Kiinan tie yksilapsipolitiikkaan

Väestöpolitiikka on väestönkasvun säätelemistä yhteiskunnan kehityksen kannalta suotuisaksi, kuten viime numerossa todettiin. Nopea väestönkasvu on nykyisin nähty haitalliseksi - liikaa taloudellisia resursseja vieväksi. Kehitysmaissa väestönkasvun todetaan "syövän taloudellisen kehityksen hedelmät". Näin varmasti todellisuudessa onkin. Usein kuitenkin kehitysmaiden väestönkasvun rajoittamisesta puhutaan perhesuunnittelun yhteydessä. Perhesuunnittelun problematiikkaan palataan myöhemmin.

Kiinan väestöpolitiikka vuodesta 1949 alkaen on hyvä esimerkki siitä, kuinka aluksi "virallinen" Kiina suhtautui torjuvasti väestönkasvun rajoittamiseen mutta taipui myöhemmin jopa hyvinkin rajuihin menetelmiin, kun havaittiin, että väestönkasvu alkaa riistäytyä käsistä.

Kun vuonna 1949 Mao Tsetung tuli valtaan, pitkän marssin tavoitteet oli saavutettu - syntyi kommunistinen Kiina. Tuolloin Kiinassa uskottiin, että voimakas väestönkasvu kiihdyttää taloudellista toimintaa. Näin ei ollut tuolloin vain Kiinassa, vaan monissa länsimaissakin uskottiin väestönkasvuun ja lisääntyvään kulutukseen. Kun väestö kasvaa, niin taloudellinen toimintakin kasvaa - oravanpyörä oli valmis.

Kiinan kokonaishedelmällisyysluku vuosina 1949-2000

Kiinan talouden kohentamiseksi aloitettiin niin sanottu "Suuri harppaus", jolla maa oli tarkoitus muuttaa yhdellä rysäyksellä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Suuri harppaus päätyi kuitenkin vuonna 1959 taloudelliseen lamaan, ja seuraavien vuosien nälänhätä tappoi noin 30 miljoonaa ihmistä. Kun otetaan vielä mukaan romahtanut syntyvyys, niin maailmanhistorian pahin väestökatastrofi rauhan aikana oli valmis.

Maan toivuttua nälänhädästä hedelmällisyys jälleen kohosi, mutta kulttuurivallankumouksen alettua vuonna 1966 hedelmällisyys hieman laski, kohoten taas seuraavina vuosina. 1960-luvulla syntyivätkin Kiinan suuret ikäluokat, jotka säätelivät Kiinan väestöpolitiikkaa seuraavina vuosina.

Vaikka vuoden 1953 väestölaskennan tulokset osoittivat väestönkasvun olevan suurta, hallituksen toimenpiteet väestönkasvun rajoittamiseksi jäivät mitättömiksi. Virallinen Kiina ei hyväksynyt syntyvyyden säännöstelyä, silti erilaisia perhesuunnitteluohjelmia toteutettiin aika ajoin.

Kun Mao Tsetung vuonna 1976 kuoli, loppui myös kulttuurivallankumous ja taloudellisten ongelmien ratkaisemisen lisäksi alettiin olla yhä huolissaan väestönkasvun kiihtymisestä. Perhesuunnittelukampanjoita oli käynnistetty, mutta niiden tulokset eivät alentaneet hedelmällisyyttä tarpeeksi. Tosin tulkitsemalla oheista kuviota 1970-luvun alkupuolella voi todeta, että hedelmällisyyden aleneminen oli erittäin suurta.

Kulttuurivallankumouksen aikana 1970-luvun alussa painotettiin myöhäistä avioitumisikää sekä korostettiin lasten syntymisten ajoittamista myöhemmäksi. Kuitenkin kulttuurivallankumouksen epävarmat ajat johtivat siihen, että väestöennusteet povasivat ennen näkemätöntä väestönkasvua, kun 1960-luvun suuret ikäluokat tulisivat lasten hankintaikään. Väestönkasvun hillitseminen vaati järeämpiä keinoja.

Vuonna 1979 Kiinassa alettiin toteuttaa yksilapsipolitiikkaa; perheet saivat hankkia vain yhden lapsen. Kontrolli oli ankara, ja se ulottui työpaikoilta aina kylä- ja korttelitasolle saakka. Tosin myönnytyksiäkin jouduttiin antamaan. Maaseudulla oli yleistä synnyttää useampia lapsia, ja eri etniset ryhmät saivat vapautuksia yksilapsipolitiikan kirjaimellisesta noudattamisesta.

Kohti miesten yhteiskuntaa

Kiinan yksilapsipolitiikalla oli omat lieveilmiönsä. Aasialainen kulttuuri suosi poikalapsia ja kun sikiön ultraäänitutkimukset yleistyivät, oli helppo suorittaa abortti, kun tyttövauva oli tulossa. Lisäksi syntyneitä tyttöjä ei rekisteröity ja heitä piiloteltiin. Tämä vain siksi, että perheeseen toivottiin poikaa. Kiinassa onkin yksilapsipolitiikan aikana syntynyt huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä - tosin samanlainen epäsuhta vallitsee monissa muissakin Aasian maissa.

Kun normaalioloissa - kuten Suomessa - syntyy 100 tyttöä kohti noin 105 poikaa, niin Kiinassa poikien määrä on monina vuosina yksilapsipolitiikan aikana ylittänyt 110 ja alueittain löytyy vielä suurempiakin lukuja.

Mitä seurauksia tästä yksilapsipolitiikasta on? Tähän on hyvin yksinkertainen vastaus: liikaa miehiä. Lapset kasvavat perheissä, joissa ei ole sisaruksia ja tulevaisuudessa pojille puolison löytäminen ei ole helppoa - osa jää naimattomiksi. Tämän voi tietysti kääntää toisinpäin - kiinalaisilla tytöillä on hyvät avioliittomarkkinat.

Mauri Nieminen

Päivitetty 15.12.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi