Faktuaari
Julkaistu: 16.2.2003
Laajenemisesta haasteita EU:n aluepolitiikkaan
Alueellinen keskittymiskehitys on ollut viime vuosien merkittävimpiä yhteiskunnallisia ilmiöitä niin Suomessa kuin muuallakin. Suomen tilanne ei tässäkään suhteessa ole mitenkään poikkeuksellinen. Aluepoliittiset haasteet ovat Suomessa hyvin samantapaisia kuin muissa EU-maissa. Tämä käy ilmi komission äskettäin julkaisemasta koheesioraportista ¹. Siinä taloudellisen ja sosiaalisen koheesion eli yhteenkuuluvuuden tilannetta arvioidaan myös EU:n laajenemisen näkökulmasta.
Suomessa alueellinen keskittymiskehitys oli 1990-luvun jälkipuoliskolla hieman nopeampaa kuin useimmissa muissa EU-maissa. Tästä huolimatta Suomen alueelliset kehityserot ovat vielä vähäisemmät kuin EU-maissa keskimäärin. Myöskään väestön muuttoliike ei Suomessa ole ainakaan poikkeuksellisen suurta moniin muihin maihin verrattuna. Yhdyskuntarakenne on melko hajanainen ja myös kaupungistumisaste on vielä alhaisempi kuin useissa muissa vastaavan tulotason maissa.
Köyhyys on kiinni näkökulmasta ja etenkin siitä, millaisella alueluokituksella kehitystä seurataan. Tämä ilmenee myös EU:n koheesioraportista. Maakohtaiset kehityserot EU-alueen sisällä ovat viime vuosina tasoittuneet. Etenkin Kreikka, Espanja ja Portugal kuroivat 1990-luvulla kiinni 'rikkaiden' maiden etumatkaa. Todellinen menestyjä on ollut Irlanti, joka suunnilleen yhdessä vuosikymmenessä nousi 'ryysyistä rikkauksiin'. Euroopan unionin koheesiopolitiikan kontribuutiota tähän kehitykseen on likimain mahdoton arvioita.
Tarkemmalla aluetasolla (Nuts 2) tarkasteltuna alueelliset kehityserot (bruttokansantuote asukasta kohden) sen sijaan kasvoivat suurimmassa osassa EU-maita 1990-luvun jälkipuoliskolla. Voimakkainta alueellisten erojen kasvu oli Suomen ohella Ruotsissa ja Irlannissa. Alueelliset erot lisääntyivät myös muun muassa Saksassa, Britanniassa ja Alankomaissa.
Kansainvälinen vertailu antaa viitteitä talouden ja alueellisen kehityksen välisistä kiinteistä yhteyksistä. EU-alueella suurimmat alueelliset kehityserot ovat jo varhain korkean hyvinvoinnin saavuttaneissa maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Belgiassa. Vähäisimmät kehityserot ovat puolestaan alhaisen tulotason maissa Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa. Merkittävimmät poikkeukset tästä kaavasta ovat Irlanti ja Ruotsi: näissä korkea elintaso on - ainakin toistaiseksi - kyetty yhdistämään kohtuullisen tasapainoiseen aluekehitykseen.
EU:n koheesiopolitiikan ensimmäiseen tavoiteohjelmaan oikeutettujen alueiden bkt henkeä kohden on viime vuosina kehittynyt samaan tahtiin EU-maissa keskimäärin. Näyttää siis siltä, että mittavalla aluetuella on ainoastaan kyetty estämään vaikeimmassa asemassa olevien alueiden suhteellinen taantuminen. Tämäkin osoittaa, että alueellista keskittymistä vauhdittavat tekijät ovat olleet kohtalaisen voimakkaita.
Myös alueelliset työttömyyserot ovat säilyneet suurina. Nykyisellä EU 15 -alueella työttömyysasteet vaihtelevat parista prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Työllisyysasteet nousevat parhaimmilla alueilla 80 prosenttiin ja jäävät heikoilla alueilla alle 50 prosentin. Suomi lukeutuu Ranskan ja Italian ohella niihin EU-maihin, joissa työmarkkinoiden alueelliset erot ovat keskimäärää suurempia.
Euroopan unionin laajeneminen on aina merkinnyt keskimääräisen EU-kansalaisen köyhtymistä. Nyt tuo köyhtyminen on merkittävää; kaavaillun kymmenen uuden jäsenmaan mukaantulo alentaisi EU:n keskimääräistä bruttokansantuotetta asukasta kohden alun toistakymmentä prosenttia. Keskimääräinen työttömyysaste jonkin verran kohoaisi ja työllisyysaste alenisi. Laajeneminen muuttaisi myös esimerkiksi demograafisia keskimäärälukuja.
Laajeneminen asettaa myös koheesiopolitiikan uuteen tilanteeseen. Kehityserot rikkaiden ja köyhien alueiden välillä merkittävästi kasvavat. Mukaan on tulossa alueita, joiden bruttokansantuote asukasta kohden on vajaa kolmasosa EU 25 -keskiarvosta.
Aluepolitiikan tavoitteet on kohtuullisen selkeästi ilmaistu niin kansallisesti kuin EU-tasolla. EU:n budjetista aluepoliittinen tuki muodostaa nykyisin noin kolmanneksen. Siksi on hämmästyttävää, miten pelkistetyllä ja kapealla tietopohjalla aluepolitiikkaa harjoitetaan ja politiikan vaikutuksia arvioidaan. Tämä tulee esiin myös komission koheesioraportissa; siinäkin aluekehitystä arvioidaan kovin karkeilla alueluokituksilla ja kourallisella muuttujia.
Alueelliseen kehityksen taustalla on suuri joukko tekijöitä, joiden vaikutuksia muuttoliikkeeseen ja aluekehitykseen ei vielä kovin hyvin tunneta. Tämä siitäkin huolimatta, että poliitikkojen ohella myös tutkijoiden mielenkiinto tähän aiheeseen on viime vuosina lisääntynyt. Voi kysyä, tiedämmekö sittenkään riittävästi aluekehitykseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden syy- ja seuraussuhteista.
Suomessa kansallisen aluepolitiikan tietopohja on viime vuosina ehdottomasti parantunut. Useita tärkeitä tietojärjestelmiä on alueellistettu ja tilastojen kehittyminen on avannut uusia näkökulmia aluekehitykseen. Tietopohjan kapeus vaivaa etenkin EU-tason aluepolitiikkaa. Siinä joudutaan operoimaan aina heikoimpien tilastomaiden ehdoilla.
¹ Second progress report on economic and social cohesion). Löytyy oheisesta internet-osoitteesta:
http://europa.eu.int/comm/regional_policy/sources/docoffic/official/reports/interim2_en.htm
Päivitetty 16.2.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi