Löytyykö tietoon oikotietä?

Informaation valtava kasvu on ajan ilmiöistä ehkä häkellyttävin. Tietoa tai ainakin tiedolta näyttävää informaatiota pulppuaa todellakin "tuutin täydeltä".

Informaation kysyntää lisäävät muun muassa yleinen epävarmuus ja maailman monimutkaistuminen. Myös väestön koulutustason nousu ja tietoyhteiskuntakehitys lisäävän tiedon kysyntää. Talouden kasvututkimukset ovat alkaneet puhua tiedosta neljäntenä tuotannontekijänä maan, työvoiman ja kiinteän pääomakannan ohella. Monet jopa väittävät, että tiedon rooli on jo perinteisiä tuotannontekijöitä suurempi.

Tiedon tarjontapuolen kehitystä säätelee tieto- ja viestintäteknologian kehitys. Moore'n lain mukaan mikrosirun suorituskyky edelleen kaksinkertaistuu puolentoista vuoden välein. Metcalfe'n laki viittaa siihen, että verkostojen hyöty kasvaa suhteessa nopeammin kuin käyttäjien lukumäärä. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan informaation kokonaismäärä on viime vuosina kaksinkertaistunut 3-4 vuoden välein. Kiihtyvän kaksinkertaistumisen laki pätee myös esimerkiksi tieteellisen tiedon määrään.

Useat liike-elämän uusista management-suuntauksista ovat todellisia informaation suurkuluttajia. Myös 'uuden talouden' kuplan puhkeaminen ja painopisteen siirtyminen finanssitaloudesta reaalitalouteen ovat vahvistaneet tiedon ja siihen perustuvan analyysin roolia. Niinpä yritykset ovat viime vuosina panostaneet tiedon haltuunottoon rakentamalla erilaisia intelligence- ynnä muita järjestelmiä.

Hyvän esimerkin faktatiedon käytöstä tarjoaa amerikkalainen vähittäiskauppaketju Wal Mart, joka on rakentanut valtavan - 200 teratavun - yritystietokannan, jonka avulla se analysoi tarkasti markkinoiden ja asiakkaiden käyttäytymistä. Ehkä juuri tämän takia kyseisellä kauppaketjulla on viime aikoina mennyt hyvin heikoista suhdanteista huolimatta.

Tiedolla on keskeinen rooli myös julkisen alan päätöksenteossa. Tietovaltaisia strategisen johtamisen periaatteita kokeillaan yhä yleisemmin myös julkisella alalla. Uutena piirteenä on politiikan strategisten - ja operationaalistenkin - tavoitteiden sitominen tarkkoihin tilastolukuihin. Täsmälliset politiikkatavoitteet edellyttävät myös tavoitteiden toteutumisen ja politiikan vaikuttavuuden seurannan kehittämistä. Suomessa esimerkiksi nykyisen hallituksen ohjelmassa on asetettu määrällisiä tavoitteita muun muassa työllisyysasteelle, väestön eläköitymisiän nostamiselle, julkisen alan rahoitustasapainolle ja velkaantumiselle sekä tuloverotuksen alentamiselle.

Myös EU-politiikassa määrällisiä tavoitteita on viime vuosina asetettu yhä useammilla politiikkalohkoilla. Talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen lähentymiskriteerit 1990-luvulla tarjosivat onnistuneen kokeilun politiikan tavoitteiden kvantifioinnista. Myös kasvu- ja vakaussopimuksen selkeät tavoitteet ovat tuottaneet tulosta, vaikka sopimusta onkin viime aikoina monissa maissa arvosteltu.

Tavoitteiden kvantifioinnilla haetaan politiikkaan läpinäkyvyyttä, sitoutumista tavoitteisiin ja ennakoitavuutta yritysten ja markkinoiden toimintaan.

Kvantitatiivisia tavoitteita on viime vuosina asetettu muun muassa unionitason sisämarkkina-, ympäristö-, työllisyys-, teknologia- ja tietoyhteiskuntapolitiikassa. Elinkeinopolitiikassa kokeillaan parhaillaan "avoin koordinaatio" -menettelyä (open method of co-ordination). Sen myötä jäsenmaiden toivotaan asettavan kunkin maan erityisoloihin soveltuvia kvantitatiivisia tavoitteita, joiden tarkoitus on siirtää EU-tason tavoitteita kansalliselle tasolle.

Politiikan kvantitatiiviset tavoitteet lisäävät tiedon kysyntää sitä kautta, että tavoitteiden toteutumista seurataan ja monitoroidaan säännöllisesti. Politiikan seurantatarpeet ovat vauhdittaneet tilastojen, indikaattoreiden ja barometrityyppisten tietojärjestelmien kehittämistä. Erilaisia scoreboard- ja benchmarking -raportteja julkaistaan kiihtyvällä vauhdilla.

Politiikan kvantitatiivinen tavoiteasettelu on levinnyt myös alueille, kuten elinkeinopolitiikkaan, joissa on runsaasti uusia ilmiöitä. Näiden tilastokuvaukset eivät vielä ole vakiintuneita, jolloin indikaattori- ja barometrityyppinen lähestymistapa saattaa olla ainoa mahdollisuus saada edes jotakin tietoa ilmiöstä. Indikaattoreihin turvautuminen voi olla myös vastaus hallitsemattomalta tuntuvaan tietotulvaan. Parhaimmillaan indikaattorit tiivistävät tietoa nopeasti omaksuttavaan ja hallittavaan muotoon.

Indikaattorien käyttöön liittyy kuitenkin myös ongelmia. Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat usein epävarmoja ja monimutkaisia. Etenkin uusien ilmiöiden kuvaamiseen on vaikea löytää toimivaa 'oikotietä' edes indikaattoreilla. Joissakin tapauksissa indikaattorit saattavat myös houkutella turhan 'valikoivaan' ja tarkoitushakuiseen ilmiöiden tulkintaan sellaisissakin tapauksissa, joissa olisi mahdollisuudet myös perusteellisempaan ja systemaattiseen tilastokuvaukseen. Indikaattorityön etiikka, menetelmät ja laatukriteerit ovat vasta kehittymässä.

Informaation määrä ei ole ratkaisevaa vaan se, millainen tietopohja siitä jalostuu päätöksentekijöiden käyttöön. Epävarmassa ja monimutkaistuvassa yhteiskunnassa laajojen kokonaisuuksien tiivistäminen yhteen indikaattorilukuun voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Tietoon ei taida olla oikotietä teknologian kehittymisestä ja informaation nopeasta kasvusta huolimatta.

Päivitetty 30.12.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi