Työ ruokkii muuttoa

Väestön alueellinen muuttoliike jatkuu vilkkaana talouden kasvun hidastumisesta huolimatta. Viime vuonna kuntarajat ylittäviä muuttoja oli 288 000. Lisäystä edellisestä vuodesta oli lähes 30 000 muuttoa ja vuosikymmenen takaiselta pohjatasoltaan yli 100 000 muuttoa. Muutot seutukuntien tai maakuntien välillä ovat lähes kaksinkertaistuneet 1990-luvun alun pohjatasoltaan.

Vuoden 1994 kotikuntalaki toki vaikeuttaa vertailua aikaisempaan. Muuttoliikkeen viime vuosien vauhdittuminen kuitenkin osoittaa, että kyse on todellisesta ilmiöstä. Kuntarajat ylittäviä muuttoja on nyt likimain yhtä paljon kuin edellisen suuremman muuttoaallon yhteydessä 1970-luvun puolivälissä.

Kuntien välinen muutto 1980-2001 väkilukuun suhteutettuna

Kyselytutkimukset osoittavat, että työ ja toimeentulo ovat keskeisiä muuttamisen motiiveja. Myös koulutukseen ja urakehitykseen liittyvillä asioilla on merkitystä. Näihin verrattuna esimerkiksi harrastuksiin, kulttuuritarjontaan tai erilaisten palveluiden saatavuuteen liittyvillä asioilla on toki painoarvoa, mutta selvästi vähemmän kuin edellä mainituilla seikoilla.

Yritysten ja työpaikkojen keskittyminen on siis hyvin ratkaiseva asia muuttoliikkeen taustalla. Paljon muuttoliikkeestä puhutaan, mutta juuri tämä näkökulma jää usein keskustelussa sivurooliin.

Muuttoliike on läheisesti yhteydessä talouden kasvuun ja suhdanteisiin.

Monet muutkin tekijät vauhdittavat yritysten alueellista keskittymistä. Kasvava tehokkuusvaatimus ylläpitää yritysten uudelleensijoittumista. Markkinoiden koolla ja läheisyydellä on merkitystä, samoin monipuolisilla työmarkkinoilla. Myös talouden kasvu- ja kilpailukykytekijöiden uudet painotukset ovat vauhdittaneet aluerakenteiden keskittymistä.

Harjoitetulla politiikalla on ollut vaikutuksia alueelliseen keskittymiseen. Elinkeinopolitiikan painopiste oli 1990-luvulla vahvasti tutkimuksen ja kehittämisen sekä osaamisen edistämisessä, mikä suosi yliopistopaikkakuntia. Alueellisten tulo- ja varallisuuserojen kasvu 1990-luvun loppuvuosilta alkaen heijastaa aluepolitiikan muuttunutta toimintaympäristöä.

Tuotannontekijöiden alueellinen keskittyminen vaikuttaa sekin yritysten ja työpaikkojen sijoittumiseen. Yli 60 prosenttia yrityspalveluista sijaitsee Helsingin seutukunnassa. Noin 40 prosenttia korkeakouluasteen koulutuksen saaneista asuu Helsingin seutukunnassa jne. Väestön muuttovoitosta peräti 85-90 prosenttia on viime vuosina suuntautunut Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän seutukuntiin.

Uudet työpaikat ovat erityisen keskittyneitä. Vuoden 1993 jälkeisestä työpaikkojen nettolisäyksestä 45 prosenttia on suuntautunut Helsingin seutukuntiin ja 70 prosenttia viiteen kasvukeskusseutukuntaan. Voimakaskaan muuttoliike ei näytä tasoittavan alueellisia työmarkkina-eroja; työllisyyden alueelliset erot kasvoivat 1990-luvun jälkipuoliskolla.

Keskittyminen ruokkii keskittymistä. Syy- ja seuraussuhteiden arviointi on vaikeaa. Talouden kasvu vauhdittaa muuttoliikettä. Toisaalta muuttoliike ja aluerakenteiden keskittyminen vauhdittavat myös talouden kasvua. Väestön muuttoluvut vielä aliarvioivat työmarkkinoiden liikkuvuutta ja joustoa. Nykyisin lähes joka kolmas työllinen käy töissä kotikuntansa ulkopuolella ja tämä osuus on jatkuvasti kasvanut.

Alueellista kehitystä koskeva tutkimustieto on jossain määrin epäsuhtaista. Tutkijoiden kiinnostus on kohdistunut pääasiassa alueellisen keskittymisen aiheuttamien ongelmien ja kustannusten selvittämiseen. Jostain syystä vähemmän kiinnostuneita on oltu siitä, missä määrin aluerakenteiden keskittyminen edistää talouden kasvua, tehokkuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä.

Päivitetty 11.3.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi