Uutisia 1.9.2022

Aikuisten Pisa tulee taas – tulossa uutta tietoa muun muassa suomalaisten lukutaidosta

Suomi osallistuu toista kertaa OECD:n kansainväliseen aikuisten taitotutkimukseen (PIAAC). Aikuisten Pisanakin tunnetussa tutkimuksessa selvitetään aikuisten arjessa tarvitsemia taitoja: lukutaitoa, numerotaitoa sekä ongelmanratkaisutaitoa. Tutkimukseen osallistuu 32 maata.

”PIAAC-tutkimuksella saadaan uutta luotettavaa trenditietoa siitä, miten muun muassa digitalisaatio ja teknologinen kehitys ovat muokanneet taitojamme ja miten nämä ovat yhteydessä taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin”, hankkeesta vastaava tutkimusprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopistosta sanoo.  

Tilastokeskus aloittaa tutkimuksen tiedonkeruun syyskuun alussa. Tietoa kerätään 16–65-vuotiailta henkilöiltä – työssä olevilta, työttömiltä, eläkeläisiltä, kotona olevilta ja opiskelijoilta. Tavoitteena on haastatella 4 000 suomenkielistä ja 200 ruotsinkielistä henkilöä. Tiedonkeruu kestää ensi kevääseen saakka, ja ensimmäiset tutkimustulokset julkaistaan vuonna 2024.

Tulosten pohjalta voidaan kehittää monipuolisesti koulutusta ja osaamista. Tutkimustuloksia voivat käyttää muun muassa suomalaiset kouluttajat, päättäjät ja tutkijat. Tulokset antavat tietopohjaa tulevaisuuden koulutus- ja työvoimapolitiikan suunnittelulle.

Jokaisen tutkimukseen valitun vastaus on tärkeä

”Jokainen tutkimukseen valittu edustaa isoa joukkoa suomalaisia, joten on tärkeää, että mahdollisimman moni osallistuu tiedonkeruuseen. Siten tutkimuksen tulokset saadaan kuvaamaan luotettavasti koko väestöä”, tutkimuksen tiedonkeruusta Tilastokeskuksessa vastaava yliaktuaari Varpu Vuoristo kertoo.

PIAAC-tutkimuksen rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tutkimuksen toteuttavat Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ja Tilastokeskus.

Edellisen kerran tutkimus toteutettiin vuosina 2011–2012. PIAAC-lyhenne tulee sanoista Programme for the International Assessment of Adult Competencies.

Lisätietoja: tutkimusprofessori Juhani Rautopuro p. 040 805 4936 ja projektitutkija Joonas Mannonen puh. 040 658 3062 (tutkimuksen sisältö), yliaktuaari Varpu Vuoristo p. 029 551 2011 (tiedonkeruu)

Esimerkkejä tutkimuksessa käytettävistä tehtävistä (pdf, ei saavutettava)