Menestyksen mittarit: reunamerkintöjä

Heikki Eskelinen ja Mikko Tuittu

Erkki Niemi esitti tämän lehden numerossa 1/2002 informatiivisen katsauksen alueiden menestyksen mittareihin. Sitä on epäilemättä luettu hartaasti eri puolilla maata: Monentenako olemme valtakunnan rankingissa?

Artikkelin havainnot eivät ole sinänsä yllättäviä. Likimäärin samat alueiden menestyksen ja menetyksen rakenteet nousevat esille riippumatta siitä, mitä tilastoihin ja tutkimuksiin perustuvaa mittaria käytetään. Tämä tieto, tuntemus ja kokemus suodattuu myös kansalaisten tajuntaan. Se muovaa odotuksia, käyttäytymistä ja heijastuu viime kädessä siihen, minkälaiseksi Suomi muuttuu. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että markkinointikampanjat, tiedotusiskut ja aluebrandien luonti kuuluvat nykyisen aluekehitysmallin ydinasioihin.

Erkki Niemi tuo perustellusti esille sen, ettei alueiden menestykselle ole yleisesti hyväksyttyjä, virallisia mittareita siinä merkityksessä kuin niitä on yrityksille. Kukin kunta ja maakunta voi niin halutessaan esitellä ikiomia tarkoitushakuisesti valikoituja tunnuslukuja pitääkseen asukkaansa tyytyväisinä ja päteäkseen muiden silmissä.

Sen sijaan menestyksen mittarin laadintaan tarttuva tutkija joutuu väistämättä perimmäisten kysymysten äärelle: Miten alueen menestys määritellään? Mitataanko sitä ihmisten käsitysten, talouden tunnuslukujen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden vai kenties menestymättömien ihmisten osuuden perusteella? Miten luodaan alueiden erityislaadun huomioonottava vertailuasetelma?

Näihin peruskysymyksiin ei ole tietenkään lopullisia, kaikenkattavia vastauksia. Osavastaukset annetaan operationaalisin, menestyksen komponentteja kuvaavin käsittein. Useat tuoreet tutkimukset alueiden kasvusta, kilpailukyvystä ja tehokkuudesta sekä elinolosuhteiden ja ihmisten hyvinvoinnin alueellisista eroista ovat tästä esimerkkeinä. Joka tapauksessa myös synteettisten, kokonaiskuvaa luovien mittarien haku jatkuu. Tuomme tähän keskusteluun seuraavassa yhden, jos kohta ehkä vähän kaukaa haetun tuntuisen esimerkin.

Inhimillisen kehityksen indeksi

YK on vuodesta 1990 vertaillut eri maita - niiden menestystä - inhimillisen kehityksen indeksin (HDI, human development index) perusteella. Sen lähtökohtana on ajatus kehityksestä ihmisen valintamahdollisuuksien lisääntymisenä siten, etteivät nämä mahdollisuudet riipu vain tulotasosta, vaan myös esimerkiksi terveydentilasta ja koulutuksesta. Tämän lähestymistavan taustalla on se muun muassa Nobel-ekonomisti Amartya Senin (2000) korostama seikka, ettei tulotason ja muiden inhimillisen kehityksen keskeisten osioiden riippuvuussuhde ole suoraviivainen. Eri yhteiskunnat voivat valita ja ovat valinneet erilaisia strategioita sen suhteen, miten inhimillisen pääomaan tehtäviä investointeja kuten koulutusta ja terveydenhoitoa priorisoidaan yhteiskuntapolitiikassa.

Inhimillisen kehityksen indeksi on tavallisimmin esillä kehitysmaiden sosioekonomisten muutosten seurannassa. Se on kuitenkin herättänyt kiinnostusta myös kehittyneiden yhteiskuntien saavutusten vertailussa. Esimerkiksi vuotta 2001 koskevassa vertailussa Norja on kärkisijalla. Kaikki pohjoismaat sijoittuvat 15 parhaan joukkoon, ja Suomi on kymmenes. Yleisesti Suomi ja muut pohjoismaat näyttävät menestyvän sekä taloudellista kilpailukykyä että yhteiskunnallisen kehittyneisyyden tilaa kuvaavissa vertailuissa (ks. Karppi 2001).

Inhimillinen kehitys maakunnittain

Inhimillisen kehityksen indeksiä ei liene käytetty Suomessa alueiden menestyksen vertailuun. Koska sen soveltamiseen tähän tarkoitukseen ei ole periaatteellista eikä käytännöllistä estettä, teimme maakuntia koskevan kokeilun noudattaen YK:n määritelmän mukaista laskentametodia (UNDP 1999).

Koulutustason osaindeksi koostuu tässä kokeilussa aikuisten lukutaitoasteesta ja yhdistetystä koulunkäyntiasteesta, tulotason mittarina käytetään bruttokansantuotetta asukasta kohti ja kolmas komponentti on elinajanodote. Lukutaitoaste joudutaan olettamaan samaksi kaikissa maakunnissa. (Laskentamenetelmä ja aineisto selostetaan yksityiskohtaisesti Tuitun (2002) pro gradu -tutkielmassa.) Laskelman tulokset esitetään taulukossa 1.

Taulukko 1. Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) ja bruttoaluetuote asukasta kohti maakunnittain 1998

	HDI	HDI- järjestys	Bkt/ asukas-indeksi (Suomi = 100)	Bkt- järjestys	Järjestys- lukujen erotus
Uusimaa	0,9061	1.	140,4	1.	0
Ahvenanmaa	0,8858	2.	127,5	2.	0
Pohjanmaa	0,8707	3.	92,6	7.	4
Pirkanmaa	0,8695	4.	94,9	6.	2
Varsinais-Suomi	0,8679	5.	97,3	4.	-1
Etelä-Karjala	0,8615	6.	99,4	3.	-3
Keski-Suomi	0,8566	7.	86,6	11.	4
Pohjois-Pohjanmaa	0,8514	8.	89,7	10.	2
Satakunta	0,849	9.	89,8	9.	0
Kanta-Häme	0,8436	10.	81,6	13.	3
Lappi	0,8417	11.	81,4	14.	3
Kymenlaakso	0,8412	12.	95,1	5.	-7
Itä-Uusimaa	0,8408	13.	90,6	8.	-5
Pohjois-Savo	0,8363	14.	78,4	15.	1
Keski-Pohjanmaa	0,8325	15.	74,9	16.	1
Päijät-Häme	0,8321	16.	82,2	12.	-4
Pohjois-Karjala	0,8302	17.	72,6	17.	0
Etelä-Savo	0,8278	18.	71,8	19.	1
Etelä-Pohjanmaa	0,8196	19.	71,9	18.	-1
Kainuu	0,8101	20.	68,7	20.	0

Tulokset osoittavat sen, että inhimillisen kehityksen indeksin antama kuva maakuntien menestyksestä poikkeaa jonkin verran bruttokansantuote asukasta kohti -indeksin tuottamasta järjestyksestä. Vaikka Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakunnat ovat kärjessä näiden molempien mittareiden mukaan ja Kainuu pitää perää, näiden ääripäiden välillä on varsin suuria eroja. Keski-Suomi, Pohjanmaa ja Lappi tuottavat inhimillistä kehitystä asukkailleen enemmän kuin mitä niiden bkt/asukas-tason perusteella voisi olettaa, kun taas Kaakkois-Suomen maakunnissa asetelma on päinvastainen. Nämä järjestyslukujen erot esitetään kuviossa 1.

Kuvio 1. Talouden suorituskyky ja inhimillinen kehitys: maakuntien järjestyslukujen erotukset

Plusmerkkinen luku tarkoittaa sitä, että maakunta menestyy HDI:n mukaan paremmin kuin bkt asukasta kohti -indeksin mukaan, miinusmerkkinen luku viittaa päinvastaiseen tilanteeseen.)

Mihin HDI sopii?

Inhimillisen kehityksen indeksin arvot kuvaavat yhteiskuntien suorituskyvyn perusrakenteita, joten ne eivät heilahtele pörssi-indeksien tapaan. Näin pienten alueyksiköiden vuosittaisten kehityskulkujen tarkkailu ei ole HDI:n ominta sovellusalaa.

Sen sijaan muita käyttökohteita riittää. Esimerkiksi EU:n entisten ja tulevien jäsenmaiden alue-erojen tai EU:n ulkorajan alueiden vertailussa HDI-laskelmat toisivat uusia perspektiivejä keskusteluun, jossa kehityseroja on mitattu enemmän resurssien kuin niiden käytön tulosten perusteella.

Viitteet:
Karppi, Ilari (2001), Competitiveness in the Nordic Economies. Assessments and Structural Features. Nordregio WP 2001:2, Stockholm (www.nordregio.se).
Sen, Amartya (2000), Development as Freedom. Anchor Books, New York.
Tuittu, Mikko (2002), Inhimillisen kehityksen indeksi aluekehityksen mittarina. Kansantaloustieteen pro gradu -tutkielma, Joensuun yliopiston taloustieteiden laitos (tulossa).
UNDP (1999), World Development Report 1999 (www.undp.org).

Kirjoittajista Heikki Eskelinen on Jean Monnet -professori ja Mikko Tuittu kansantaloustieteen opiskelija Joensuun yliopistossa.

Päivitetty 14.5.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi