Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Julkaistu: 24.9.2004

Siirtolaisuus VI:

Maahanmuuttajien hedelmällisyys on korkea

Rooman klubin 1970-luvun alku-puolella teettämä tutkimus The Limits to Growth sai maailman havahtumaan sen tosiasian eteen, että maapalloa ja sen tulevaisuutta uhkaa väestön nopea lisääntyminen, luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristön saastuminen. Tavoitteeksi asetettiin väestönkasvun hillitseminen aina nollakasvuun saakka.

Tutkimus sai aikaan mediasirkuksen, mutta monille väestötieteilijöille tulokset olivat tuttuja jo aikaisemmilta vuosilta. Liiallisen väestönkasvun tuomia ongelmia oli ennustettu jo pitkään.

Noista ajoista on jo eletty yksi sukupolvi, ja pieniä merkkejä väestönkasvun globaalista hidastumisesta on näkyvissä. Silti nollakasvu maapallolla on yhä siirtymässä monia sukupolvia eteenpäin. Syynä on väestön ikärakenne.

Suomessa asuvan muutaman ulkomaan kansalaisuus-ryhmän kokonaishedelmällisyys vuosina 1992-1994 ja 2001-2003 sekä lähtömaassa uusimman tiedon mukaan

Ikärakenne ratkaisee

Jo 1900-luvun alussa amerikkalainen biologi ja tilastotieteilijä Alfred Lotka (1880-1949) tarkasteli väestönkasvun ja ikärakenteen välistä suhdetta. Hedelmällisyys oli niin alhainen, että synnyttävät ikäluokat jatkuvasti pienenivät. Lotka todisti, että pitemmällä tähtäyksellä USA:n väestö ei kasva, vaan väestönkasvu riippuu yhä enenevässä määrin siirtolaisuudesta. Tuo sama kehitys näyttää toteutuvan myös Suomessa - lähes sata vuotta myöhemmin.

Ikärakennetta ja väestönkasvua tutkiessaan Alfred Lotka kehitti niin sanotun stabiilin väestön teorian, jossa tarkastellaan väestön ikärakenteen muuttumista tulevaisuudessa.

Stabiili väestö

Stabiilin väestön tarkastelu perustuu hedelmällisyyden ja kuolevuuden kehitykseen, jossa kuitenkin hedelmällisyyden kehitys on määräävämpi. Kuten tiedetään hedelmällisyyden taso on vuosittain vaihdellut usein paljonkin, kun sen sijaan kuolevuus on tasaisesti vuosittain alentunut.

Hedelmällisyyden vuosittain kasvaessa tai aletessa ikäluokkien väliset suhteelliset erot pysyvät vakiona. Tällaista väestöä kutsutaan stabiiliksi väestöksi. Siinä syntyvä ikäluokka on edeltäjäänsä tietyn vakioprosentin suurempi tai pienempi, riippuen siitä kasvaako vai pieneneekö hedelmällisyys. Tällaisella kehityksellä ikäpyramidin muoto muuttuu kauniin tasaiseksi, jossa ei ole suuria eikä pieniä ikäluokkia.

Stationäärinen väestö

Kun vuosittain syntyvien lasten määrä on yhtä suuri kuin vuosittain kuolleiden ihmisten määrä, kyseessä on stationäärinen väestö. Stationäärisen väestön vuosittainen kasvu on nolla, kun taas stabiilissa väestö väestönkasvu on joko nouseva tai laskeva.

Teoriassa stationäärinen väestö on suunnittelijan ja päätöksentekijän kannalta ihanteellinen. Tiedetään syntyvien ikäluokkien koko, eivätkä eläkelaskelmatkaan mene pahasti pieleen, kun pystytään arvioimaan vuosittain kuolevien määrä.

Jos ikärakenne olisi vuodesta toiseen samanlainen, se helpottaisi erilaisten palvelujen mitoitusta. Koulutusta saisi vuodesta toiseen samankokoiset ikäluokat, työelämään siirtyisi samankokoiset ikäluokat, ja asuntoa etsisi aina samankokoiset ikäluokat.

Vaikka stationäärinen väestö on hyvin teoreettinen, sitä käytetään monien toimintojen mitoituslaskelmissa. Elinajantaulukon laskenta perustuu juuri tuolle stationäärisen väestön teorialle, ja monet elinajantaulukosta saadut luvut auttavat esimerkiksi vanhuuseläkeikäisten määrän kehitystä arvioitaessa. Lisäksi henkivakuutusten perustana käytetään elinajantaulukosta saatavia eri ikäisten ihmisten elinajan pituuden todennäköisyyksiä. Mitä vanhempana vakuutus otetaan sitä kalliimmaksi se tulee, koska kuoleman riski kasvaa.

Oheisessa kuviossa on esitetty Suomen tämän hetken stationäärinen väestö verrattuna toteutuneeseen ikärakenteeseen. Iäkkäämpi väestö on vielä aliedustettuna, suuret ikäluokat selvästi yliedustettuna. Heitähän riittää aina 1960-lopulle syntyneisiin saakka. Lisäksi tällä hetkellä hedelmällisyyden taso ei näytä tuottavan tarpeeksi lapsia.

Mauri Nieminen


Päivitetty 24.9.2004