Uutisia 30.6.2016

Suomi-tietoa alueittain

Yrittäjyys on yleistä alle 2 000 asukkaan kunnissa ja Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Kunnista yrittäjävaltaisimmat ovat Luhanka ja Lestijärvi, joissa yrittäjiä on yli 31 prosenttia. Suhteellisesti vähiten yrittäjiä on Vaasassa, noin 6 prosenttia. Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen tuoreesta julkaisusta Kuntakatsaus 2016 – Suomi-tietoa alueittain.

Yrittäjät kunnittain 2014

Poimintoja Kuntakatsauksen sisällöstä:

 

  • Suomessa on yhdeksän yli 100 000 asukkaan kuntaa; Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti ja Kuopio. Niiden alueella asuu 2,1 miljoonaa ihmistä eli 38 prosenttia koko maan väestöstä.
  • Yli 100 000 asukkaan kaupunkien väkimäärä on kasvanut 16 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2015.  Samaan aikaan alle 10 000 asukkaan kunnissa väkimäärä on vähentynyt 8 prosenttia.
  • Maakunnista Uudenmaan asukasluku on kasvanut vuodesta 2000 suhteellisesti eniten, 16 prosenttia. Eniten väestöä on menettänyt Kainuu, 12 prosenttia.
  • Yli 100 000 asukkaan kaupungeissa oli vuonna 2014 korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 37 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä, kun alle 6 000 asukkaan kunnissa korkeasti koulutetun väestön osuus jäi alle 19 prosenttiin.
  • Maakunnista Uudellamaalla korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli suurin, 37 prosenttia, ja Kainuussa pienin, 23 prosenttia.  Kunnista koulutetuin väestö asui Kauniaisissa.

Tutustu uudistuneeseen Kuntakatsaukseen

Tilastokeskuksen Kuntakatsaus 2016 -julkaisu on aluetiedon käsikirja päättäjille ja alueellisille toimijoille. Se tarjoaa laajan alueellisen katsauksen karttoina ja kuvioina.

Katsaus kokoaa keskeisimmät kunnittaiset ja maakunnittaiset tilastotiedot teemoittain, jolloin alueittaiset erot on helppo havaita yhdellä silmäyksellä.

Kuntakatsaus 2016 – Suomi-tietoa alueittain. Tilastokeskus. 192 sivua, hinta 59 euroa (toimitusmaksu 8,90 e).
Julkaisu on tilattavissa
Editan verkkokirjakaupasta tai Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05.

Lisätietoja Leena Jäntti 029 551 6372