Yritystuet vähenevät

Yritystoiminnan julkinen tuki on pudonnut Suomessa selvästi alemmalle tasolle kuin koskaan aikaisemmin 1990- ja 2000-luvuilla. Tuen erot toimialojen ja alueiden välillä ovat suuria.

Pekka Lith

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) mukaan jalostus- ja palvelualojen rahoitustuki oli vuonna 2002 yhteensä 540 miljoonaa euroa. Summa tarkoittaa yritystoiminnan rahoitustuesta valtiontaloudelle aiheutuneita nettokustannuksia, kun yrityksille on myönnetty avustuksia, lainoja ja muuta rahoitusta markkinatasoa edullisemmin ehdoin.

Yritystuen määrä on pienentynyt jatkuvasti vuodesta 1993 lukien. Samalla tukien osuus bruttokansantuotteesta on pudonnut puoleen (kuvio 1). Vuonna 2002 avustukset muodostivat tuista 94 prosenttia ja korkotuki viisi prosenttia. Lainatuki oli enää vain yhden prosentin tukisummasta, sillä lainatuen määrä on pienentynyt nopeammin kuin avustusten ja korkotuen määrä.

Yritystoiminnan rahoitustuen määrä ja bkt-osuuden kehitys jalostus- ja palvelualoilla vuosina 1990-2002

Vain energiahuollon tuki kasvanut

Rahoitustuki voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan ryhmiin, jotka ovat aluetuki, pk-yritystuki, sektorikohtainen tuki, tutkimus ja tuotekehitys, työllisyystuki, valtionyritysten tuet, viennin edistäminen ja ympäristön suojelu. Vuonna 2002 suurimmat tehtäväluokat olivat aluetuki ja energiahuoltotuki (kuvio 2).

Yritystoiminnan rahoitustuen netto-kustannukset jalostus- ja palvelualoilla käyttötarkoituksen mukaan 2002

Vattin tilastojen mukaan vain energiahuoltoon suunnatun rahoitustuen määrä on kasvanut vuosina 1990-2002. Eniten ovat pienentyneet valtionyritysten tuet ja työllisyystuet, sillä myös valtionyritysten määrä ja työttömien määrä on vähentynyt. Tuki tutkimukseen ja tuotekehitykseen kasvoi vuoteen 1995 saakka, mutta sittemmin tämäkin rahoitustuen muoto on pienentynyt reaalisesti.

53 prosenttia tuesta palvelualoille

Vuosina 2001-02 maksetusta avustusmuotoisesta rahoitustuesta jalostusalojen osuus oli verohallinnon tilastojen mukaan 38 prosenttia ja palvelualojen 53 prosenttia. Jalostusaloihin luetaan tehdasteollisuus, rakentaminen, energia- ja vesihuolto ja kaivostoiminta. Loput tuesta kanavoitui maa-, metsä- ja kalataloudessa toimiville yrityksille ja toimialaltaan tuntemattomille yrityksille.

Yksittäisistä toimialoista tärkeitä avustusten saajia ovat palvelualoilla liike-elämän palvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminta ja kuljetusala. Jalostusaloista suuria avustusten saajia ovat kemianteollisuus ja kulkuneuvoteollisuus (laivanrakennus). Korkean teknologian teollisten toimialojen ja osaamisintensiivisen liike-elämän palvelujen osuus yritysten saamista avustuksista oli vajaa viidennes.

Vuonna 2002 tukiaste oli jalostusaloilla korkein kulkuneuvoteollisuudessa ja kemian teollisuudessa, jos tukiastetta arvioidaan suhteuttamalla avustukset liikevaihtoon. Palvelualoilla tukiaste kohosi korkeaksi koulutuksessa ja liike-elämän palveluissa. Keskimääräinen tukiaste oli Suomessa 0,14 prosenttia yritysten liikevaihdosta, jos alueittain erittelemätöntä tukea ei lasketa mukaan.

Suhteellisesti eniten tukea Pohjois-Savoon

Vuosina 2001-02 maksetuista avustuksista noin 36 prosenttia kanavoitui Uudellamaalla toimiviin yrityksiin tai yrityksiin, joiden rekisteröintikunta sijaitsee Uudellamaalla. Toiseksi eniten (12 %) yritystukea tuli Pohjois-Savoon (taulukko 1). Rahamääräisesti vähiten tukea maksettiin pieniin maakuntiin Ahvenanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.

Taulukko 1. Avustusmuotoinen rahoitustuki jalostus- ja palvelualoille maakunnittain 2001-02

	Miljoonaa
	euroa	Osuus, %
Uusimaa	295,9	35,7
Pohjois-Savo	97,4	11,7
Varsinais-Suomi	65,1	7,8
Satakunta	63,0	7,6
Pirkanmaa	51,9	6,3
Pohjois-Suomi	40,9	4,9
Muut maakunnat	215,8	26,0
Yhteensä	830,0	100,0

Jos avustukset suhteutetaan liikevaihtoon, olivat korkean yritystuen alueita vuonna 2002 Pohjois-Savo, Satakunta ja Kainuu (kuvio 3). Korkean yritystuen alueet kuuluvat Kainuuta lukuun ottamatta maakuntiin, joissa esimerkiksi yritysten määrän lisäys oli vuosina 2001-02 vähintään maan keskitasoa. Suhteellisesti alhaisin tukiaste on Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa.

Tukiaste (avustukset/liikevaihto) maakunnittain vuonna 2002

Uudenmaan suhteellisen alhainen tukiaste johtuu siitä, että esimerkiksi investointituet ja toimintaympäristötuet kanavoidaan pääasiassa köyhemmille alueille. Tukisumman koostumukseen voi vaikuttaa myös yritysten alueellinen toimialarakenne, sillä esimerkiksi investointituet, jotka ovat arvoltaan merkittäviä tukia, ovat tyypillisiä teollisuusvaltaisilla paikkakunnilla.

Rakennemuutoksen maakunnat, kuten Pirkanmaa, Kanta- ja Päijät-Häme, kuuluvat alhaisen yritystuen alueisiin, vaikka juuri näissä maakunnissa tarkoin kohdennetut yritystuet voisivat edesauttaa yrityskannan uudistumista. Rakennemuutoksen alueillahan on luonteenomaista, että toimintansa aloittaneita ja toimintansa lopettaneita yrityksiä on kumpiakin selvästi yli maan keskitason.

Yritystukia vastaan . . .

Yritystukien vaikutuksista on olemassa ristiriitaisia näkemyksiä yrityskentällä. Melko yleisesti arvioidaan, että terveellä pohjalla toimiva pitkäjänteinen liiketoiminta ei tarvitse tukirahoja. Yritystuet ovat päinvastoin lyhytvaikutteisia, ja niillä voi olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia. Jos tuen määrään vaikuttaa yrityksen maantieteellinen sijainti, eri puolella maata toimivia yrityksiä ei kohdella samalla tavalla.

Alueelliset tuet voivat pahimmassa tapauksessa siirtää työttömyyttä maan sisällä alueelta toiselle. Yrityksiä saatetaan tukea jollakin kehitysalueella, vaikka siellä ei olisi oikeita edellytyksiä yritystoiminnan harjoittamiseen. Tuet saattavat houkutella yrityksiä tekemään lyhytnäköisiä investointipäätöksiä, joilla ei ole pitkäaikaisia vaikutuksia työllisyyteen tai tuotanto-olosuhteisiin.

Myöskään monet pk-yritykset eivät tunne riittävän hyvin julkista rahoitustukijärjestelmää, eivätkä osaa hyödyntää tukia. Osasyynä on järjestelmän sekavuus, sillä yritystuen muotoja ja niitä myöntäviä tahoja on edelleen lukuisia. Tuista voivatkin hyötyä eniten ne yritykset, joilla on palkkalistoillaan "yritystukilogistiikkaa" tuntevia henkilöitä tai konsultteja.

. . . ja niiden puolesta

Talousteoreettisessa keskustelussa yritystukea on pidetty perusteltuna silloin, kun tuella voidaan parantaa kokonaistaloudellista tehokkuutta. Markkinoiden toimintaa voivat rajoittaa olennaisesti mm. erilaiset negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten ympäristön saastuminen, jonka huomioonottamista julkinen valta on kannustanut yrityksille myönnettyjen ympäristötukien avulla.

Ulkoisvaikutukset voivat olla yhteiskunnassa myös positiivisia. Jos yritykset eivät ole halukkaita panostamaan uuden tiedon hankkimiseen riittävästi voimavaroja, ovat yritystuet tutkimukseen ja kehitykseen kansantalouden kannalta perusteltua, sillä uudet keksinnöt mahdollistavat vanhojen tuotteiden ja tuotantomenetelmien parannuksia ja kokonaan uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämisen.

Myös teknologian kehityksestä ja talouden globalisoitumisesta johtuvat rakenteelliset uudistukset vaativat entistä enemmän panostusta aineettomiin investointeihin (osaamispääoma, tietämys). Rahoitusmarkkinoilta voi olla kuitenkin vaikeampi löytää rahoitusta aineettomiin investointeihin kuin tavanomaisiin rakennus- ja laiteinvestointeihin, jolloin tarkoin kohdennetut julkiset tuet voivat olla tarpeellisia.

Erityisen tehokasta voisi olla tuen suuntaaminen osaamisintensiivisille toimialoille, kuten liike-elämän palvelualoille (insinööritoimistot, tietotekniikkapalvelun yritykset jne.), joilla itsellään on tärkeä asema innovaatioiden synnyttämisessä ja kuljettamisessa asiakasorganisaatiosta toiseen ja sitä kautta huomattava merkitys kansantalouden tuottavuuden nostamisessa ja talouskasvussa.

Luovalle tuholle jätettävä mahdollisuus

Yritystuet eivät saisi kuitenkaan merkitä sitä, että markkinavoimien luonnollinen toiminta, kuten konkurssit rakennemuutoksen välineenä, estettäisiin yritystuella tai että terve kilpailu yritysten välillä vääristyy tai kokonaan vaarantuu.

Tilapäinen tuki vaikeuksissa olevalle kansantaloudellisesti merkittävälle toimialalle tai yritykselle voi olla perusteltua työllisyyssyistä, vaikka tuki siirtääkin lopullista ratkaisua myöhempään ajankohtaan, kuten mm. pankkikriisin vuosina tapahtui. Yritystukiohjelmien on oltava pääsääntöisesti määräaikaisia, jotta viranomaiset voivat uudistaa tukiohjelmia ja suunnata voimavaroja elinkeinopoliittisten painopisteiden mukaan.

Kirjoittaja toimii yrittäjänä omistamassaan yrityksessä (Suunnittelu- ja tutkimuspalvelut Pekka Lith) email: pekka.lith@kolumbus.fi

Lähteitä: Mm. Junka, Teuvo: Yritystuen kehityspiirteet 1984-96, Vatt:in keskustelualoitteita 165, Helsinki 1998. Vatt: Talouden rakenteet 2003 (www.watt.fi). Kauppa- ja teollisuusministeriön yrittäjyyskatsaus 2003 (www.ktm.fi). Verohallinnon tilastot avustusmuotoisesta yritystuesta.

Päivitetty 23.4.2004

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi