Luovaa tuhoa tutkimaan

Suomen talouden murros on ollut poikkeuksellisen voimakas, ja sen tutkimiseen on tarjolla poikkeuksellisen monipuoliset aineistot.

Suomen talouden käänteet ovat olleet monella tavalla poikkeuksellisia. Voimakasta investointivetoista kasvuvaihetta seurasi äkillinen ja syvä talousromahdus. Vuodesta 1990 vuoteen 1993 työttömyysprosentti nousi kolmesta prosentista noin 17 prosenttiin. Vuonna 1995 käynnistyi voimakas kahdeksan vuoden kasvuvaihe, jonka aikana työpaikat lisääntyivät nettomääräisesti noin 300 000:lla. Erityisesti yrittäjätoiminnan työllisyys on parantunut merkittävästi. Työvoiman kysyntä ja työpaikkojen määrä on jo suhteellisen korkealla tasolla. Toisaalta, vaikka työn määrä tunneilla mitattuna lisääntyi 15 prosenttia vuodesta 1994 vuoteen 2002, oli työn määrä vuonna 2002 edelleen 9 prosenttia vuoden 1989 tasoa alempi.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomessa tehtävän työn määrä on kohtuullisen suuri. Kansantalouden tilinpitotietojen mukaan Suomessa tehtiin 769 tuntia työtä henkeä kohti vuonna 2002. OECD:n tietolähteiden perusteella tämä on suurempi kuin useimmissa muissa kehittyneissä Euroopan maissa. Saksassa tuntimäärä oli 681, Ranskassa 607, Iso-Britanniassa 734, Hollannissa 661 ja Ruotsissa 696 tuntia (vuoden 1998 tieto). Yhdysvallat (896 tuntia) ja Japani (949 tuntia) ovat toki selvästi Suomea edellä tässä suhteessa.

Elpymiskauden aikana Suomi on lisäksi noussut kilpailukyvyltään kansainväliseen kärkeen monilla mittareilla katsottuna. Tutkimus- ja kehitystoimintaan sijoitetun panostuksen määrä suhteessa kansantuloon on nykyään Suomessa maailman kärkitasoa. Työn tuottavuuden kasvuvauhti on ollut hyvin ripeää. OECD:n kokoamien tietojen mukaan yrittäjätoiminnassa työn tuottavuuden vuosikasvu on ollut keskimäärin 3,2 prosenttia vuosina 1991-2001. Vastaavat luvut eräissä muissa maissa on seuraavat: Yhdysvallat ja Iso-Britannia 1,6, Saksa 1,5, Ranska 1,3, Hollanti 1,1, Uusi-Seelanti 0,8. Kehittyneistä teollisuusmaista lähelle Suomea pääsee Ruotsi, jossa työn tuottavuuden kasvuvauhti on ollut keskimäärin 2,6 prosenttia.

Myös kokonaistuottavuuden kasvuvahti on ollut Suomessa poikkeuksellisen ripeää. Toisin sanoen, ei vain työn tuottavuuden vaan myös pääoman tuottavuuden kehitys on ollut Suomessa hyvin myönteistä.

Rekisteripohjaisista aineistoista tarkkaa tietoa

Näiden kehityskulkujen selittäminen on taloustieteen tärkeä ja haastava tehtävä. Paljon on aiheesta tehty tutkimustyötä, mutta edelleen tarvitaan yksityiskohtaista tutkimustietoa, ennen kuin johtopäätöksille ja politiikkasuosituksille on vankka pohja.

Suomalaisessa empiirisessä talousanalyysissä on seikkaperäisesti selvitetty palkan määräytymistä ja työn tarjontaa henkilötason mikroaineistojen avulla. Lisäksi näitä ja muita tutkimuskysymyksiä on selvitelty erilaisilla ns. aggregaattiaineistoilla, pääasiassa kansantalouden tilinpitotiedoilla. Erityisen tärkeää olisi ymmärtää työn kysyntään ja työpaikkojen luontiin vaikuttavia tekijöitä. Niin sanotut yhdistetyt työnantaja-työntekijä -aineistot on tässä lähes korvaamaton apuväline.

Tarvitaan perusteellista mikroaineistoihin pohjautuvaa talousanalyysiä sekä työvoiman tarjonnasta että kysynnästä suomalaisissa yrityksissä ja niiden toimipaikoissa. Suomalaiset, hallinnollisia aineistoja hyödyntävät yksityiskohtaiset tilastoaineistot tarjoavat kansainvälisestikin vertaillen poikkeuksellisen hyvän lähtökohdan. Nämä aineistot tarjoavat erityisen arvokkaan tietopohjan sen tähden, että niiden avulla voidaan seurata kutakin henkilöä, toimipaikkaa ja yritystä yli ajan. Kaiken lisäksi yrityksen, toimipaikan ja henkilöstön tiedot voidaan yhdistää keskenään. Koska eri rekisterit ja tilastotiedustelut käyttävät yhtenäisiä yksikkötunnuksia, eri taloustoimijoista saadaan hyvin perusteelliset tiedot erilaisia aineistolähteitä yhdistämällä. Näin voidaan selvittää esimerkiksi, kuinka yritysten T&K-toiminta, innovaatiot, tieto- ja viestintäteknologian käyttö ja henkilökunnan osaaminen ovat yhteydessä työpaikkojen syntyyn sekä yritysten ja niiden toimipaikkojen tuottavuuteen, eli kilpailukykyyn.

Tutkimuslaboratorio - kultakaivosta on hyödynnetty liian vähän

Arvokkaat aineistot vaativat monenlaista huoltoa ja huolenpitoa. Alun perin nämä aineistot on koottu ensisijaisesti tilastotarpeita varten. Aineistojen rakenteet, tallennusmuodot sekä kuvaukset on suunniteltu lähinnä tilastotuotannon tarpeita silmällä pitäen. Siksi aineistot eivät sellaisenaan sovi kovin hyvin tutkijoiden käyttöön, vaan aineistoja ja niiden kuvauksia on muokattava ja täydennettävä.

Tietojen luottamuksellisuus on toinen tärkeä vaalinnan kohde. Suomessa ja monissa muissa maissa yksityiskohtaisten aineistojen tietoturva on varmistettu siten, niistä on poistettu paljastavia tietoja sekä niin, että käyttö sallitaan vain suoran valvonnan alla. Näitä tutkimuksen kultakaivoksia on hyödynnetty toistaiseksi aivan liian vähän. Käyttöä niille on monien erilaisten tutkimuskysymysten selvittelyssä.

Tilastokeskuksen tutkimuslaboratorio tarjoaa siis loistavat puitteet vieraileville tutkijoille, joiden määrä onkin viime aikoina ilahduttavasti lisääntynyt. Tutkijat ovat käyttäneet tutkimuksissaan monenlaisia, eri tavoilla yhdistettyjä yritys- ja toimipaikkatason aineistoja.

Tuottavuuseroihin kiinni tutkimuslaboratorion aineistoilla

Tutkimuslaboratorioon on koottu monia yritystoimintaa koskevia mikroaineistoja. Teollisuustilaston pitkittäisaineisto on osoittautunut käyttökelpoiseksi monissa tutkimuskysymyksissä. Sen uusin versio kattaa vuodet 1974-2001. Teollisuuden osalta Suomen kansantalouden tilinpito pohjautuu pääosin tähän aineistolähteeseen. Toisin sanoen, monet ns. aggregaattitason tutkimukset, jotka käyttävät kansantalouden tilinpitotietoja, pohjautuvat perimmiltään teollisuustilaston pitkittäisaineistoon. Aggregaattimuodossa tätä tietolähdettä ovat näin ollen hyödyntäneet välillisesti esimerkiksi Petri Niininen ja Petri Rouvinen tutkiessaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuottavuusvaikutuksia.

Tutkimustarpeiden näkökulmasta alkuperäisellä mikroaineistoilla on eräitä merkittäviä etuja perinteisiin tilastoaineistoihin nähden. Yksi niistä on se, että mikroaineistoa käytettäessä voidaan luopua ns. edustavan yrityksen oletuksesta. Tämän otaksuman mukaan tietyn toimialan yritykset ja toimipaikat ovat olennaiselta osin samanlaisia. Kirjallisuudessa on kuitenkin esitetty teoreettisia näkökohtia, joiden mukaan yritysten ja niiden toimipaikkojen "monimuotoisuus" teknologian ja tuottavuuden suhteen on teknisen kehityksen eräs olennainen osa.

Tuottavuuserojen taustalla voi olla esimerkiksi se, että T&K-panostus ei ole tuottanut kaikissa yrityksissä samalla tavalla tulosta. Tämän näkökulman mukaan ei ole yhdentekevää, mitkä yritykset tekevät tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yhtälailla tärkeää on lisäksi se, että työvoima ja pääoma kohdentuvat sellaisiin yrityksiin ja toimipaikkoihin, jossa tuotantopanoksia kyetään käyttämään tuottavasti. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että työpaikkoja tuhoutuu huonoissa yrityksissä ja uusia luodaan paremman teknologian ja tuottavuuden yrityksissä. Asiaa on havainnollistettu oheisella kuviolla.

Kuviossa havainnollistetaan tilannetta, jossa toimialan tuotantotoiminta on alun perin "yksipuolista" ja heikosti tuottavaa. Kaikki toimipaikat käyttävät samaa, alhaisen tuottavuuden teknologiaa. Yhdessä vaiheessa toimialan yritykset ryhtyvät kehitystyöhön. Alussa tuottavuudelle ei tapahdu mitään, koska uusi teknologinen tietämys ei synny heti. Ajan päästä uutta tietoa alkaa vihdoin syntyä, mutta se näkyy toimialan tuottavuudessa vain heikosti (toimialan tuottavuus on esitetty katkoviivalla). Syynä on se, että uutta teknologiaa aletaan hyödyntää vain joissakin toimipaikoissa ( yleensä ne ovat uusia tai ainakin melko nuoria), jotka käyttävät vain pienen osan toimialan työpanoksesta ja muista tuotannontekijöistä.

Toimipaikkojen koko on kuviossa ilmaistu pallon suuruudella. Ajan kuluessa nämä kilpailukykyiset korkean tuottavuuden toimipaikat kuitenkin kasvavat ja samaan aikaan vanhaa teknologiaa käyttävät, heikon tuottavuuden toimipaikat vähitellen katoavat. Tämän seurauksena toimialan keskimääräinen tuottavuus paranee siinäkin tapauksessa, että yhdenkään toimipaikan tuottavuus ei parane (toimipaikkojen tuottavuuskehitystä osoittavat yhtenäiset viivat ovat vaakasuoria). Lopulta kaikki tuotannontekijät siirtyvät uutta teknologiaa hyödyntäviin tuotantoyksiköihin ja rakennemuutos päättyy.

Tästä tapahtumasarjasta käytetään joskus kuvaava ilmaisua 'luova tuho'. Tämän kirjoitussarjan myöhemmissä osissa valotetaan tämän prosessin piirteitä mikroaineistoihin perustuvan tutkimuksen valossa.

Kirjallisuus:
Maliranta, Mika (1997), "Plant level explanations for the catch up process in Finnish manufacturing. A decomposition of aggregate labour productivity growth", teoksessa Laaksonen, Seppo (toim.) "The evolution of firms and industries. International perspective", 352-368, Tilastokeskus, tutkimuksia 223.
Niininen, Petri (2000), "Effect of publicly and privately financed R&D on total factor productivity".Finnish Economic Papers, Vol. 13, No. 1, Spring 2000
OECD (2002), "Economic Outlook", Volume 2002/2, No. 72, December
Rouvinen, Petri (2002a), "Kilpailukykyä etsimässä", Kansantaloudellinen aikakausikirja 2002:1, s. 90-93.
Rouvinen (2002b), 'R&D-productivity dynamics: Causality, lags, and 'dry-holes'. Journal of Applied Economics, Vol V, No. 1 (May), 123-156.
Scarpetta, Stefano, Andrea Bassanini, Dirk Pilat ja Paul Schreyer (2000), "Economic growth in the OECD area: Recent trends at the aggregate and sectoral level". Economics Department Working Papers No. 248., OECD.

Päivitetty 3.7.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi