Uutisia 5.6.2019

Suomalaisnuorelle hopeaa Euroopan tilastokilpailussa

Helsinkiläisen Viikin normaalikoulun oppilas Pyry Pohjanoksa on sijoittunut tilastoaiheisella videollaan toiseksi Euroopan tilastokilpailun yläkoulusarjassa. Videossaan hän esittää kansainvälisten tilastovertailujen avulla, mihin perustuu Suomen maine maailman onnellisimpana maana.

Pohjanoksa yhdistää videossaan animaatiota ja tilastografiikkaa. Kansainvälisen raadin mukaan hän onnistuu esittämään videossa luovalla tavalla tilastollisia tietoja.

Yläkoulusarjan ensimmäisen sijan vei Belgian oppilasryhmä ja kolmannen sijan Puolan ryhmä.  Lukiosarjassa voitot menivät Viron, Kroatian ja Kreikan ryhmille.

Eurostatin tiedote Euroopan tilastokilpailun voittajista

14  Euroopan maan nuoret kilpailivat tilasto-osaamisella

Euroopan tilastokilpailun tavoitteena on tutustuttaa nuoria tilastoihin innostavalla tavalla. Tämän vuoden kilpailussa tehtävänä oli vertailla virallisten tilastojen avulla omaa maata tai aluetta muuhun Eurooppaan ja esittää tulokset lyhyellä videolla. Kansainväliseen kilpailuun osallistui kaikkiaan yli 12 000 oppilasta 14 maasta.

Euroopan tilastokilpailu haastoi yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret testaamaan tilasto-osaamistaan ensin kansallisissa kilpailuissa. Suomessa tilasto-olympialaisten nimellä järjestetyn kisan finaalissa nuoret tekivät tilastollisia tutkimuksia Tilastokeskuksen väestöaineistosta. Suomessa kisaan otti osaa 59 joukkuetta.

Suomen kilpailun voittajat palkitaan LUMA-päivien yhteydessä 6.6.2019 Jyväskylässä.

Lisätietoa Euroopan tilastokilpailusta.