14.11.1997
Lisätietoja: Arja Kinnunen (09) 1734 3479 ja Juhani
Pekkarinen (09) 1734 3476
EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Jarko Pasanen (09)
1734 3423
Lisätietoja saa myös indeksipuhelimesta 0100-1734 (5,80
mk/min+ppm)
Vastaava tilastojohtaja: Jarmo Hyrkkö
Kuluttajahinnat nousseet vuodessa 1,7 prosenttia
Hinnat kohosivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun 1,7 prosenttia. Nousu kiihtyi hieman, sillä kuluttajahintojen vuosimuutos oli syyskuussa 1,6 prosenttia. Syyskuusta lokakuuhun hinnat nousivat 0,3 prosenttia.
Hintakehitys vuodessa: ravinto kallistui eniten
Kuluttajahintaindeksin hyödykeryhmistä kallistui vuodessa eniten ravinto, 3,6 prosenttia. Hinnannoususta yli puolet johtui kahvin ja neljäsosa hedelmien kallistumisesta. Ravinnon hinnannousun vaikutus kuluttajahintaindeksin vuosimuutokseen oli lähes puoli prosenttiyksikköä.
Eniten eli 0,5 prosenttiyksikköä inflaatiota kiihdytti asumisen kallistuminen. Indeksin asunto, lämpö ja valo -ryhmä kallistui 2,9 prosenttia. Ennen kaikkea asuntojen hinnat, mutta myös vuokrat, omistusasuntojen hoitokustannukset ja sähkön hinta nousivat. Inflaatiota lisäsi myös alkoholijuomien, savukkeiden, käytettyjen henkilöautojen, jäsenmaksujen sekä valmismatkojen kallistuminen.
Inflaatiota hillitsi lokakuussa eniten asunto- ja kulutusluottojen korkojen lasku. Se pienensi kuluttajahintojen vuosimuutosta 0,3 prosenttiyksikköä.
Hintakehitys vuodessa, % | ||||
Eniten nousseet 10/1996 - 10/1997 | Eniten laskeneet 10/1996 - 10/1997 | |||
Kahvipaketti | 55,7 |
Puutarhatuoli | 30,8 |
|
Banaani | 19,4 |
Tietokonepelit | 30,2 |
|
Kiivi | 18,4 |
Porkkana | 15,8 |
|
Sipuli | 16,2 |
Katkaravut | 14,3 |
|
Asuntojen hinnat | 15,9 |
Tuore kala | 11,8 |
Hintakehitys kuukaudessa: bensiini halpeni edelleen
Kuluttajahinnat nousivat syyskuusta lokakuuhun 0,3 prosenttia. Eniten hintoja nosti vaatteiden ja jalkineiden kallistuminen. Myös asunnot kallistuivat ja valmismatkojen sekä kevyen polttoöljyn hinnat nousivat. Hintojen nousua hillitsi lokakuussa eniten bensiinin halpeneminen. Bensiinin hinta laski jo toisena kuukautena peräkkäin parisen prosenttia.
Kuluttajahintaindeksiä varten tilastohaastattelijat keräävät yli 40 000 hintaa noin 2 000 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi kerätään noin 600 hintatietoa keskitetysti.
Suomen inflaatiomittarit | |||
Pisteluku | Vuosimuutos | Kk-muutos | |
Kuluttajahintaindeksi (1990=100), lokakuu |
114,9 | 1,7 % | 0,3 % |
Elinkustannusindeksi (1951:10=100), lokakuu |
1 426 | ||
EU:n yhdenmukaistettu kuluttaja-hintaindeksi (1996=100), lokakuu | 101,9 | 1,6 % | 0,2 % |
Pohjainflaatioindikaattori (1990=100), syyskuu |
112,8 | 1,2 % | 0,2 % |
EU:n hitain inflaatio syyskuussa Irlannissa
Syyskuussa EU-maiden hitain inflaatio oli yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan Irlannissa, 0,6 prosenttia. Suomen 1,6 prosentin inflaatio oli hieman alle EU:n keskiarvon, joka oli 1,8 prosenttia.
Lokakuussa Suomen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin 1996=100 pisteluku oli 101,9 ja vuosimuutos 1,6 prosenttia. Syyskuusta lokakuuhun indeksi nousi 0,2 prosenttia.
Lähde: Kuluttajahintaindeksi 1997, lokakuu. Tilastokeskus