Inflaatio vaiko deflaatio?

Huoli deflaatiosta ehti olla monen vuosikymmenen ajan poissa mielistämme. Jos deflaatio uhkasi jossakin, niin se oli kaukana Japanissa - ei meillä. Teknokuplan puhkeaminen toukokuussa 2000 muutti kuvaa. Alkoi kiistely deflaatiosta, oliko se todennäköinen ja onko se haitallinen asia? Maailman rahapolitiikan mahtavin mies, Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmän puheenjohtaja Alan Greenspan, on teknokuplan puhkeamisen jälkeen pitänyt deflaatiota kasvavana ja vakavana uhkana, viimeksi vielä elokuun lopussa. Aivan viime kuukausina deflaatiota on kuitenkin pidetty väistyvänä uhkana. Nyt eletään sitä suhdannevaihetta, jossa kiihkeästi tähystellään nousun eli tuotannon kasvun merkkejä.

Deflaatio tarkoittaa laaja-alaista ja yleistä hintojen alenemista - lyhyesti sanoen se siis on inflaation vastakohta. Mutta kun inflaatio on paha asia, miten sen vastakohta voi olla huono asia? Yksi osa vastausta on, että historiallisesti deflaatio liittyy talouden stagnaatioon. Useimmiten se on seurausta ylitarjonnasta ja ylikapasiteetista. Kääntäen syynä voidaan pitää myös liian vähäistä kysyntää. Sopeutuminen tarvitsee aikaa, jolloin hinnat laskevat ja tarjontaa supistetaan.

Toinen osa vastausta on, että inflaatio ja deflaatio eivät kaikilta osin ole symmetrisiä. Jos unohdamme rahailluusion (sen että ihmiset katsovat nimellishintoihin), epäsymmetrian syyt liittyvät omaisuusarvoihin sekä reaalikorkoihin. Koska yleisesti ajatellaan, että nimelliskorot eivät mene alle nollan, kiihtyvästi aleneva hintataso tarkoittaa, jostain pisteestä eteenpäin, kiihtyvästi nousevaa reaalikorkojen tasoa. Tämähän on kaikkea muuta kuin toivottavaa, jos talous on muutenkin lamassa. Vanhat lainat on maksettava pois aiempaa arvokkaammalla rahalla. Omaisuusarvoissa tämä tarkoittaa vakuuksien ja niiden tuoman turvan alenemista. Väestöryhmittäin voittajat ja häviäjät jakautuvat eri tavalla.

Yleisimmin käytetyistä hintatason mittareista kaikkein laaja-alaisin on kuluttajahintaindeksi, jonka piiriin kuuluu yli puolet maamme kauppatapahtumista. Yksityisten henkilöiden ja kotitalouksien keskeinen omaisuus muodostuu heidän omistamistaan asunnoista, joten asuntojen hintaindeksiä voidaan pitää hyvinkin tärkeänä omaisuusarvojen mittarina. Suomen 1990-luvun lamaan liittyi kahden asunnon loukku, ja ilmiön keskeinen syy oli omaisuusarvojen romahduksessa. Omaisuusarvojen kehitystä koskevaa tarkastelua voidaan täydentää ottamalla huomioon myös osakemarkkinoiden hintakehitys. Tärkeitä mittareita Suomen kaltaisessa avoimessa taloudessa ovat myös tuonti- ja vientihintaindeksit, jotka kuvaavat ja ennakoivat ulkomaailman tuomia muutoksia kotimaiseen hintakehitykseen.

Miltä tilanne nyt näyttää Suomessa? Tämän lehden artikkelissa kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen analysoi monipuolisesti nyt jo tiedossa olevia sysäyksiä ensi vuoden hintakehitykseen. Alkoholiveron muutokset ovat tuomassa kuluttajahintoihin sysäyksen, joka painaa inflaation lähelle nollaa ja samalla eläkkeiden indeksoituja nousuja pienemmiksi. Nyt on syytä palauttaa mieleen, että deflaatio tarkoittaa yleistä hintojen alenemista - yksittäisten hyödykeryhmien hintojen aleneminen ei ole deflaatiota, vaan sen pitäisi olla kaikille iloista hyötyä yksittäisten toimialojen hyvästä tuottavuuskehityksestä. Miten tässä tapauksessa sitten pitäisi suhtautua yksittäisen hyödykeryhmän eli alkoholijuomien hintojen alenemiseen? Se ei johdu tuottavuuden paranemisesta vaan verojen alenemisesta. Kyse ei siis ole tuottavuushyödyn siirtymisestä kuluttajalle. Lisäksi kyseisen hyödykeryhmän hintojen lasku on viemässä yleisen hintatason muutoksen lähelle nollaa. Tilastokeskus tuottaa myös nk. nettohintaindeksiä eli indeksiä, josta verojen vaikutukset on poistettu. Nettohintaindeksi on vähäisesti tunnettu, asiantuntijoiden käyttämä indeksi eikä siitä ole revitty suuria otsikoita. Tässä tilanteessa sitä on kuitenkin pidettävä hyvinkin tärkeänä indeksinä, jota Tilastokeskus tuottaa hintakehityksen monipuolista kuvausta varten. Perustellusti voisi ajatella, että lähikuukausina nettohintaindeksi kuvaa parhaiten hintatason pitemmän ajan kehityssuuntaa.

Tilastojohtaja Kari Molnar
Tilastokeskus

Päivitetty 12.12.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi