Inhimillisen kehityksen mittaus

Elämän tunkeminen tilastojen lokeroihin on usein aika vaikeaa puuhaa. Eräs vaikeimmista hankkeista on ihmisten hyvinvoinnin kehityksen mittaaminen. Intuitiivisella tasolla ymmärrämme helposti, että toisissa maissa ihmisten hyvinvointi on suurempaa kuin toisissa. Asian eksakti mittaaminen on kuitenkin vaikeata.

Vaikeaa tehtävää on kuitenkin menestyksellä tehty muun muassa YK:n toimesta. Alan standardiksi on muutaman viime vuoden aikana kehittynyt YK:n kehitysohjelman (UNDP) Inhimillisen kehityksen indeksi (Human Development Index, HDI).

Indeksi koostuu kolmesta komponentista: eliniästä, tietotasosta ja elintasosta. Niiden avulla kuvataan eri maiden kehitystasoa. Elinikää mitataan eräänlaisella aikuisiän elinajanodotteella. Indeksi lasketaan vertaamalla tilastojen kertomaa nollavuotiaan elinajanodotetta 85 ikävuoden tavoitteeseen. Jos esimerkiksi suomalaisen nollavuotiaan elinajan- odote on 77,4 vuotta, on elinaikaa kuvaavan indeksin arvo 0,87. Arvo saadaan laskemalla elinajanodotteen osuus tavoiteiästä sen jälkeen kun molemmista on vähennetty 25 ensimmäistä vuotta: (77,4-25)/(85-25)= 0,87.

Inhimillisen kehityksen indeksi

Tietotasoa mitataan lukutaitoa ja koulutusta kuvaavien mittarien avulla. Lukutaitoindeksi syntyy aikuisten lukutaitoprosentista suoraan. Sadan prosentin lukutaito vastaa indeksilukua 1 ja pienemmät prosentit ykkösen osia. Koulutusta kuvataan osallistumisasteella eri asteiseen koulutukseen (peruskoulusta lukiotasolle). Osallistumisaste saadaan laskemalla, kuinka suuri osa koulutusikäisistä osallistuu koulutukseen. Sadan prosentin osallistumisaste vastaa indeksilukua 1.

Tiedon yhdistetty indeksi lasketaan painotettuna keskiarvona antamalla lukutaitoindeksille kahden kolmasosan paino ja koulutukseen osallistumisindeksille yhden kolmasosan paino. Kun Suomessa liki kaikki aikuiset (YK:n tutkijat arvioivat osuuden 0,99:ksi) osaavat lukea ja koko koulutusikäinen ikäluokka (100 %) osallistuu koulutukseen, muodostuu osaamisen indeksiksi 0,99.

Elintasoa mitataan perinteiseen tapaan laskemalla bruttokansantuote henkeä kohti. Vertailun pohjana käytetään tosin niin sanotuilla ostovoimapariteeteilla korjattuja lukuja, joilla eri valuutat tehdään vertailukelpoisiksi ostovoimaltaan. Indeksin laskennan perusteena on 40 000 dollarin tulo, johon eri maiden bkt:ta per henki verrataan logaritmiasteikolla. Tämäkin indeksi saa arvon joka vaihtelee yhdestä nollaan. Suomi saa tällä indeksillä arvon 0,91.

Inhimillisen kehityksen indeksi saadaan aikaan laskemalla edellä mainituista kolmesta indeksistä keskiarvo, joka vuonna 1999 oli Suomella 0,91. Suomi oli kymmenes listan kärjestä. Listan loppupäästä laskien 10. sijalla oli Ruanda, jonka HDI oli 0,395.

Edellä esitetty indeksin laskentamenettely osoittaa, että laskennassa joudutaan tekemään paljon päätöksiä, joille ei ole olemassa täydellisiä perusteluja. Miksi mukana on vain elinikää, koulutusta ja elintasoa kuvaavia indikaattoreita? Miksi kyseisiä tekijöitä kuvataan juuri näillä muuttujilla? Miksi eri muuttujia painotetaan valitulla tavalla? Miksi indeksien tavoite arvot ovat niitä mitä ne ovat?

Itse asiassa onkin melko yhdentekevää onko Suomi listalla 10., 20. vai ensimmäinen. Kuitenkin mittarin suuret linjat ovat luotettavia. Väestön hyvinvoinnin näkökulmasta Suomen tulee sijaita listan kärkipäässä ja Ruandan loppupäässä.

HDI:n kaltaisia yhdistettyjä mittareita käytetään yhä enemmän. Tuoreimmat julkisuudessa olleet ovat kuvanneet kilpailukykyä. Niitä lukiessa on tarpeen muistaa, että kyseessä ei ole tarkka peilikuva todellisuudesta, vaan työväline jonka avulla todellisuudesta saadaan summittainen kuva. Kuva voi joskus olla vääristynytkin. Siksi mittareita raportoitaessa tulisi niiden rakennetta valottaa perusteellisesti.

Jussi Melkas

Päivitetty 10.4.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi