Uutisia 30.5.2013

Yritysten aineeton omaisuus yhä enimmäkseen Suomessa

Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa investoinnit aineettomaan omaisuuteen ovat jo suuremmat kuin aineelliset investoinnit, arvioi Etlatieto Oy:n tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö Tieto&trendit-lehden (3/2013) artikkelissa.

Tuotekehityksellä, brändin rakennuksella ja muilla aineettomilla investoinneilla yritykset pyrkivät erottautumaan kilpailijoistaan ja siten mahdollistamaan suuremman arvonlisän luomisen. Monien tuotteiden arvonlisästä entistä pienempi osa syntyy valmistuksessa.

Tilastokeskuksen viime vuonna toteuttama kysely kertoo nyt ensimmäistä kertaa, missä suomalaisyritysten aineeton omaisuus sijaitsee. Kysely kattoi kaikki Suomessa yli 100 henkeä työllistävät yritykset sekä otoksen 50–99 henkeä työllistäneistä yrityksistä.

Yritysten vastausten mukaan Suomi on edelleen ylivoimaisesti yleisin sijaintipaikka kaikille aineettoman omaisuuden lajeille. Valtaosalla yrityksistä ainakin osa niiden patenteista, tekijänoikeuksista ja muusta aineettomasta omaisuudesta on Suomen yksiköiden omistamia.

Yritysten aineellinen omaisuus on hajautunut enemmän maailmalle. Esimerkiksi Kiinassa on aineellista omaisuutta 18 prosentilla suomalaisyrityksistä, mutta aineetonta omaisuutta vain 8 prosentilla.

Liiketoimintojen siirtyminen ulkomaille vähentänyt henkilöstöä Suomessa

Uhka työpaikkojen valumisesta ulkomaille on jo osittain toteutunut, Tilastokeskuksen asiantuntija Samuli Rikama kirjoittaa artikkelissaan, joka perustuu Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille -kyselyyn. Toimintojaan ulkomaille ulkoistaneista yrityksistä yli puolet ilmoitti henkilöstönsä vähentyneen Suomessa. Vain alle kolmannes näistä yrityksistä ilmoitti henkilöstönsä lisääntyneen Suomessa.

Tilanne oli päinvastainen niillä yrityksillä, jotka eivät olleet ulkoistaneet toimintojaan ulkomaille vuosina 2009–2011. Näistä lähes 40 prosenttia ilmoitti lisänneensä henkilöstöään Suomessa, kun vastaavasti vajaa kolmannes oli sitä vähentänyt.

Toimintojen ulkoistaminen ja siirtäminen ulkomaille on siis selkeästi yhteydessä henkilöstön vähenemiseen Suomessa. Yritysten henkilöstön kasvu näyttää tapahtuvan ulkomailla yleisimmin tytäryhtiöissä. Niistä yrityksistä, joilla on ulkomailla tytäryhtiöitä, lähes puolet ilmoitti henkilöstön kasvaneen ulkomailla.

Suomalaisyrityksillä oli vuonna 2011 liiketoimintaa yli 4 600 tytäryhtiössä ulkomailla. Tuoreen tilaston mukaan näissä tytäryhtiöissä työskenteli yhteensä 585 000 henkilöä.

Yritysten henkilöstömäärän muutos Suomessa 2009–2011, osuus yli 50 hengen yrityksistä

Lähde: Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille 2012 -kysely. Tilastokeskus

 

Lisätietoja:
Erikoistoimittaja Maija Metsä-Pauri 09 1734 2785

Tutustu Tieto&trendit-lehden muuhun sisältöön lehden uusilla verkkosivuilla http://tietotrendit.stat.fi/.

Tilaukset Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05 tai Editan verkkokaupasta. Voit myös ostaa lehden Akateemisesta kirjakaupasta.