Uutisia 1.10.2024

Harva palkansaaja voi vaikuttaa paljon työnsä ekologiseen kestävyyteen

Vain 3 % palkansaajista koki voivansa vaikuttaa työtapojensa tai oman työnsä ekologiseen kestävyyteen paljon ja 9 % melko paljon vuonna 2023. Jonkin verran pystyi vaikuttamaan 47 % palkansaajista. Asiaa selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa.

Miehistä 27 % koki, ettei heillä ole lainkaan vaikutusmahdollisuuksia työnsä ekologiseen kestävyyteen, kun naisilla osuus oli 21 %. Vajaa viidennes kaikista 18–67-vuotiaista palkansaajista ilmoitti, ettei ole ajatellut asiaa lainkaan.

Yleisimmin omia toimintatapojaan olivat myös muuttaneet ne vastaajat, joilla oli paljon vaikutusmahdollisuuksia asiaan.

“Työn ekologinen kestävyys on aihe, joka jää helposti vähän epämääräiseksi. Jotta saisimme selville, mitä työpaikoilla on konkreettisesti tehty työn ekologisuuden edistämiseksi, kysyimme tätä avovastauksella. Tyypillisimpiä tapoja ottaa ekologinen kestävyys huomioon olivat etenkin ylemmillä toimihenkilöillä etätöihin siirtyminen, paperiton toimisto ja työmatkojen vähentäminen”, kertoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen.

“Muina keinoina mainittiin esimerkiksi sähköauton käyttöön siirtyminen, pyrkiminen energian säästämiseen ja siirtyminen energiatehokkaiden laitteiden käyttöön. Osa palkansaajista nosti esille tavoitteen jätteen vähentämisestä”, Pärnänen lisää.

Työn ekologinen kestävyys määriteltiin tutkimuksessa seuraavasti: työn ekologinen kestävyys tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä ihmisten taloudellisten ja aineellisten toimintojen sopeuttamista maapallon luonnonvarojen riittävyyteen ja luonnon sietokykyyn.

Lisätietoa:
Katsaus: Työolot 2023, ennakko, työn ekologinen kestävyys
Työolotutkimuksen sivu
Kehittämispäällikkö Anna Pärnänen, p. 0295 513 795 
Erikoistutkija Hanna Sutela, p. 0295 512 907