Julkaistu: 9.9.2003
Työvoimapula vai työttömyys vai molemmat?
Työmarkkinat ovat historiallisesti ennen kokemattoman muutoksen edessä. Tähän saakka talouskasvu on voinut nojata uuteen, juuri ammattitaitonsa hankkineeseen työvoimaan, jota on riittänyt alasta riippumatta.
Matti Sihto
Kun työvoima pian alkaa vähetä, työpaikkojen täyttämisessä joudutaan turvautumaan entistä enemmän olemassa olevaan työvoimaan ja työvoimareserveihin.
Työmarkkinoiden eri ilmiöistä kerätään entistä yksityiskohtaisempaa tietoa ja laaditaan entistä monipuolisempia skenaarioita ja projektioita. Tietotulva on valtava. Välttämättä ei tule kiinnittäneeksi huomiota siihen, että jokin asia on todella outo ja ainutlaatuinen. Monet ennenkokemattomat ilmiöt liittyvät väestökehitykseen.
Väestönkasvun rajoittuminen 65 vuotta täyttäneeseen vanhusväestöön vuoden 2010 jälkeen on kaikkein kummallisin ilmiö. Eivät edes "muinaiset kreikkalaiset" kokeneet tällaista, kuten eivät muutkaan, eivätkä milloinkaan. On väestökehityksessä muutakin erikoista. Vuoden 2010 jälkeen työikäisen, 15-64-vuotiaan väestön määrä alkaa laskea.
Työikäisen väestön määrän lasku voi tuntua yhdeltä ilmiöltä muiden joukossa. Sen äärelle kannattaa kuitenkin pysähtyä. Milloin aikaisemmin työikäinen väestö on vähentynyt rauhan aikana? Nykyisen markkinatalousjärjestelmän aikana ei laskua liene esiintynyt lukuun ottamatta joidenkin yksittäisten poikkeusvuosien vähäisiä laskuja. (Pintapuolisen tarkastelun perusteella väittäisin, että esimerkiksi suurten nälkävuosien aikana kuolleet olivat nimenomaan lapsia ja vanhuksia, eivät niinkään työikäisiä.) Niinpä, vaikka Ruotsiin muutto vähensi 1960-luvulla joinakin vuosina työikäistä väestöä, ei se muuttanut kuitenkaan väestökehityksen peruskuviota. Työikäisen väestön määrä on kasvanut voimakkaasti (keskimäärin 15 000 henkilöä vuodessa) koko sodan jälkeisen ajan, kunnes kasvun selkäranka murtuu ensi vuosikymmenen vaihteen tienoilla (Kuvio 1).
Työikäinen väestö 1945-2030
Lähde: Tilastokeskus, väestötilasto ja väestöennuste.
Suuret ikäluokat ovat syntyneet Suomessa heti sotaa seuranneina vuosina. Muualla Euroopassa suurimmat ikäluokat syntyivät tavallisimmin vasta 1960-luvun puolivälissä. Sodan jälkeiset ikäluokat ovatkin Euroopassa suurimmat juuri Suomessa.
Työikäisen väestön määrän vähenemiseen tarvitaan kuitenkin kaksi: suurten ikäluokkien lisäksi työikäisiksi tulevat nuoret ikäluokat. Nuorten määrä on useana vuotena 20 000 henkilöä pienempi kuin 65. ikävuoden ylittävien määrä.
Työikäinen väestö vähenee yleensä muuallakin Euroopassa, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin Suomessa. Työikäisen väestön väheneminen on Suomessa äkkinäistä ja nopeinta heti vuoden 2010 jälkeen hidastuen sitten vähitellen jonkin verran. Muualla Euroopassa tilanne puolestaan pahenee hiljaksensa vielä pitkän aikaa.
Vain väistyvät ikäryhmät kasvussa
Suomessa ei kuitenkaan ole kuluvaa vuosikymmentä aikaa valmistautua väestömuutokseen. Vaikka työikäisten määrä kasvaa vuoteen 2010, kasvu keskittyy 55 vuotta täyttäneisiin. Heidän määränsä kasvaa tällä vuosikymmenellä yli 200 000 henkilöllä. Nuorempien määrä puolestaan vähenee vajaalla 200 000 henkilöllä. Kasvu keskittyy ikäryhmiin, jotka alkavat poistua työmarkkinoilta (Kuvio 2.).
45-64-vuotiaiden pääasiallinen toiminta vuoden 2000 lopussa
Lähde: Tilastokeskus, väestötilasto ja väestöennuste.
65-vuotiaana siirtyy vanhuuseläkkeelle vain runsas 10 prosenttia ikäluokasta. Työllisyys alkaa jyrkästi laskea jo kymmenen ikävuotta aikaisemmin, 55-vuotiaista lähtien. Työkyvyttömyyseläkkeille siirtymisen ohella myös työttömyydestä on tullut merkittävä työelämästä poistumisen väylä. Tämä näkyy työttömyyden kasvuna juuri niin sanotun eläkeputken kohdalla (aikana, jolloin työttömällä on oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin). 60-64-vuotiaista viidennes onkin työttömyyseläkkeellä.
Vaikka työikäinen väestö kasvaa tämän vuosikymmenen, alkavat työmarkkinoilta poistuvat ikäluokat jo ylittää työmarkkinoille tulevien ikäluokkien koon. Ikäluokkien kokoero on kuluvan vuosikymmenen loppupuolella keskimäärin vuodessa runsas 15 000 henkilöä ja supistuu runsaaseen 10 000 henkilöön vuosittain 2010- ja 2020-luvuilla. Työmarkkinoidemme on siten sopeuduttava työvoiman pienenevään määrään pitkäksi ajaksi.
Osa kadosta korvautuu
Elävässä elämässä työmarkkinamuutokset eivät tapahdu väestötekijöiden mukaisesti. Niinpä työvoimaosuuksien ja työllisyysasteiden kasvu eri ikäryhmissä tullee kattamaan osan kuluvan vuosikymmenen lopun työmarkkinoiden väestökadosta. Seuraavassa työvoiman riittävyyttä arvioidaan suoranaisesti työvoimamuutosten kautta. Arvio perustuu "Varautuminen suurten ikäluokkien aiheuttamaan työmarkkinamuutokseen" -projektille tehtyyn Työvoima 2017 -ennusteen päivitykseen. Työvoima 2020 -raportin arviot eivät olennaisesti eroa päivityksen tiedoista.
Kun työvoiman poistuma ylittää työmarkkinoille tulevan työvoiman määrän vuosittain runsaalla 10 000 henkilöllä kuluvan vuosikymmenen lopulla, nousee vuosittainen erotus jo vajaaseen 20 000 henkilöön ensi vuosikymmenellä. Henkilömäärät eivät mainittavasti eroa edeltävästä ikäluokkien kokoon perustuvasta tarkastelusta. Keskeisenä erona on kuitenkin se, että työvoimaperustaisen tarkastelun mukaan työmarkkinoilta poistuminen on vilkkainta vasta ensi vuosikymmenen alussa, ei kuluvan vuosikymmenen lopulla. Arvion perustana on se, että työntekijät reagoivat työvoiman niukkuuden yleistymiseen osallistumalla aktiivisemmin työelämään.
Työllisyyden paraneminen ei ratkaise pulaa
Se, muodostuuko työvoimavarojen niukentuminen työmarkkinoiden ongelmaksi, riippuu ensinnäkin työllisyyden kehityksestä ja toisaalta käyttämättömistä työvoimavaroista ja -reserveistä. Viime aikojen kehnohkon työllisyyskehityksen jatkuminen ei tee työvoiman niukkuusongelmaa ajankohtaiseksi. Työllisyyden kasvu ei synnytä myöskään Työvoima 2020 -raportin mukaan kuin vähäisen murto-osan uuden työvoiman tarpeesta verrattuna työvoiman poistumaan työelämästä. Raportin sisältämän taloudellisen kasvun perusuran mukaan työllisyys kasvaa kuluvan vuosikymmenen alkupuoliskolla vuosittain vajaalla 10 000 henkilöllä, loppupuoliskolla vuosittain vajaalla parilla tuhannella - ensi vuosikymmenellä ja sen jälkeen työllisten määrä laskee.
Työllisyyden kasvu ja toisaalta työvoiman poistuminen työmarkkinoilta eivät aina kulje käsi kädessä vaan jakaantuvat eri alueille ja ammatteihin. Tämän vuoksi uuden työvoiman tarvetta tulee esiintymään vähän alueella kuin alueella ja ammatissa kuin ammatissa. Niinpä työvoimatarvetta esiintyy niin
- erityisosaamista vaativissa ammateissa, joissa työvoiman kysyntä kasvaa
- hoitotyön ja palvelutyön ammattiryhmissä, joissa kysynnän kasvu ja poistuma yhdessä lisäävät uuden työvoiman tarvetta, kuin myös
- tuotannollisen työn ammateissa, kuten rakennustyössä ja teollisessa työssä, joissa työvoiman kysyntä laskee, mutta työvoiman poistuma on runsasta.
Ottaen huomioon työllisyyden vähäisen kasvun ei voimavarojen niukentuminen tunnukaan olevan hälyttävän suurta varsinkin, kun otetaan huomioon, että Suomessa on olemassa laajat käyttämättömät työvoimavarat ja -reservit. Työttömyys on vielä joukkomittaista, ikääntyneet jättävät työelämän turhan varhain, ja nuorten opiskelussa on tehostamisen varaa.
Työttömien valmiuksia parannettava
Mielestäni työvoimavarojen niukentuminen on suurempi haaste kuin se, mitä em. luvut antavat odottaa. Jopa paljon parjatun työvoimapulan vaara on tuotava esiin. Tämän syynä ovat muun muassa seuraavat tekijät.
- Työvoiman poistuma on niin suurta, että se synnyttää työmarkkinoilla melkoista liikettä. Työvoiman tarjonnan yhteensovittaminen työvoiman kysynnän kanssa on entistä vaativampi tehtävä, mikä synnyttää myös niiden yhteensopimattomuutta ja työvoimapulaa.
- Työvoima 2020 -raportin mukainen työllisyyden kehitys ei kärjistä työvoiman saatavuuden vaikeuksia. Tämä harmoninen lopputulema kuitenkin johtuu siitä, että arviossa on jo otettu huomioon työvoimavarojen niukentuminen. Työllisyyden kehityksen outous (kasvu hidastuu selvästi loppuvuosikymmenenä ja kääntyy sitten laskuksi) johtuu juuri työvoiman tarjonnan alkavasta supistumisesta. Tämä toisaalta lisää tuottavuutta ja toisaalta hidastaa taloudellista kasvua. Kasvun hidastuminen ei tosin ole avointa työvoimapulaa mutta varmaan ihan yhtä vähän suotava ilmiö.
- Usein kiinnitetään huomio vain siihen, että työvoimavarat vähenevät vuosittain 10 000 - 20 000 henkilöllä. Työvoimavarojen vähenemistä ei kuitenkaan ole mielekästä verrata vain nollatilaan vaan siihen, että perinteisesti työvoimavarat ovat kasvaneet. Taloudellinen kasvu on voinut nojata uuteen, juuri ammattitaitonsa hankkineeseen työvoimaan, jota on ollut riittämiin alasta riippumatta. Jatkossa avointen työpaikkojen täyttämisessä joudutaan turvautumaan entistä enemmän olemassa olevaan työvoimaan ja työvoimareserveihin. Työttömät muodostavat lyhyellä aikavälillä keskeisen ja työvoiman ulkopuolisia reservejä (esim. eläkeläisiä) helpommin avoimiin työpaikkoihin sijoittuvan joukon. Osa työttömien joukosta sijoittuu joustavasti ja välittömästi avoimille työmarkkinoille. Osa työttömistä vaatii eri asteista tukea työmarkkinavalmiuksiensa kehittämiseksi. Työpaikat on kuitenkin täytettävä tässä ja nyt. Tämä työttömien joukon "jähmeys" lisää työvoimapulan vaaraa. Työvoimapolitiikan aktiivitoimiin on panostettava, jotta työvoimapula ehkäistään.
- Työvoiman riittävyysongelmat ajankohtaistuvat, jos työllisyyden kasvu on nopeampaa. Raimo Sailaksen puheenjohdolla toimineen työllisyystyöryhmän tavoitteena oli työllisyysasteen nosto 75 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Tavoite voi olla yliampuva mutta ilmentää kuitenkin todellista tarvetta. Sitä, millä keinoin luodaan tarvittavat uudet työpaikat, ei ole vielä esitetty. Nyt uuden ongelman tulee muodostamaan riittävä työvoiman tarjonta. Tehtävä liikkuu mahdollisen ja utooppisen välimaastossa. Tämä osoittaa, että tarvittavien toimenpiteiden tulee olla luonteeltaan radikaaleja.
On ymmärrettävää, että jotkut pitävät työvoimapulasta puhumista hirveänä, onhan meillä vielä sankoin joukoin työttömiä. Mielestäni vaikenemisella kuitenkin tehdään hallaa juuri työttömille. On vaarana, että meillä on yhtä aikaa suuri joukko työttömiä ja suuri työvoimapula. Juuri työvoimapulan vaara tuo esiin sen, että työttömien työmarkkinavalmiuksien kehittämiseen on todella panostettava.
Työvoimapulaa pidetään mahdottomana myös siksi, ettei talous perinteisesti ole pitkiä aikoja kestänyt työvoimapulaa. Ongelma on johtanut työmarkkinoiden ylikuumenemiseen ja ratkaisuna työttömyyteen. Lisäksi nykyään yrityksillä on entistä enemmän myös muita mahdollisuuksia; tuotantoa voidaan sijoittaa ulkomaille. Ei tämäkään ole niin ruusuinen vaihtoehto: työvoimapula hellittää mutta maan vauraus kasvaa huonommin. Vaikka työvoimapula ratkaistaisiin näin, työvoimapulaan kuitenkin törmätään uudelleen ja uudelleen. Työvoimavarathan eivät niukkene kertarysäyksellä, vaan sitä tapahtuu pienemmässä määrin ja pitkän aikaa.
Työmarkkinoiden uudet ongelmat eivät pelkisty suuriin ikäluokkiin. Ne vain aloittavat uuden aikakauden työmarkkinoilla - kehitystä jatkavat myöhemmät sukupolvet.
- Varautuminen suurten ikäluokkien aiheuttamaan työmarkkinamuutokseen -projekti 2003. Projektin loppuraportti. Työhallinnon julkaisu 320. Helsinki.
- Tiainen, Pekka 2001. Työpaikkoja avautuu suurten ikäluokkien poistuessa työelämästä. Työpoliittinen Aikakauskirja N:o 1, 2001
- Osaamisen ja täystyöllisyyden Suomi. Työvoima 2020:n loppuraportti 2003. Työministeriö, Työpoliittinen tutkimus 245.
- Työllisyystyöryhmän loppuraportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2003.
- Pyrin arvioimaan yksityiskohtaisemmin työllisyystyöryhmän tarjontatavoitteiden luonnetta ja ratkaisukeinoja Talous ja yhteiskunta -julkaisun numerossa 3.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Matti Sihto toimii työmarkkinaneuvoksena työministeriössä.
Päivitetty 9.9.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi