20.1.1997

Omaisuusrikokset vähenivät viime vuonna
Henki- ja pahoinpitelyrikokset lisääntyivät

Rikosten yhteismäärä väheni hieman vuodesta 1995 viime vuoteen. Erityisesti vähenivät omaisuusrikokset. Väkivaltarikokset sen sijaan lisääntyivät, ilmenee Tilastokeskuksen rikostilastosta.

Ennakkotietojen mukaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 741 000 rikosta, runsaat kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eniten, kahdeksan prosenttia, rikokset vähenivät Mikkelin läänissä.

Rikoslakia vastaan tehtiin viime vuonna yhteensä 372 000 rikosta, 13 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vähennys kohdistui omaisuusrikoksiin. Varkausrikosten määrä on vähentynyt jo useana vuonna. Viime vuonna niitä ilmoitettiin poliisille 179 000, kun määrä edellisvuonna oli 188 000. Liikemurtojen määrä väheni 17 prosenttia 13 000:een ja asuntomurtojen määrä 11 prosenttia 10 000:een.

Kuva

Käytetty kuukausittaisia ennakkolukuja, jotka ovat yleensä
hieman suurempia kuin lopulliset.

Henkirikoksia tuli poliisin tietoon viime vuonna poikkeuksellisen paljon eli 170, kun määrä vuonna 1995 oli 156. Pahoinpitelyjä tuli poliisin tutkittavaksi 24 000, yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Törkeät pahoinpitelyt kuitenkin vähenivät muutamalla kymmenellä.

Ryöstöjä poliisi kirjasi viime vuonna 2 200, kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Rattijuopumuksia poliisi rekisteröi 22 000, vajaat 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tavalliset rattijuopumukset lisääntyivät nelisen prosenttia, kun taas törkeät rattijuopumukset vähenivät kolme prosenttia.

Muut kuin rikoslakirikokset ovat pääasiassa liikennerikoksia. Niitä tuli poliisin tietoon viime vuonna 347 000, vajaat 2 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lähde: Poliisin tietoon tullut rikollisuus 1996, ennakkotiedot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Jorma Kallio (09) 1734 3248