Julkaistu: 7.1.2005

Päästökauppa voi myös lisätä työllisyyttä

Vuodenvaihteessa alkava EU:n päästökauppa rasittaa erityisesti Suomea. Huoli kilpailukyvystä ja työllisyydestä on aiheellinen. Jos kuitenkin osaamme hyödyntää päästökaupan tuomat mahdollisuudet, työllisyys voi kasvaakin työvoimavaltaisen ekosektorin kasvun myötä.

Ulla Kuntsi

Euroopan unionin päästökauppa alkaa tammikuussa. Se on osa ilmastoon kohdistuvaa muutostorjuntaa, jota on valmisteltu Kioton pöytäkirjan toimeenpanon tueksi. Vuoden 2005 tammikuun jälkeen EU-maiden yritykset, jotka kuuluvat päästökaupan piiriin, eivät saa harjoittaa ilman päästöoikeutta toimintaa, josta aiheutuu kasvihuonekaasuja. Päästökauppa koskee raudan ja teräksen tuotantoa, öljynjalostusta, rakennusmateriaalien ja sementin tuotantoa sekä massan ja paperin tuotantoa. Sähkön ja lämmön tuotannon osalta kaupan piiriin kuuluvat yli 20 megawatin tehoiset laitokset. Suomessa päästökaupan piiriin kuuluvia laitoksia on noin 300, joista noin 200 on energiantuotantolaitoksia.

EU:n laajuinen päästökauppa on jaettu kahteen kauppajaksoon. Ensimmäinen, vuosille 2005 - 2007, koskee hiilidioksidia ja seuraava, vuosille 2008 - 2012, myös muita Kioton pöytäkirjassa mainittuja kasvihuonekaasupäästöjä. Suomen velvoite on pitää päästönsä vuosina 2008 - 2012 keskimäärin vuoden 1990 tasolla.

EU-15 päästövähennysvelvoitteet, Mt CO2 ekv. vuoden1990 tasosta vuosina 2008 - 2012

EU:n päästökauppadirektiivin mukaan ensimmäinen kansallinen päästöoikeuksien jakosuunnitelma vuosille 2005 - 2007 oli ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille maaliskuun 2004 loppuun mennessä ja toinen jakosuunnitelma, joka koskee toista kauppajaksoa, on jätettävä komissiolle kesäkuun 2006 loppuun mennessä. Jakosuunnitelman on oltava yrityksiä ja toimintoja syrjimätön, ja siinä on noudatettava päästökauppadirektiivin mukaisia menetelmiä. Ne koskevat muun muassa sitä, miten päästöoikeuksien kokonaismäärä on määritettävä suhteessa jäsenvaltion tavoitteeseen osana EU:n velvoitetta vähentää päästöjä Kioton pöytäkirjan mukaisesti ja myös teknisiä mahdollisuuksia vähentää päästöjä.

Alkujaossa otetaan erityisesti huomioon maailmanlaajuisessa kilpailussa toimivien suomalaisten vientiyritysten toiminta- ja investointiedellytykset. Teollisuudelle alkujako on hyvin tärkeä. Kaikissa EU-maissa alkujaosta on noussut poliittinen kinastelu. Jos jokainen laitos saisi päästöoikeuksia niin paljon kuin pyytää, toiminta jatkuisi kuten ennenkin. Kaikki eivät voi saada tahtoaan läpi. Jos suunnitelma ei täytä direktiivissä määriteltyjä periaatteita, komissio voi hylätä sen.

Päästökauppa ei ensimmäisellä kaudella tuo päästöoikeuksien hankinnan kautta kohtuuttomia lisäkustannuksia. Pidemmällä aikavälillä syntyy kuitenkin kustannuksia, jotka voivat olla riskinä toimialojen kilpailukyvylle. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on arvioinut päästökaupan nostavan Pohjoismaissa sähkön hintaa jopa 25 prosenttia. Tästä muodostuu huomattava riski energiaintensiivisten toimialojen kilpailukyvylle. Myös kotitalouksien sähkön hankintakustannukset voivat nousta merkittävästi.

Päästökauppa tulee rasittamaan EU-maista eniten Suomea, koska teollisuudestamme kaksi kolmasosaa kuuluu päästökaupan piiriin. Metsä- ja metalliteollisuus on mukana päästökaupassa, mutta Euroopan kemianteollisuus on jätetty ulkopuolelle. Metsä- ja metalliteollisuus toimivat avoimessa globaalissa kilpailussa, eivätkä voi siirtää päästökaupan aiheuttamia lisäkustannuksia hintoihin. Vaarana on, että näille aloille ei enää investoida EU-maissa ja tuotantoa siirretään muualle.

Suomi joutuu tukemaan muiden investointeja

Suomi joutuu luultavasti ostamaan päästöoikeuksia ulkomailta, koska Suomessa energian kulutukseen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen on investoitu pitkään. Lisävähennysten aikaansaaminen voi olla kallista, eikä niitä kannata eikä voikaan tehdä. Päästöoikeuksia joudutaan luultavasti ostamaan maista, joissa ilmansuojelu ja teollisuuden prosessiteknologia ovat kymmeniä vuosia Suomen tasosta jäljessä. Suomi joutuisi siis välillisesti tukemaan muissa maissa tehtäviä päästöjen vähentämiseen liittyviä investointeja.

EU:n ilmastopolitiikan puoltajat ovat sanoneet, että päästöjen vähennys ja energian käytön tehostaminen tekevät tulevaisuudessa Euroopasta paljon kilpailukykyisemmän kuin nykyisin. Euroopassa tullaan kehittämään uutta teknologiaa ja energian käyttöä tullaan tehostamaan. Kioton sopimuksen ulkopuolelle jäävien maiden hetkellinen kilpailuetu saattaa olla vain väliaikaista ja voi kääntyä pysyväksi tappioksi.

Voidaan perustella, että päästökauppa on Suomelle kansantaloudellisesti kannattava keino päästöjen vähentämiseksi, vaikka siitä syntyykin kustannuksia. Muita vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseksi voisi olla energiaveron raju kiristäminen tai päästörajojen asettaminen. Päästökaupassa teollisuudelle annetaan mahdollisuus vähentää päästöjä tai ostaa lisää päästöoikeuksia. Yritys saa itse päättää sille kannattavamman vaihtoehdon. Päästökaupan vaikutukset Suomen kansantalouteen riippuvat päästökaupan tulevasta hinnasta. Jos päästöluvan hinta nousee odottamattoman korkealle, päästökauppa saattaa olla Suomelle taloudellisesti huono vaihtoehto. EU:n edelläkävijän rooliin liittyy riskejä, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuksia ja potentiaalisen etulyöntiaseman pitkällä aikavälillä.

Kioton pitäisi olla vasta alkua

Kioton ilmastosopimuksen tarkoituksena on ehkäistä ilmastonmuutosta. Se velvoittaa kaikkia teollisuusmaita päästöjen vähennyksiin, jotta maapallon kasvihuonepäästöt saataisiin kuriin. Sopimuksen ovat hyväksyneet lähes kaikki teollisuusmaat. Voimaantulo on edellyttänyt Venäjän mukaantuloa, koska Yhdysvallat maailman suurimpana saastuttajana ei ole hyväksynyt sopimusta. Pitkän aikaa tilanne oli se, että Venäjä ei hyväksynyt sopimusta ja Kioton sopimuksen voimaantulo oli epävarmaa, koska sopimusta ei ollut ratifioinut riittävän moni maa. Venäjä kuitenkin hyväksyi sopimuksen marraskuussa 2004, ja ilmastosopimus astuu voimaan kaikissa sen allekirjoittaneissa maissa 16.2.2005.

EU oli päättänyt joka tapauksessa jatkaa toimenpiteitään niin kuin Kioton sopimus olisi voimassa. Eurooppa haluaa olla ilmastopolitiikan edelläkävijöitä. Kioton ilmastosopimuksen tavoitteet eivät voi kuitenkaan toteutua vain EU:n päästökaupalla, koska suurimmat ilmansaastuttajat jäisivät päästökaupan ulkopuolelle. EU:n osuus maapallon hiilidioksidipäästöistä on vain 15 prosenttia. EU:n yksin ajama ilmastopolitiikka ei luultavasti olisi edes edistänyt maailmanlaajuisen ilmastomuutoksen torjuntaa. Päästöt olisivat luultavasti kasvaneet, koska teollisuus olisi siirtynyt maihin, joissa on EU:ta alhaisempi ympäristönsuojelun taso ja joissa ei ole kasvihuonepäästöjen rajoituksia.

EU:n päästökauppa on vasta alkua ilmaston muutoksen hidastamisprosessissa, jossa kaikkien maailman maiden on oltava mukana. Arvion mukaan ilmastonmuutos uhkaa hävittää sukupuuttoon neljäsosan maailman lajeista vuoteen 2050 mennessä. Teollisuusmailla on velvollisuus vähentää päästöjä ensin, sillä ne tuottavat ilmakehään yli 80 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Kehitysmaiden päästöt ovat vielä huomattavasti matalammalla tasolla kuin teollisuusmaiden, mutta kehitysmaat ovat tulossa kovaa vauhtia perässä. On kehitettävä menetelmä, joka velvoittaa kaikki maat päästöjen vähentämiseen.

Työllisyystavoitteet ja ekologinen kestävyys yhteen

Eurooppa-neuvosto sopi vuonna 2001 kestävän kehityksen strategiasta ja EU:n työllisyystavoitteeseen lisättiin ympäristöulottuvuus.

EU:n kestävän kehityksen strategia ottaa huomioon nykyisten sukupolvien vastuun tuleville sukupolville ja korostaa, että taloudellista kasvua ei tulisi tapahtua luonnonvarojen käyttöä lisäämällä, eli kasvun jatkuessa luonnonvaraintensiteettiä tulee alentaa. Kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat mahdollisuuksia teknologiseen innovaatioon, mikä puolestaan tukee kasvua ja työllisyyttä. Ympäristöteknologia voi siis olla työllisyyttä lisäävää.

Työministeriön mukaan työllisyystavoitteet ja ekologinen kestävyys voidaan kytkeä toisiinsa muun muassa:

  1. kehittämällä osaamisvetoista taloutta, jossa tiedon merkitys tuotannontekijänä kohoaa korkeammaksi kuin luonnon-varat,
  2. nostamalla jalostusastetta, jolloin samasta raaka-aineesta saadaan enemmän tuloja ja työllisyyttä,
  3. palveluvaltaistamalla elinkeinorakennetta, niin että tuotteet korvataan palveluilla,
  4. siirtymällä fyysisestä liikenteestä tiedon liikuttamiseen,
  5. suunnittelemalla tuotteet pidempi-ikäisiksi,
  6. siirtymällä uusiutumattomista raaka-aineista kierrätys- ja uusiutuviin raaka-aineisiin ja
  7. omaksumalla laatukäsite niin, että laatu mittaa kuinka suuri haitta tai hyöty yrityksestä, sen resurssien käytöstä ja sen aikaansaamista tuotteista ja palveluista on yhteiskunnalle kokonaisuudessaan.

Näillä keinoilla voidaan parantaa ekotehokkuutta, mikä mahdollistaa työllisyyden edistämistä ekologisia reunaehtoja huomioiden.

Ympäristöpolitiikan nettovaikutus työllisyyteen positiivinen

Ympäristöpolitiikkaan on alettu kiinnittää huomiota 1970-luvulta alkaen. Syntyi lakeja, jotka koskivat esimerkiksi jätevesiä, ilman saasteita, melua, jätteitä ja luonnonresurssien käyttöä. Niillä on ollut vaikutusta työllisyyteen tavalla tai toisella.

Ympäristöpolitiikan työllisyysvaikutuksia on neljällä eri osa-alueella. Ensinnäkin työllisyysvaikutuksia voi syntyä yksittäisiin saastuttaviin yrityksiin. Toiseksi ympäristönsuojelu kasvattaa julkista kulutusta kun esimerkiksi tutkimustyötä lisätään, millä on työllistävä vaikutus. Kolmanneksi työllisyysvaikutuksia voi syntyä ympäristöveron johdosta, kun verotaakka siirtyy työntekijöiltä saastuttajalle ja luonnonresurssien käyttäjälle. Neljänneksi työllisyysvaikutuksia syntyy kun "vihreä ajattelu" otetaan huomioon myös muilla sektoreilla kuten maataloudessa, energian tuotannossa ja matkailussa. Käsittelen jatkossa ympäristöpolitiikan vaikutusta yrityssektoriin huomioimalla vaikutukset saastuttaviin yrityksiin ja ympäristöpolitiikan johdosta syntyviin uusiin yrityksiin. Päästökaupan tapauksessa nämä ovat kasvihuonekaasuja päästävät yritykset sekä päästökaupan seurauksesta syntyneet uudet yritykset.

Joutuuko yritys irtisanomaan työntekijöitään, jotta se pystyy suoriutumaan ympäristönsuojelun synnyttämistä kustannuksista vai lisääntyykö työvoiman tarve? Ympäristöpolitiikan keinot vaikuttavat monin eri tavoin työvoimaan. Keinoilla voi olla työllisyyttä lisäävä tai vähentävä vaikutus tai ne voivat ajaa yritysten tuotantoa ulkomaille.

Negatiivisella vaikutuksella tarkoitetaan, että ympäristöpolitiikka vähentää työpaikkoja. Yritykselle syntyy kustannuksia, kun se joutuu rajoittamaan tai vähentämän päästöjään, ja yritys voi joutua vähentämään työvoimaa, jotta se pystyy suoriutumaan kustannuksistaan. Yritys voi myös joutua siirtämään muita investointeja myöhäisempään ajankohtaan. Kun investointeja peruutetaan, yrityksen työvoiman tarve vähenee.

Negatiivisen vaikutuksen suuruutta on vaikea mitata, koska työpaikkoja voi syntyä samanaikaisesti kuin niitä menetetään ympäristöpolitiikan vaikutuksesta. Ympäristöpolitiikan suora negatiivinen vaikutus työllisyyteen on pikemminkin mahdollisten työpaikkojen vähentyminen kuin todellisten työpaikkojen vähentyminen.

Ympäristöpolitiikalla on myös positiivinen vaikutus työllisyyteen. Ensinnäkin ympäristöpolitiikka pakottaa yrityksen investoimaan tuotteisiin ja palveluihin, joilla päästöjä voidaan rajoittaa ja vähentää. Näiden tuotteiden ja palveluiden toteuttaminen ja valvominen edellyttää työvoimaa. Toiseksi yritys voi käyttää ympäristösäädöksiä kilpailukeinona ja saa "vihertymisen" ansiosta paremman markkina-aseman, millä on työvoimaa lisäävä vaikutus.

Mikäli ympäristöpolitiikka on kovin tiukkaa, teollisuus voi siirtyä maihin, joissa on alhaisempi ympäristönsuojelun taso. Tämä samalla vähentää työpaikkoja lähtömaassa. Vaikutus ei kuitenkaan ole suuri. EU:n päästökauppa voi aiheuttaa yritysten muuttoa pois Euroopasta. Jos näin käy, Euroopasta tulee häviämään työpaikkoja.

Ympäristöpolitiikan suurimmat työllisyysvaikutukset voidaan havaita ekosektorissa. Ekosektori on sektori, joka kehittää tuotteita ja palveluita, joilla voidaan parantaa ympäristön laatua. Se on syntynyt ympäristöpolitiikan seurauksena. Ekosektori siis kasvaa samaa tahtia kuin ympäristösäädöksiä syntyy. Ekosektorilla on merkittävät työllisyysmarkkinat. Esimerkiksi Euroopan ekoteollisuus työllisti vuonna 1999 välittömästi 1,6 miljoonaa ihmistä, joka on noin yksi prosentti koko Euroopan työvoimasta. Alan työllisyys kasvoi vuodesta 1994 vuoteen 1999 liikevaihtoa nopeammin eli 6-7 prosenttia vuodessa. Luultavasti EU:n laajeneminen kasvattaa entisestään Euroopan ekoteollisuutta. Eniten työpaikkoja tulee syntymään jätehuollon tehtävissä, koska jätteiden keruu ja hävittäminen on työvoimaintensiivistä.

Ympäristöpolitiikan kokonaisvaikutus työllisyyteen on luultavastikin positiivinen eli työllisyyttä lisäävä. Vaikka negatiivinen työllisyysvaikutus olisikin paljon suurempi kuin sen on ajateltu olevan, niin silti voidaan väittää kokonaisvaikutuksen olevan positiivinen. Tämä johtuu siitä, että ekosektori on työvoimavaltaisempi kuin saastuttava sektori.

Työpaikat voivat vähentyä lyhyellä tähtäyksellä, mutta pitkällä tähtäyksellä lisääntyä, kun ympäristösäädöksiin on jo sopeuduttu ja ehkä jopa käytetty hyväksikin niitä. EU:n päästökaupan voi siis tältä kannalta nähdä pikemminkin haasteena kuin uhkana.

Pidemmän aikavälin mahdollisuudet hyödynnettävä

Päästökauppa vaikuttaa työllisyyteen eri tavoin. Se aiheuttaa kustannuksia yrityksille ja voi johtaa työpaikkojen vähentymiseen, mutta toisaalta se voi saada aikaan uusia työpaikkoja. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on arvioinut EU:n päästökaupan aiheuttavan yrityksille kustannuksia, jotka vaikuttavat työllisyyteen negatiivisesti vuonna 2010 noin 0,2 - 0,5 prosenttiyksikköä. Tämä tarkoittaa noin kymmenen tuhannen työpaikan vähenemistä.

Työministeriössä on arvioitu päästökauppaan siirtymisen laskevan työllisyyttä ainakin lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin vaikutus riippuu siitä, miten Suomi osaa hyödyntää päästökaupan tuomat mahdollisuudet, ja vaikutus voi hyvinkin olla työvoimaa lisäävä. Työministeriö toteaa, että tulisi pohtia kaikkia mahdollisia keinoja, myös muita kuin päästökaupan piiriin kuuluvia, joiden avulla valtio voisi vaikuttaa työllisyyden parantumiseen, kun päästökauppa alkaa.

Työministeriössä arvioidaan päästökaupan lisäävän työllisyyttä sektoreilla, jotka tuottavat uusiutuvia luonnonvaroja energiankäyttöön. Energiapuun ja turpeen tuotannon oletetaan tulevan kannattavammaksi. Uusiutuvia energianlähteitä hyödyntävät tuotantolaitokset sijaitsevat usein syrjäseuduilla ja tuotannon merkitys pienen paikkakunnan talouteen ja työllisyyteen voi olla erittäin suuri. Valtion tulisikin tukea tuotantoa, jossa käytetään uusiutuvia energianlähteitä. Työllisyyttä voidaan parantaa myös esimerkiksi puhtaan teknologian kehittämisellä ja sen käyttöönotolla ja viennillä.

VTM Ulla Kuntsi työskenteli kesällä 2004 työministeriössä arvioiden päästökaupan työllisyysvaikutuksia. Koko artikkeli löytyy työministeriön julkaisemasta Työpoliittisesta Aikakauskirjasta 4/2004.

LÄHTEET:
Honkatukia, J., Forsström, J., Tamminen, E. (2003): Energiaverotuksen asema EU:n laajuisen päästökaupan yhteydessä, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT-tutkimuksia 102, Helsinki.
Kauppa- ja teollisuusministeriö (2003): EU:n päästökaupan, energiaverotuksen ja energiantuotannon tukien yhteensovittaminen, työryhmän väliraportti 15.12.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 1/2004, ohjauskeinotyöryhmä, Helsinki.
Kauppa- ja teollisuusministeriö (2004): Suomen esitys kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia koskevaksi kansalliseksi jakosuunnitelmaksi vuosille 2005 - 2007 ja jakosuunnitelman periaatteiksi vuosille 2008 - 2012. Luonnos 2.3.2004. Helsinki. http://www.ktm.fi/paastokauppa
Kuntsi, U. (2004): Päästökauppa, työllisyys ja kasvihuonekaasujen kehitys vuoteen 2030. Kansantaloustieteen pro gradu -tutkielma. Taloustieteen laitos, Turun Yliopisto.
Makower, J., Pernick, R. (2001): Clean Tech: Profits and potential. Clean Edge Inc. http://www.cleanedge.com
Marx, A. (2000): Ecological Modernization, Environmental Policy and Employment. Can Environmental Protection and Employment be Reconciled? Innovation: The European Journal of Social Sciences, Volume 13, No. 3.
Työministeriö (2003): Osaamisen ja täystyöllisyyden Suomi, Työvoima 2020 loppuraportti. Työpoliittinen tutkimus 245. Helsinki.
Työministeriö (2004): Vastaus Kauppa- ja teollisuusministeriön lausuntopyyntöön päästökaupan jakosuunnitelmaan 17.3.2004, 601/003/ 2004.
Valli, M. (2003): Päästökaupasta tulossa uusi tuotannontekijä. Kauppalehti Extra 3.11.2003, sivut 8 - 12.

Päivitetty 7.1.2005