Koulutus tuo tuottavuutta ja tuloja

Mikä menee koulutetun työntekijän suurempiin palkkamenoihin, tulee takaisin parantuneena tuottavuutena.

Mika Maliranta

KOULUTUKSEN ja osaamisen merkitystä on korostettu paljon korkean teknologian kansantaloudessa. Yhteiskunta on panostanut kansalaisten koulutustason kohottamiseen. Koulutus näyttää tuottoisalta myös yksilön kannalta. Suomalaisissa palkkatutkimuksissa on todettu kouluvuoden tuotoksi 7 - 8 prosenttia. Jos otetaan huomioon korkeasti koulutettujen alentunut työttömyysriski, kouluvuoden tuotto on vielä tätäkin merkittävästi suurempi.

Toki on niin, että yleensä muutenkin lahjakkaat valitsevat pitkän koulutuksen. Vaikka tilastollisessa analyysissä otetaan tämäkin seikka huomioon, koulutus on oppilaalle hyvä sijoitus. Edes verotus tai tulonsiirrot eivät käännä tätä asiaa ratkaisevasti.

Työnantajan on vaikea ennakoida tarkasti, kuinka tuottava rekrytoitava työntekijä lopulta on työssään. Pitkä koulu-ura kielii ainakin siitä, että henkilö on pitkäjänteinen ja kurinalainen. Koulutodistukset kertovat oppimiskyvystä, ja se on muuttuvassa työelämässä tuiki tarpeellista. Edes oppialalla ei ole silloin kovin ratkaisevaa merkitystä. Työnantaja palkitsee tästä takuusta työntekijäänsä.

Vaikka koulutus tuottaisi vaurautta yksilölle, tästä ei vielä välttämättä seuraa, että koulutus tekisi myös kansakunnasta automaattisesti vauraan. On eri asia, kuinka paljon tuottavammaksi työntekijä on koulutuksensa ansiosta tullut. Ja kouluoppi vanhenee ja unohtuu ajan myötä. Keskimääräinen työntekijä on jättänyt koulunpenkin parikymmentä vuotta sitten, joten paljon on ollut tarvetta kerrata ja täydentää oppeja. Täydennyskoulutus on varmasti tarpeen etenkin nopean teknologisen kehityksen aikana. Myös kokemus opettaa monia tuottavuutta parantavia taitoja.

Vuosi koulutusta tuo 8 prosenttia lisää tuottavuutta

Palkkatutkimuksia täydentämään tarvitaan myös muunlaista analyysiä ennen kuin pystytään luotettavasti arvioimaan koulutuksen merkitystä taloudelliselle kehitykselle. Niin sanotut yhdistetyt työntekijä-työnantaja-aineistot ovat tässä arvokas työkalu. Tuskin missään maassa on aineistojen puolesta Suomea paremmat mahdollisuudet tällaiseen analyysiin.

Tällaisilla aineistoilla voidaan selvittää, mikä yhteys on yrityksen (tai toimipaikan) henkilökunnan koulutuksella ja tuottavuudella. Selitettävänä on toimipaikan tuottavuus, eli tuotos per tehty työtunti. Lisäksi on tarpeen ottaa huomioon lukuisia muita tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä, ettei tuottavuushyötyjä lueta väärien tekijöiden ansioksi. Relevantteja taustatekijöitä ovat muun muassa yrityksen toimiala, koko ja sijainti. Lisäksi täytyy ottaa huomioon henkilökunnan muut ominaisuudet, kuten ikä ja yrityskohtainen kokemus.

Suomen teollisuutta koskevat laskelmat kertovat, että keskimäärin yhden vuoden ero toimipaikan henkilökunnan koulutusmäärässä merkitsee vähintään sitä kahdeksan prosentin eroa tuottavuudessa, mitä palkkatutkimusten perusteella voitaisiin eroksi ennakoida. Mikä korkeasti koulutetun työntekijän suuremmissa palkkamenoissa menetetään, saadaan siis takaisin parantuneena tuottavuutena.

Samaa aineistoa ja lähestymistapaa käyttäen voidaan myös selvittää, mikä on kouluvuodesta aiheutunut palkkatasoero toimipaikkojen välillä. On rohkaisevaa havaita, että toimipaikka-aineistoilla saadaan kouluvuoden palkkatuotoksi sama noin kahdeksan prosenttia, joka saadaan henkilötason palkka-aineistoilla.

Myös henkilökunnan iän karttuminen heijastuu sekä tuottavuuteen että palkkaan. Alussa ikä lisää tuottavuutta, mutta huippu saavutetaan teollisuudessa reilun 30 ikävuoden jälkeen. Sen jälkeen tuottavuus alkaa iän myötä alentua. Palkat sen sijaan kohoavat lähes 50 ikävuoteen saakka.

Tulokset paljastavat monien vanhojen toimipaikkojen hankalan tilanteen. Niiden henkilökunta on usein iäkästä, tuottavuus suhteellisen alhainen, mutta palkkamenot suhteellisen suuret. Kilpailukyky ja kannattavuus ovat heikoilla kantimilla. Tuho uhkaa tällaisia työpaikkoja.

Tuloksista voidaan myös päätellä, että iäkkäiden työntekijöiden heikko tuottavuus ei monestikaan johdu heidän omista ominaisuuksistaan. Ongelma on, että he työskentelevät vanhoissa toimipaikoissa, joissa käytetään vanhanaikaista teknologiaa ja huonotuottoisia työvälineitä. Kun toimipaikan ikä otetaan huomioon tilastollisin menetelmin, havaitaan, että iäkkäiden työntekijöiden suhteellinen tuottavuus näyttää jo jonkin verran paremmalta.

Tulokset kertovat työntekijöiden liikkuvuuden tarpeesta. Työntekijöiden on hyvä siirtyä vanhoista, heikon tuottavuuden toimipaikoista uudempiin, parempaa teknologiaa hyödyntäviin työpaikkoihin, jolloin heidän tuottavuutensa paranee. Tämä koskee kaikkia työntekijäryhmiä; käytännön taitajia ja korkeasti koulutettuja, miehiä ja naisia, nuoria ja iällisesti edistyneitä. Työntekijän siirtyessä uudenaikaista teknologiaa hyödyntävään toimipaikkaan hän työkokemuksen myötä saa myös uudenlaista, tuottavuutta parantavaa harjaantuneisuutta. Tuottavuustutkimusten perusteella näyttää siltä, että uusi, usein yrityskohtainen kokemus, omaksutaan muutamassa vuodessa.

Koulutus vaikuttaa toimipaikkarakenteiden muutoksen kautta

Edellä todettiin, että vaikka korkeasti koulutettujen toimipaikoilla on suuret palkkamenot, niillä on vähintään vastaavassa määrin korkeampi tuottavuus. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että palkkaamalla korkeasti koulutettuja toimipaikka voi lisätä merkittävästi tuottavuuttaan.

Tutkimustieto antaa tästä, monelle ehkä hieman yllättäen, päinvastaista todistetta. Toimipaikan koulutusmäärän lisäyksellä näyttää päinvastoin olevan negatiivinen välitön vaikutus tuottavuuskasvuun. Tulosta voidaan tulkita niin, ettei koulutus yksinään automaattisesti takaa korkeaa tuottavuutta. Työntekijä tarvitsee käyttöönsä modernia teknologiaa ja tuottavia työvälineitä, jotta hän voi hyödyntää osaamisensa tuottavasti. Toimipaikan vanhaa teknologiaa käytettäessä koulutusinvestointi voi valua hukkaan.

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa todettiin (Tietoaika 10/2003), tuottava teknologia omaksutaan usein menestyksellisimmin uusissa toimipaikoissa. Osaava työvoima oppii uuden teknologian nopeasti. Korkea koulutus- ja osaamistaso siis helpottavat tuottavuutta vahvistavaa toimipaikkarakenteiden muutosta, eli luovaa tuhoa.

Korkea koulutus on yhteydessä luovaan tuhoon myös toisella tavalla. Monet korkeasti koulutetut työntekijät suunnittelevat investointeja, tuotantoprosessia, tuotteita sekä kehittävät liiketoimintaosaamista. He eivät osallistu suoranaisesti tuotantoon. Heidän työnsä hedelmät tulevat näkyviin tuotantotilastoissa vasta silloin, kun suunnitelmat pannaan täytäntöön. Koska heidän työtuntinsa ovat mukana tuottavuusmitan jakajassa, ensi vaiheessa näiden työntekijöiden lisääminen odotettavasti heikentää tilastoitua tuottavuutta.

Tässä on selitys edellä mainittuun tuottavuusanalyysin yllätykselliseen havaintoon. Mutta analyysi myös osoittaa, että koulutusmäärän lisäys heijastuu kiihtyneenä toimipaikan tuottavuuden kasvuna muutaman vuoden viiveellä. Välittömät negatiiviset, mutta viipeelliset positiiviset vaikutukset näyttävät koskevan erityisesti "teknisen" alan korkeaa koulutusta, mikä vastaa odotuksia.

Korkeasti koulutettujen osa on paljolti uusien teknologioiden kehittäminen sekä käyttöönoton valmistelu ja toteuttaminen. Toimipaikan vanhetessa koulutetun työvoiman kysyntä alenee suhteellisesti. Kun toimipaikka on rakennettu ja sen teknologia on istutettu, on teknologian käytön, tuotannon aika. Tässä vaiheessa tarvitaan suhteellisesti vähemmän muodollista koulutusta. Tämä on myös vaihe, jolloin usein suunnitellaan tuotannon siirtämistä halvemman palkkatason maihin. Tähän kuvaan sopii myös suomalaisilla aineistoilla saatu havainto, että korkeasti koulutettujen työtekijöiden liikkuvuus on suurta.

Mikä merkitys työllisten koulutuksen ja osaamisen lisääntymisellä, eli työpanoksen laadun parannuksella, on ollut Suomen teollisuuden tuottavuuskasvulle? On mielenkiintoista tarkastella, mitä perinteisiä aineistoja ja analyysivälineitä hyödyntävä lähestymistapa kertoo asiasta. Niin sanottu kasvulaskenta on sangen suosittu väline monenlaisessa kasvuanalyysissä. Lähtökohtana on oivallus, että eri työntekijäryhmien työpanokset eivät ole välttämättä yhtä laadukkaita ja oletus, että ryhmien väliset palkkaerot kertovat tuottavuuserot. Seuraavaa analyysiä varten työntekijät on jaettu 70 ryhmään koulutustason ja -alan perusteella (7 ryhmää), sekä iän (5 ryhmää) ja sukupuolen mukaan (2 ryhmää).

Oheinen kuvio kertoo työpanoksen laadun vuotuisen paranemisen. Laskelmat on tehty erikseen teollisuudelle ja palveluille (näissä laskelmissa käytetyissä aineistossa ei ole mukana liikennettä, maataloutta, rakentamista, rahoitussektoria eikä julkista sektoria). Laskelmien mukaan kymmenen vuoden aikana työpanoksen laatu on parantunut teollisuudessa 7 ja palveluissa 10 prosenttia. Kuviosta nähdään, että parantuminen oli nopeaa varsinkin lamavuonna 1991. Lama alkoi helpottaa teollisuudessa heti seuraavina vuosina. Myös työpanoksen laadun parantuminen näyttää hidastuneen. Palveluissa elpyminen lähti käyntiin ja työpanoksen laadun parannus alkoi laantua muutamaa vuotta myöhemmin.

Työpanoksen vuosittainen laadunmuutos yksityiskohtaisen kasvulaskennan mukaan (työvoima jaettu 70 ryhmään koulutuksen, iän ja sukupuolen mukaan)

Kuvio näyttää kertovan, että laskusuhdanne parantaa työpanoksen laatua. Helposti tulee myös mieleen, että kyse olisi jonkinlaisesta "luovasta tuhosta". Alhaisen tuottavuuden työntekijäryhmät syrjäytyvät työmarkkinoilla, ja jäljelle jääneiden keskimääräinen laatu ja tuottavuus paranevat. Toisaalta kasvulaskennan mukaan työpanoksen laatu parani nopeimmin silloin, kun työn tuottavuuden kasvu oli kaikkein hitainta, eli laman aikana! Hitainta laadun parannus oli ripeimmän tuottavuuskasvuvaiheen aikana, eli elpymisvuosina.

Luovassa tuhossa on kyse siitä, että talouteen syntyy paremmin tuottavia työpaikkoja - ei siitä, että talouteen syntyy työpaikkoja paremmin tuottaville työntekijöille ja heikko tuottoisten työntekijöiden työpaikat tuhoutuvat.

Tulosten yksityiskohtaisempi tarkastelu antaa mielenkiintoista lisävalaistusta kasvulaskennan perusteista. Noin puolet laman aikaisesta laadunparannuksesta aiheutui ikärakenteen muutoksista ja toinen puolisko työvoiman koulutusrakenteen muutoksista.

Palkka-analyysin mukaan työntekijöiden tuottavuushuippu on melko lähellä heidän eläkkeelle jäämisensä ikää. Lamavuosina työnantajat lakkasivat rekrytoimasta nuoria eivätkä uusineet nuorten määräaikaisten työntekijöiden työsopimuksia. Työvoiman keski-ikä nousi nopeasti. Kasvulaskennassa oletetaan, että korkeapalkkaiset vanhat työntekijät ovat tehokkaampia ja tuottavampia kuin nuoret. Tästä syystä kasvulaskentatulokset väittävät työpanoksen laadun parantuneen paljon laman aikana. Yhdistettyihin työntekijä-työnantaja-aineistoihin pohjautuvan tutkimustiedon valossa oletus näyttää jossain määrin ongelmalliselta.

