouden kakusta. Voitot on jaettu osinkoina omistajille ja sijoitettu ulkomaille. Vielä 1980-luvulla investointiin Suomeen ja osingot olivat merkittävästi pienempiä.

Yritysten voitot ennen verojen ja osinkojen maksua kohosivat Suomessa 1990-luvulla aivan uudelle tasolle. Vielä 1980-luvulla yritysten voitot muodostivat 5-10 prosenttia kansantulosta. Vain lama-aikana 1970-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa voittojen osuus jäi vieläkin pienemmäksi. Pahimpina vuosina 1990-luvun alussa yritysten yhteenlasketut voitot olivat jopa negatiiviset eli yritykset yhteenlaskettuina tuottivat tappiota.

Yritykset nousivat nopeasti lamasta. Jo vuonna 1995 yritysten voitot nousivat aivan uudelle tasolle, 15 prosenttiin kansantulosta. Sattumaa tai ei, samana vuonna Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen. Tämän jälkeenkin voitot kohosivat edelleen vuoteen 2000 asti, jolloin ne olivat suurimmillaan suhteessa kansantuloon.

Hitaan kasvun vuodet 2000-luvun alussa ovat hieman alentaneet voittojen osuutta kansantulosta. Niiden osuus näyttää vakiintuneen noin 20 prosenttiin. Talouskasvun hidastuminen on jälleen alentanut voittojen osuutta, kuten se teki 1970-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, mutta osuus on nyt paljon korkeammalla tasolla kuin tuolloin (kuvio 1).

Kuvio 1. Yritysten voittojen osuus kansantulosta, prosenttia 1975-2003

Työn ja pääoman tulonjako on muuttunut pääoman hyväksi

Yritysten tuottama osuus kansantulosta tai talouden arvonlisäyksestä ei ole muuttunut mitenkään merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Yritykset ovat tuottaneet jatkuvasti noin kaksi kolmasosaa Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä. Muita tuottajia ovat julkisyhteisöt, kotitaloudet, rahoituslaitokset sekä voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka yhdessä tuottavat yhden kolmasosan kansantalouden arvonlisäyksestä.

Yritysten voittojen kasvussa onkin kyse ennen kaikkea työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttumisesta pääoman hyväksi. Liikevoiton osuus yritysten luomasta arvonlisäyksestä on kasvanut erityisesti 1990-luvulla. Kuvio 2 kertoo liikevoittojen ja työkulujen keskinäiset osuudet niiden yhteissummasta. Aivan viime vuosina työkulujen osuus on taas hieman suurentunut.

Kuvio 2. Työn ja pääoman välinen tulonjako yrityksissä, prosenttia 1975-2003

Verojen osuus voitoista on säilynyt yllättävän vakaana

Mielenkiintoista on myös tarkastella, miten yritykset ovat voittonsa käyttäneet. Osa voitosta on tietysti käytettävä veronmaksuun. Kuviossa 3 on esitetty yritysten voitot ja niiden maksamat välittömät verot suhteessa kansantuloon.

Kuvio 3. Yritysten voitot ja verot, prosenttia kansantulosta 1975-2003

Kuvio kertoo ensinnäkin, että verojen maksu ajoittuu eri lailla kuin voitot. Yritysten maksamat verot tilastoidaan lähinnä kassaperusteisina. Tilastovuodelle kirjataan maksetut ennakkoverot. Kun verotus seuraavana vuonna valmistuu, kirjataan mahdolliset veronpalautukset ja maksetut jälkiverot maksuajankohtana yksi tai kaksi vuotta tilastovuoden jälkeen (joskus myöhemminkin). Kuviosta voi huomata, että kun yritysten voitot olivat alimmillaan (suorastaan negatiiviset) vuosina 1991 ja 1992, olivat maksetut verot alimmillaan vasta vuosina 1993 ja 1994.

Toiseksi kuvio kertoo, että yritysten maksamat verot suhteessa kansantuloon ovat kasvaneet selvästi 90-luvun jälkipuoliskolla. Kasvu ei ole kuitenkaan seurausta siitä, että yritysten verotus olisi kiristynyt vaan siitä, että yritysten voitot ovat kasvaneet. Suhteessa voittoihin verot ovat pysyneet yllättävänkin tasaisina läpi vuosien, kun ottaa huomioon, että yritysverotusta on muutettu monia kertoja.

Voidaan tarkastella esimerkiksi kymmenvuotisjaksoja 1980 - 1989 ja 1994 - 2003, jotka kumpikin olivat melko vakaan kasvun aikakausia. Ensin mainittuna ajanjaksona 1980 - 1989 verojen osuus voitoista oli vuosittain keskimäärin 22,6 prosenttia ja jälkimmäisenä 21,7 prosenttia. Yritysten verorasitus on siten pysynyt melko vakaana.

Osinkojen määrä kääntyi nousuun verovapauden jälkeen

Verojen lisäksi yritykset käyttävät huomattavan osan voitostaan osinkojen maksuun omistajilleen. Kuvioon 4 on merkitty vuosittain maksetut osingot suhteessa kansantuloon. Kansantalouden tilinpidossa osingot kirjataan sille vuodelle, jolloin ne on maksettu. Tässä kuviossa osingot on siirretty edelliselle vuodelle vastaamaan sitä vuotta, jonka voitosta ne yleensä on maksettu. Siten vuoden 2003 kohdalle ei ole merkitty maksettuja osinkoja, koska ne maksetaan vuonna 2004 eikä tänä vuonna jaettujen osinkojen määrää vielä tiedetä.

Kuvio 4. Yritysten voitot ja maksetut osingot, prosenttia kansantulosta 1975-2003

Kuviosta voi huomata, että yritykset ovat käyttäneet yhä suuremman osuuden voitostaan osingonjakoon. Jo 1980-luvun lopulla maksettujen osinkojen osuus voitosta kasvoi selvästi, mutta vielä selvemmin osingot kasvoivat 2000-luvun taitteessa. Osinkoja voidaan verrata myös nettovoittoon, jolla tarkoitetaan voittoa, josta on vähennetty verot. Näin tarkasteltuna yritykset käyttivät vuoden 2002 nettovoitosta puolet osinkojen maksuun. 1980-luvulla osinkojen osuus oli keskimäärin neljännes nettovoitosta.

Yksi tätä kehitystä selittävä tekijä voi olla se, että osingot muuttuivat saajilleen verovapaiksi 1990-luvun alussa.

Investoinnit Suomeen eivät nousseetkaan laman jälkeen

Osinkojen maksun sijasta vaihtoehtoinen tapa käyttää yrityksen voitot on investoida ne, joko kotimaassa tai ulkomailla. Kansantalouden tilinpito sisältää tiedon yritysten kiinteistä investoinneista kotimaassa. Investointeihin luetaan muun muassa rakennukset ja rakennelmat, koneet ja kalusto sekä ohjelmistoinvestoinnit. Sen sijaan tutkimus- ja kehitysmenoja ei nykyisessä tilinpitojärjestelmässä lueta investointeihin.

Kuviossa 5 investointeja verrataan bruttosäästöön, jossa voitoista on ensin vähennetty maksetut verot ja osingot ja sitten lisätty poistot. Näin on tehty, koska nettovoiton lisäksi myös poistoja vastaava kiinteän pääoman kuluminen on käytettävissä investointeihin. Myös muut vähäisemmät tulon- ja pääomansiirrot on otettu huomioon bruttosäästössä. Bruttosäästö ja investoinnit on johdonmukaisuuden vuoksi suhteutettava bruttokansantuloon, joka myös sisältää kiinteän pääoman kulumisen, ei (netto)kansantuloon kuten muissa kuvioissa on tehty.

Kuvio 5. Yritysten bruttosäästö ja investoinnit kotimaahan, prosenttia bruttokansantulosta 1975-2003

Kuviosta voi huomata, että vielä 1970- ja 1980-luvuilla yritykset investoivat merkittävästi kotimaahan. Investoinnit ylittivät selvästi niihin käytettävissä olleet tulot (bruttosäästön), joten yritykset joutuivat lainaamaan. Yritysten rahoitusasema oli jatkuvasti alijäämäinen aina vuoteen 1992 asti.

1990-luvun alun lama muutti tilanteen täysin. Investoinnit kotimaahan romahtivat laman aikana, mutta yllättävää on, etteivät ne ole juurikaan kasvaneet myöskään laman jälkeen 1990-luvun lopun nopean kasvun vuosina. Uusi huippu saavutettiin vuonna 2001, mutta sekin jäi 1970-luvun lopun tasolle bruttokansantuloon suhteutettuna. Kahtena viime vuonna investoinnit kotimaahan ovat vähentyneet selvästi, ja ne ovat jo alentuneet samalle tasolle kuin 1990-luvun alun lamavuosina suhteutettuna talouden kokoon. Yritykset käyttävät kotimaisiin investointeihin enää kaksi kolmasosaa niihin käytettävissä olevista tuloista.

Ylijäämiä sijoitetaan kasvavassa määrin ulkomaille

Koska yritykset ovat investoineet vähemmän kuin on niiden bruttosäästö, on niiden rahoitusasema muuttunut ylijäämäiseksi. Yritysten rahoitusasema on ollut jatkuvasti ylijäämäinen vuodesta 1993 alkaen. Tätä ylijäämää yritykset ovat käyttäneet muun muassa sijoituksiin ulkomaille.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina kansantalouden tilinpidossa Tilastokeskuksessa (virkavapaalla 1.11.2004 alkaen)

Termejä

Työkulut	Palkansaajakorvaukset (palkat ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksut)
Liikevoitto	Toimintaylijäämä
Voitto ennen verojen ja osinkojen maksua	Yrittäjätulo (toimintaylijäämä plus omaisuustulot miinus maksetut korot ja maanvuokrat)
Nettovoitto	Yrittäjätulo miinus maksetut välittömät verot
Poistot	Kiinteän pääoman kuluminen
Bruttosäästö	Säästöstä ja pääomansiirroista johtuvat nettovarallisuuden muutokset plus kiinteän pääoman kuluminen
Investoinnit	Kiinteän pääoman bruttomuodostus
Rahoitusasema	Nettoluotonanto

Yrityssektoriin luetaan kansantalouden tilinpidossa yksityiset ja julkiset yhtiöt, osuuskunnat, julkiset liikelaitokset ja yksityiset elinkeinonharjoittajat, joilla on palkattua henkilökuntaa (paitsi maatilatalouden harjoittajat). Yrityksiin ei lueta rahoitus- ja vakuutuslaitoksia, jotka muodostavat kansantalouden tilinpidossa oman sektorin.

Päivitetty 27.10.2004