Tietoaika: Helmikuu 2000
Sisältö
- Keskittyminen ruokkii keskittymistä
- Rakentamisen ja asumisen vilkas vuosi kirjassa aluekatsaukset 1999
- Asuntojen hallintamuodot murroksessa 90-luvulla
- Yhä useampi asuu yksin
- Pysyviä ja kasvavia tuloeroja
- Tuottavuus huipussaan laman jälkeen
- Kotimaan katsaus
Asuntojen hinnat pk-seudulla jo vuoden 1989 lukemissa
Ilmitulleet huumerikokset lisääntyivät viidenneksen
Tuotanto kasvoi tasaisesti
Yritysten määrä kasvoi 3 prosenttia vuonna 1998
Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi 8 prosenttia...rakennusyritysten 7 prosenttia
Palvelualat edelleen tasaisessa kasvussa
Etelän kotitaloudet tyytyväisimpiä
Tukkukaupan myynti kasvoi 3,7 prosenttia
Työttömyys edelleen laskussa
Toimeentulotuen saajat ja kustannukset vähenivät nopeasti
Viime vuoden tieliikenteessä kuoli 427 ihmistä - Kansainvälinen katsaus
Euroalueen työvoimakustannusten nousu nopeinta Hollannissa ja Suomessa
Palvelukseen halutaan miljoona informaatioammattilaista
Luotonanto voimakkaassa kasvussa
EU:n talouskasvu kiihtynyt
Inflaatio nostaa päätään - Kuuselan kuviot
Kuvion tekijän muistilista
Tietoaika 2/2000 pdf-muodossa (990 kt)
Timo Relander, Tilastokeskuksen pääjohtaja
Keskittyminen ruokkii keskittymistä
Väestön muuttoliike ja aluerakenteiden keskittyminen eivät ota hiipuakseen. Viime vuonna tehtiin taas 1990-luvun ennätyksiä muuttojen määrässä. Myös keskustelu muuttoliikkeestä on voimistunut. Muuttoliikkeen vauhdittuminen sinänsä aletaan vähitellen tunnustaa. Keskustelun painopiste on siirtymässä muuttoliikkeen vaikutuksiin ja uudenlaisen aluepolitiikan tarpeeseen.
Muuttoliikkeen vauhdittumisen taustalla on useita tekijöitä. Mainitsen näistä pari, jotka käydyssä keskustelussa ovat jääneet turhan vähäiselle huomiolle. Ensiksikin talouskasvun painottuminen uusille kasvualoille on merkittävästi vauhdittanut muuttoliikettä, koska monet näistä aloista ovat alueellisesti erittäin keskittyneitä. Tällaisia uusia kasvualoja ovat uusmediateollisuus, tietotekniikka-ala ja muut yrityspalvelut. Informaatiosektorin kasvu näyttää keskittyvän sinne, missä sitä on ennestään. Esimerkiksi Helsingissä laman jälkeinen työllisyyden elpyminen on ollut lähes yksinomaan informaatiosektorin kasvun varassa. Tuotannon ja työllisyyden ensisijaista asemaa muuttoliikkeen taustalla on muutoinkin syytä korostaa.
Toinen väestön muuttohaluja lisäävä 'uusi' tekijä on alueellisten tuloerojen kasvu. Tältä osin voidaan puhua lähes historiallisesta käänteestä, sillä kotitalouksien alueittaiset tuloerot pienenivät selvästi 1960- ja 1970-luvuilla ja hieman vielä 1980-luvullakin. Ansio- ja omaisuustulojen kohdalla tuloerojen kasvu käynnistyi jo 1990-luvun alun lamavuosina, mutta tulonsiirtojen nopea kasvu tasasi tuloeroja tehokkaasti aina vuosikymmenen puoliväliin saakka. Parina viime vuotena julkiset tulonsiirrot kotitalouksille ovat kuitenkin supistuneet. Myös kuntatalouden vaikeudet ja maatalouden tulokehityksen heikkeneminen ovat lisänneet alueellisia tuloeroja.
Väestön ja työpaikkojen alueellinen keskittyminen vauhdittavat toinen toisiaan. Keskittyminen ruokkii keskittymistä siten, että syy- ja seuraussuhteiden arviointi on vaikeata. Viime aikojen kasvustaan huolimatta alueelliset kehityserot ovat Suomessa vielä hieman vähäisempiä kuin useimmissa muissa EU-maissa. Ainakin maantieteellisessä mielessä puheet Suomen kahtiajaosta ovat ehkä jossain määrin harhaanjohtavia; taantuvia alueita löytyy myös hyvinvoivan etelän ja lännen katvealueilta. Toki nykytrendien jatkuminen muuttaisi Suomen aluerakennetta nopeasti.
Julkisuudessa puhutaan ehkä liian yksipuolisesti vain muuttoliikkeen ja alueellisen keskittymisen tuomista kustannuksista. Mitalilla on toinenkin puolensa. Väestön ja työpaikkojen alueellinen keskittyminen on osaltaan vauhdittanut viime vuosien talouskasvua ja kilpailukykyä. Etenkin lamavuosina korostettiin työvoiman joustoja ja alueellisenkin liikkuvuuden roolia kilpailukyvyn lähteenä. Nyt tätä herkkua on saatu runsain mitoin. Lisäksi muuttoluvut vielä aliarvioivat työvoiman liikkuvuutta, koska työssäkäyntialueet ovat jatkuvasti laajentuneet.
Köyhyys on kiinni näkökulmasta ja esimerkiksi siitä, millaisella alueluokituksella ja millaisilla kriteereillä köyhyyttä tai alueellista syrjäytymistä mitataan. Tilastoilla ja aluekehitystä kuvaavilla indikaattoreilla onkin merkittävä rooli aluepolitiikassa ja alueiden kehittämisessä. Tästä esimerkkinä on myös juuri käynnistynyt EU:n uusi alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakausi. Ohjelmaesitykset ja niiden valinta on tehty tilastokriteerien pohjalta. Samoin ohjelmien seuranta ja vaikutusten arviointi edellyttävät luotettavaa tietopohjaa.
Nykyisellä ohjelmakaudella Suomella saattaa olla viimeinen mahdollisuus käyttää EU-rahaa alueidensa kehittämiseen. Jatkossa EU:n laajeneminen ja talouden kasvu mahdollisesti nostavat Suomen alueita tukikriteerien ulottumattomiin.
Aluepolitiikka on esimerkki politiikan ja tiedontuottajien tiiviistä yhteistyöstä niin EU-tasolla kuin kansallisesti. Tilastokeskus on sopeuttanut aluekehitystä palvelevan tiedontuotantonsa EU-vaatimuksiin. Alueellinen panos-tuotostutkimus valmistuu lähiaikoina. Aluetilinpito uudistuu ja sen sisältö laajenee. Tilastollinen tietopohja aluetutkimusten tekemiseen on jatkuvasti parantunut. Jokohan aika on kypsä sille, että osittaistarkastelujen asemesta saataisiin aikaan selvityksiä alueellisen keskittymisen tuomista kokonaisvaikutuksista talouden kasvuun, työllisyyteen ja kansalaisten hyvinvointiin.