Koulutuksen vaikutus työpanoksen laadun parannukseen näyttää olevan selvästi vakaampi yli suhdannekierron. Koulutusrakenteen muutos on lisännyt työpanoksen laatua teollisuudessa keskimäärin 0,4 prosenttia vuodessa.

Kasvulaskennan taustalla on kaksi oletusta, jotka ovat ongelmallisia, jos laskelmien perusteella halutaan tulkita tuottavuus- ja talouskehitystä. Ensiksi, menetelmässä oletetaan, että palkkaerot paljastavat tuottavuuserot. Monenlaiset institutionaaliset tekijät saattavat kuitenkin vaikuttaa siihen, mitkä ovat nuorten ja vanhojen tai miesten ja naisten väliset palkkaerot. Toiseksi, kasvulaskennassa koulutus ja osaaminen nähdään vain tuotannontekijöinä, eli tekijöinä, jotka lisäävät työtunnin tehoa tuotannossa. Koulutus on myös hyödyksi kehitettäessä tuotantotyöntekijöiden käytössä olevaa teknologiaa.

Koulutustason kohoaminen on varmasti edesauttanut Suomen tuottavuuden kehitystä. Vaikutus on ollut voimassa pitkään. Työvoiman hyvä koulutus- ja osaamistaso on helpottanut rakennemuutosta. Toisaalta koulutus ei ole mikään ihmelääke. Rakennemuutos on ollut tarpeen, jotta koulutuksen tarjoamat mahdollisuudet on onnistuttu hyödyntämään.

Koulutuksen ja rakennemuutoksen välinen yhteys on entuudestaankin melko hyvin tunnettu. Silloin rakenteita on kuitenkin tarkasteltu sektoritasolla (maatalous, teollisuus jne.) tai päätoimialatasolla (paperiteollisuus, metalliteollisuus jne.). Kiinnostavampi, tärkeämpi ja nopeavaikutteisempi uudistuminen tapahtuu kuitenkin tuotantorakenteiden syvemmällä tasolla. Televisiotuotanto korvautuu matkapuhelimien valmistuksella. Sanomalehtipaperin tilalle tulee aikakausilehtipaperi. Tehottomat matkapuhelimien tai paperin valmistajat korvautuvat tehokkaammilla matkapuhelimien tai paperin valmistajilla. Tämä vaatii työvoimalta liikkuvuutta, osaamista ja kannustimia, mutta työvoima tarvitsee myös suojaverkkoja, täydennyskoulutusta ja valtiovallan aktiivista työvoimapolitiikkaa.

Kirjallisuutta:
Asplund, Rita, (2001), "Education and earnings: Further evidence from Europe", (toim.) Etla, Sarja B 183.
Bartel, Ann, ja Frank Lichtenberg (1987), "The comparative advantage of educated workers in implementing new technology", Review of Economics and Statistics, 69 (1), 1-11.
Hämäläinen, Ulla, ja Roope Uusitalo (2003), "Koulutus kannattaa - laski sitä miten päin vain", Palkansaajien tutkimuslaitos, Talous & Yhteiskunta 4/2003.
Ilmakunnas, Pekka, Mika Maliranta ja Jari Vainiomäki (2004), " The roles of employer and employee characteristics for plant productivity", Journal of Productivity Analysis, tulossa.
Jalava, Jukka (2002), "Accounting for growth and productivity: Finnish multi-factor productivity 1975-99", Finnish Economic Papers, 15, 2, 76-86.
Jalava, Jukka, ja Matti Pohjola (2003),"Tieto- ja viestintäteknologian kvantifiointi - haasteita tilastoinnille ja tutkimukselle", Kansantaloudellinen aikakausikirja 99, 203, 255-265.
Maliranta, Mika (2003), "Micro level dynamics of productivity growth; An empirical analysis of the great leap in Finnish manufacturing productivity 1975-2000" (luku 6), Etla, Sarja A 38, Helsinki.
Piekkola, Hannu ja Petri Böckerman, (2000), "On whom falls the burden of restructuring? Evidence from Finland", Etla, Keskusteluaiheita nro. 714

Päivitetty 26.1.2004

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi