Julkaistu: 9.10.2003
Väestöllisen muuntumisen teoriassa on aukkoja
Eräs väestönkasvua kuvaavista teorioista on niin sanottu väestöllisen muuntumisen teoria, josta synonyyminä usein käytetään englanninkielestä johdettua termiä demografinen transitio. Kuten yleensä puhuttaessa teorioista, ne joko toimivat, eivät toimi, tai sitten monien erilaisten varausten jälkeen niiden todetaan toimivan. Näin on käynyt myös väestöllisen muuntumisen teorialle.
Väestöllisessä muuntumisessa tarkastellaan syntyvyyden ja kuolevuuden kehitystä eli niin sanottua luonnollista väestönkasvua. Väestöllistä muuntumista tarkastellaan historiallisesti taloudellisen kehityksen rinnalla, ja olettamus lähtee tietysti siitä, että taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa myös väestönkasvu on hidastunut. Tämähän pitää paikkansa.
Väestöllinen muuntuminen jaetaan yleensä neljään vaiheeseen tarkastelemalla syntyvyyden ja kuolevuuden kehitystä. Tämän teorian esitti ensimmäistä kertaa amerikkalainen väestötieteilijä Warren Thompson. Hän tarkasteli 1920-luvulla väestönkasvuun vaikuttaneita tekijöitä viimeisen parinsadan vuoden ajalta.
Väestöllinen muuntuminen esitetään yleisten syntyvyys- ja kuolevuuslukujen avulla. Nämä luvuthan ilmaisevat, kuinka monta lasta syntyy ja kuinka monta ihmistä kuolee keskiväkiluvun 1 000 henkeä kohti.
Syntyvyys ja kuolevuus Suomessa 1750-2002 sekä väestöllisen muuntumisen eri vaiheet
Väestöllisen muuntumisen vaiheet
Vaihe 1. Väestöllisen muuntumisen esiteollinen aika:
Ensimmäisessä muuntumisen vaiheessa sekä syntyvyys että kuolevuus ovat korkeita. Tällöin väestönkasvu on hidasta. Tälle vaiheelle on ominaista korkea lapsikuolevuus sekä se, että epidemiat ja nälänhädät tappavat runsaasti ihmisiä. Näin monina vuosina väestö vähenee.
Vaihe 2. Teollistuminen ja kaupungistuminen alkaa:
Kuolevuus alkaa laskea, sillä parantuneen hygienian takia monet pahat epidemiat saadaan vältettyä. Ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, mutta syntyvyys pysyy edelleen korkeana. Tämän seurauksena väestönkasvu on erittäin nopeaa. Kuolevuus alenee erityisesti nuorissa ikäluokissa, ja tämän vuoksi lasten osuus ikärakenteessa lisääntyy. Ikäpyramidi saa nimensä mukaisen muodon.
Vaihe 3. Teollistumisen aika:
Kuolevuuden aleneminen hidastuu, mutta syntyvyys alkaa nopeasti alentua. Tästä on seurauksena että kolmannessa vaiheessa väestönkasvu vuosi vuodelta hidastuu.
Vaihe 4. Jälkiteollinen aika:
Sekä syntyvyys että kuolevuus ovat alhaisella tasolla. Tällöin väestönkasvu on hidasta. Hedelmällisyys on pudonnut uusiutumistason alapuolelle, ja väestön ikäpyramidin muoto alkaa muistuttaa enemmän tuhkauurnaa kuin pyramidia. Tässä vaiheessa väestö vielä kasvaa.
Kun väestö ei enää kasva
Kun aikanaan väestöllisen muuntumisen teoriaa kehiteltiin, jäi siihen ainakin yksi paha aukko. Eipä tullut kenellekään mieleen, että jostakin vuodesta alkaen syntyneitä voisikin olla vähemmän kuin kuolleita. Näin luonnollinen väestönkasvu muuttuu negatiiviseksi. Nyt näyttää siltä, että tuohon väestöllisen muuntumisen teoriaan täytyy lisätä vielä viides vaihe, joka onkin uhkakuva koko väestölle. Toivottavasti sen toteutumiseen kuluu aikaa - ainakin käytännössä.
Suomi on esimerkki maasta - kuten Ruotsikin - jossa väestöllistä muuntumista voidaan tutkia luotettavasti aina 1700-luvun puolivälistä lähtien. Monissa maissa vastaavat historialliset väestösarjat alkavat paljon myöhemmin. Vuonna 1969 professori Aarno Strömmer julkaisi väitöskirjansa Väestöllinen muuntuminen Suomessa. Vaikka hän löytääkin selviä kritiikin aiheita väestöllisen muuntumisen teoriasta, hän pystyy kuitenkin osoittamaan monet väestöllisen muuntumisen piirteet Suomen väestökehityksestä aina 1700-luvulta alkaen.
Väestönkehityksessä tapahtui selvä taite 1870-luvulla. Tuo vuosikymmen muuttaa monia muitakin asioita Suomessa. Toinen vaihe kestää 1930-luvulle saakka, mutta sitten sotavuodet sotkevat koko teorian (ks. kuvio), kunnes saavutaan 1970-luvulla alhaisen väestönkasvun vuosikymmenelle.
Kehitysmaat ovat menneet omaa tietään
Aikanaan väestöllisen muuntumisen teoriasta ajateltiin kehitysmaiden väestönkasvun ennustettavuuden ratkaisijaa. Kuitenkin kuolevuus aleni oletettua nopeammin, kun teollistuneissa maissa vastaava kehitys kulki rinnan teollisen kehityksen kanssa. Väestöllisen muuntumisen teoria jää näin vain mukavaksi puuhasteluksi syntyvyyden ja kuolevuuden kehitystä arvioitaessa. Käytäntö ja teoria eivät kohtaa. Väestöllisen muuntumisen teorian selityskyky jää kehitysmaissa vajavaiseksi.
Mauri Nieminen
Päivitetty 9.10.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi