Karttojen kummallisuuksia

Teemakarttojen suosio tuntuu kasvavan koko ajan. Tavallaan se onkin ymmärrettävää, sillä niiden kautta voi saada selvästi havainnollisemman kuvan ilmiön alueellisesta jakautumisesta kuin muilla esitystavoilla. Teemakartta ei ole uusi keksintö, mutta niiden historia on osittain hämärän peitossa, sillä erilaisia karttoja on käytetty jo monta tuhatta vuotta. Silti usein klassisena esitetty teemakartta on 'vain' runsaat 150 vuotta vanha.

Kuviossa 1 keskiosa lontoolaisen lääkärin John Snow´n laatimasta yksinkertaisesta pistekartasta. 1800-luvun puolivälissä Lontoossa raivosi ankara koleraepidemia. Tohtori Snow tutki näitä koleratapauksia ja merkitsi Lontoon katukartalle arkkuina (suorakulmioina) kaikki kolerakuolemat. Sen lisäksi hän merkitsi karttaan kaikki yleiset kaivot.

Kuvio 1

Ehkä hänellä oli aavistus epidemian syystä. Syntyneestä kartasta nimittäin näkee nopeasti, että kolerakuolemat keskittyivät Broad Streetin kaivon ympärille. Tämän karttakuvion vakuuttamana hän poisti (tai poistatti) kaivosta kammen, jolla siitä nostettiin vettä eli kaivoa ei voinut enää käyttää.

Välittömästi kammen poistamisen jälkeen kolerakuolemien määrä laski erittäin nopeasti. Oli siis ilmeistä, että kyseisen kaivon vesi oli saastunutta. Snow´n oivallus sijoittaa kolerakuolemat kartalle oikeille paikoille samoin kuin kaivotkin johti hyvinkin ilmeiseen johtopäätökseen Broad Streetin kaivon veden laadusta. Hyvän tilastokuvion tapaan vain lyhyt vilkaisu johti tähän johtopäätökseen, eikä vilkaisijan tarvitse välttämättä olla lääkäri.

Teemakarttoja on tarjolla suuri valikoima, ja usein niitä voidaan käyttää toistensa vaihtoehtoina. Snow´n käyttämä kartta on tietyssä mielessä yksinkertaisin karttatyyppi, koska sen laadinnassa tarvitaan karttapohjan lisäksi vain jokaisen tapahtuman tarkka sijainti. Valinnoille ei ole sijaa tässä esitystavassa.

Kolerakuolemat olisi voitu esittää myös muilla karttatyypeillä, esimerkiksi koropleettikartalla.

Koropleettikartta luetaan aluepohjaisiin teemakarttoihin eli siinä esitetään joitain alueita koskevia tietoja. Koropleettikartan lähtökohtana on siis maatieteellisiä alueita koskeva tieto, ja ideana on luokitella tämä aluetieto ja liittää kuhunkin luokkaan väri, jonka tummuus välittää määrää koskevan tiedon. Tumma osoittaa siis suurempaa määrää kuin vaalea sävy. Koropleettikartalla voidaan esittää vain suhteellista tietoa, esimerkiksi kuolemantapauksia per 1 000 asukasta.

Koropleettikartan laadinnassa on tehtävä valintoja esimerkiksi ilmiön jakauman suhteen samoin kuin luokitusten suhteen ja usein myös aluejaon suhteen. Näillä valinnoilla saattaa olla suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

Kuvion 2 kolmessa paneelissa on kuvion 1 pistekartta esitetty kolmena koropleettikarttana, joissa on käytetty erilaisia aluejakoja. (Kuviot ovat kirjasta E. Tufte: Visual Explanations, Graphics Press, 1997.)

Kuvion 2 A-paneelin kartta osoittaa koleraepidemian syyn yhtä vakuuttavasti kuin kuvio 1.

Kuvio 2

Sen sijaan kaksi muuta versiota, paneelit B ja C, eivät sitä tee. Nämä on tehty erilaisella aluejaolla, minkä vuoksi paneelissa B alueiden välillä ei tule esiin minkäänlaista eroa ja paneelissa C syytä olisi alettu etsiä aivan vääristä paikoista.

Koropleettikartan, ja myös eräiden muiden teemakarttojen, ongelmana on, että ei ole minkäänlaisia objektiivisia perusteluja luokitusten tai aluejakojen tekemiselle siinä tapauksessa, että esitettävän asian luonnetta ei tunneta. (Jos tunnetaan, miksi se sitten pitää esittää!)

Tosin ei pistekarttakaan täysin ongelmaton ole, vaikka se kuvattuun tilanteeseen soveltuikin hyvin. Siitä nimittäin ei ilmene ollenkaan väestön tiheys. Kuvio 1 olisi näyttänyt tarkalleen samalta, vaikka niillä alueilla, joilla ei kolerakuolemia esiintynyt, ei olisi asunut yhtään ihmistä.

Päivitetty 14.6.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi