Julkaistu: 11.3.2002
Kuntien talousnäkymät kohentuneet - Palvelutuotannon seutuistaminen alkanut
Kuntien talous on vuosikatteilla mitattuna parantunut viime vuosina. Kuntien erot ovat kuitenkin suuret, ja parikymmentä kuntaa on suurissa vaikeuksissa. Kunnat ovat myös hakeutumassa seudulliseen yhteistyöhön, jota valtio tukee.
Pekka Lith
Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate nousi noin 11 miljardiin markkaan (1,8 miljardiin euroon) vuonna 2001. Vuosikatteet mittaavat muun muassa kunnan kykyä selviytyä investointien rahoituksesta ja lainojen lyhennyksistä. Kuntien vuosikatteiden paraneminen on tulosta verotulojen ja valtionosuuksien kasvusta, jotka kasvoivat miltei yhdeksän prosenttia edellisestä vuodesta (taulukko 1).
Taulukko 1. Kuntien ja kuntayhtymien tuloslaskelma 1999-2002, miljardia markkaa
| 1999 | 2000 | 2001 | 2002* | |
| Toimintatuotot | 36,6 | 38 | 39 | 40,2 |
| Toimintakulut | -114,1 | -120,1 | -127,9 | -134.0 |
| = Toimintakate | -77,5 | -82,1 | -88,9 | -93,8 |
| Verotulot | 72 | 76,8 | 83,4 | 80,5 |
| Valtionosuudet | 19 | 19,9 | 21,7 | 23,2 |
| ALV-takaisinperintä | -4,6 | -4,9 | -5,3 | - |
| Rahoituserät, netto | 0,5 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| = Vuosikate | 9,4 | 10,1 | 11 | 10 |
| Poistot | -8,1 | -8,4 | -8,6 | -9,0 |
| Satunnaiset erät | 2,1 | 3,9 | 1 | 1 |
| = Tulos | 3,4 | 5,6 | 3,4 | 2 |
| Lähde: Tilastokeskus, *vuoden 2002 ennuste Suomen Kuntaliitto | ||||
Kuntien keskimääräisen vuosikatteen kohenemisesta huolimatta maassamme oli Suomen Kuntaliiton mukaan vuonna 2001 yhteensä 95 kuntaa, joissa vuosikatteet olivat negatiiviset (kuvio 1). Negatiivinen vuosikate tarkoittaa, että vero- ja maksutulot ja valtionosuudet eivät riitä käyttötalousmenoihin. 22 kunnassa vuosikate oli negatiivinen kolmena vuotena peräkkäin.
Kuvio 1. Kuntien vuosikate 2001 (pl. Ahvenanmaa), markkaa/asukas
Heikko vuosikate on pienten ja haja-asutusalueen kuntien ongelma. Kuntaliiton mukaan negatiivisen vuosikatteen kunnista 83 oli alle 6000 asukkaan kuntia, ja yli 20 000 asukkaan kuntien joukossa niitä oli vain yksi (kuvio 2). Alueittain tarkasteltuna negatiivisen vuosikatteen kuntien enemmistö sijaitsee Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa.
Kuvio 2. Negatiivisen vuosikatteen kunnat (95 kpl) vuonna 2001 asukasluvun mukaan
Kaikkiaan maassamme on Kuntaliiton mukaan parikymmentä suurissa talousvaikeuksissa olevaa kuntaa, jotka joutuvat turvautumaan lomautuksiin ja muihin erityistoimenpiteisiin. Talouserot kuntien välillä ovat kuitenkin kaventuneet, sillä verotulojen kasvun hidastuminen, verotulotasaukset ja yhteisöveron uudistukset ovat heikentäneet vahvojen pääkaupunkiseudun kuntien taloutta.
Talousnäkymät epävarmoja
Vaikka kunnat ovat vuosikatteilla mitattuna vaurastuneet, tuloveroprosenttia nosti peräti 108 kuntaa ja laski vain kolme kuntaa vuodeksi 2002 (kuvio 3). Nyt keskimääräinen kunnallisveroprosentti on 17,78, eli 0,11 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisenä vuonna. Ainoastaan pahimpina lamavuosina 1993-94 kunnallisveroprosenttiaan nosti enemmän kuntia.
Kuvio 3. Kunnallisveroprosentin kehitys 1991-2002
Kuntaliiton mukaan kuntien verotulojen arvellaan vähenevän veroprosenttien nostosta huolimatta vuonna 2002. Maksutulot (toimintatuotot) ja valtionosuudet kuitenkin kasvavat, minkä johdosta kuntien keskimääräinen vuosikate supistuu vain vähän (taulukko 1). Epävarmat talousnäkyvät heijastuvat kuntien investointien vähenemisenä kuluvana vuonna.
Kansalaisten tasa-arvo vaarassa?
Kuntien rahoitusvastuu palvelutehtävistä on kasvanut 1990-luvun alusta lukien, sillä kuntien valtionosuudet ovat vähentyneet. Vuonna 2002 valtionosuudet olivat enää 62 prosenttia vuoden 1990 tasosta (kuvio 4). Samalla yhteisöverojen suhteellinen osuus kuntien verotuloista on kasvanut, mikä lisännyt kuntatalouden suhdanneherkkyyttä tuntuvasti.
Kuvio 4. Kuntien ja kuntayhtymien verotulojen ja valtionosuuksien määrän kehitys 1990-2001 vuoden 1990 hinnoin, (indeksi 1990=100)
Kuntien rahoitusosuuden kasvu tuotetuista opetuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ei ole ollut ongelmatonta myöskään kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun kannalta katsoen. Kuntakohtaisella tasolla tarkasteltuna palvelujen saatavuus ja kirjo voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Toteutunut kehitys on ruokkinut osaltaan muuttoliikettä paremman palvelurakenteen kuntiin.
Valtion toimiin pitkäjänteisyyttä
1990-lukua ja 2000-luvun alkua ovat leimanneet jatkuvat valtionosuusuudistukset ja muut muutokset. Kuntien kannalta jatkuvasta muutostilasta on seurannut suunnittelun aikajänteen lyhentyminen, sillä kuntien päätöksentekijöiden on ollut vaikea arvioida vuotta pidemmällä ajalla valtion seuraavien toimenpiteiden vaikutuksia oman kunnan talouteen.
Kuntatalouden asiantuntijoiden mukaan kaikki toteutetut uudistukset eivät ole olleet hallittuja. Suomen kuntien erittäin pieni koko asukasluvulla mitattuna on johtanut siihen, että muutosten vaikutukset ovat suuria. Samasta syystä esimerkiksi valtionosuusjärjestelmiä on mahdotonta rakentaa sellaisiksi, että kaikkien kuntien erityispiirteet tulisivat huomioonotetuiksi.
Kuntien kannalta olisi erittäin tärkeää, että valtion harjoituttama talouspolitiikka kuntiin nähden on pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Valtionosuusjärjestelmää kannattaisi kehittää nykyistä yksinkertaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Sen tulisi myös kannustaa kuntia etsimään uusia toimintatapoja ja yhteistyömuotoja peruspalvelujen tuottamisessa.
Yhteistyötä peruspalvelujen tuotantoon
Valtion talouden mahdollisuudet lisätä panostuksia kunnallisiin peruspalveluihin ovat kuitenkin rajalliset. Tämän vuoksi kuntien omaa palvelutuotantoa on uudistettava ennakkoluulottomasti. Kuntien järjestämät peruspalvelut on syytä rakentaa seutukohtaisesti, sillä kunnat ovat entistä riippuvaisempia ympäröivän alueensa vahvuuksista ja heikkouksista.
Opetuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen tuotannossa lähtökohtana voisi olla, että seudut toimisivat peruspalvelualueina. Sama koskee elinkeinopolitiikkaa, jolloin vierekkäin sijaitsevien naapurikuntien epäterve kilpailu uusista yrityksistä vähenisi. Seutukuntien yhteistyö onkin alkanut viritä lukuisissa hankkeissa eri puolella maata.
Seutuyhteistyökokeilu käynnistyy
Valtiovalta on halunnut tukea seutuistamista omalta osaltaan. Pian ainakin kahdeksan seutua pääsee kokeilemaan vapaaehtoista seutuyhteistyötä, mikäli eduskunta hyväksyy käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen seutuyhteistyökokeilusta. Lakia olisi tarkoitus soveltaa muun muassa Hämeenlinnan, Lahden, Loimaan, Oulun, Pieksämäen, Pohjois-Lapin ja Turunmaan seuduilla.
Lakiehdotuksen mukaan kokeiluseudut voisivat perustaa uudenlaisen julkisen sektorin toimielimen, jolle voidaan siirtää kuntien viranomaisten päätösvaltaa. Uutta on, että kokeiluseudun kunnat voivat sopia yhteisöveron seudullisesta jakamisesta. Joissain tapauksissa kuntien päätösvaltaa voidaan siirtää myös seudun kuntien yhteiselle yksityisoikeudelliselle yhteisölle.
Kuntien määrä vähenemässä
Myöskään kuntaliitoksia ei kannata unohtaa, ja monia kuntaliitoskeskusteluja onkin käynnistynyt maassamme. Esimerkkejä ovat Kymenlaaksossa Haminan ja Vehkalahden kuntaliitosaikeet sekä Etelä-Karjalassa Saimaan kaupungin kaupunkihanke (Lappeenranta, Imatra), joilla tavoitellaan uutta puhtia näiden alueiden kehittämiseen ja poismuuton pysäyttämiseen.
Seudullinen yhteistyö voi olla ensimmäinen askel kohti myöhemmin tapahtuvaa kuntaliitosta. Kuluvan vuoden alussa maassamme oli yhteensä 448 kuntaa, mikä on neljä vähemmän kuin viime vuonna. Kuntaliiton kokoaman kunta-alan tulevaisuusbarometrin mukaan kuntien määrä putoaa 422 vuoteen 2005 mennessä. Vuonna 2017 kuntia arvellaan olevan enää 322.
Ostopalveluista apua työvoimapulaan?
Lähitulevaisuuden kovia haasteita ovat ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat. Kuntaliiton arvioiden mukaan peräti 130 000 kunta-alan työntekijää siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä. Yhteistyö yksityisten yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa ja ostopalvelujen laajempi hyödyntäminen kunnallisten palvelujen tuottamisessa ovat tapoja varautua näihin haasteisiin.
Yrittäjäpohjainen hyvinvointipalvelujen tuotanto ja kilpailuttaminen eivät tarkoita kuitenkaan yksityistämistä, sillä palvelujen rahoitus ja laadun valvontavastuu säilyvät edelleen julkisella sektorilla. Kysymys on yksityisen ja julkisen sektorin voimavarojen yhdistämisestä, jotta hyvinvointipalvelujen laatua voidaan kehittää ja työntekijöiden työtyytyväisyyttä parantaa.
Lähteet: Kuntalehti 3/2002: Heikki Helin: Kuntien talous jatkuvan kriisin varjossa, s. 33-35; Suomen Kuntaliitto: Kunta- ja kuntayhtymien taloustilastot, ennusteet ja tiedotteet (www.kuntaliitto.fi ); Tilastokeskus: Kuntien ja kuntayhtyminen talous- ja toimintatilastot (www.tilastokeskus.fi ).
Kirjoittaja toimii tutkijana omistamassaan yrityksessä (Suunnittelu- ja tutkimuspalvelut Pekka Lith).
Päivitetty 11.3.2002
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi