Uutiset 2022

19.1.2022 Onko vaalien päiväys mennyt jo umpeen? Kuuntele Tilastokeskuksen podcast

Vaalien sanotaan olevan demokratian kulmakivi, mutta kestääkö väite enää kriittistä tarkastelua? Äänestysprosentit laskevat, ja äänestäminen eriytyy. Ovatko vaalit enää toimiva konsepti, kun jopa puolet kansasta jättää käyttämättä perustuslaillista oikeuttaan äänestää?

19.1.2022 Kokeellinen pikaestimaatti: tuotanto kasvoi 1,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä

Tilastokeskuksen kokeellisen tilaston mukaan vuoden 2021 viimeisen neljänneksen kausitasoitettu tuotanto kasvoi 1,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 4,3 prosenttia vuotta aiemmasta.

18.1.2022 Tilastojulistekilpailu avattu – kerro tarinasi tilastoilla

Opiskelijoille tarkoitettu kansainvälinen tilastojulistekilpailu on käynnistynyt jo kahdeksatta kertaa. Kilpailun tavoitteena on edistää nuorten ja yliopisto-opiskelijoiden yhteiskunnallisen tiedon käyttöä sekä kriittistä tilastojen luku- ja käyttötaitoa.

14.1.2022 Koronasatoa perkaamassa – huolta ja epävarmuutta ei voi ohittaa

Asiantuntijamme pureutuivat koronan vaikutuksiin yli kolmessakymmenessä jutussa viime vuonna. Tieto&trendit-sivuston toimittaja Maija Metsä käy blogissa läpi sisältöjä.

14.1.2022 Inflaatio korkeimmillaan vuosiin

Kuluttajahinnat nousivat viime vuonna keskimäärin 2,2 prosenttia. Nousu oli suurinta sitten vuoden 2012. Kuluttajahintojen nousu kiihtyi selvästi loppuvuonna. Marraskuussa inflaatio oli 3,7 prosenttia ja joulukuussa 3,5 prosenttia.

12.1.2022 Tilasto-oppaat vahvistavat tilastojen lukutaitoa

Tarve luotettavalle tiedolle on pandemian keskellä valtava. Tilastokeskuksen asiantuntijoiden laatimat tilasto-oppaat tarjoavat oivallista tietoa tilastojen käytöstä sekä johdattavat luotettavan tiedon lähteille, kirjoittavat Marika Jokinen ja Heli Korhonen Tieto&trendit-blogissa.

11.1.2022 Kulutustutkimuksen tiedonkeruu käynnissä – tulossa uutta tietoa esimerkiksi koronan vaikutuksista kulutukseen

Tilastokeskus kerää tänä vuonna tietoa kotitalouksien kulutuksesta. Jo vuodesta 1966 tehdyssä kulutustutkimuksessa on mukana yli 8 000 kotitaloutta. Tutkimus tarjoaa tietoa muun muassa kotitalouksien kulutusmenoissa tapahtuneista muutoksista ja väestöryhmittäisistä kulutuseroista.

11.1.2022 Suomen bruttokansantulon laskennan menetelmäkuvaus päivitetty

Kansantalouden tilinpidon menetelmäkuvaus esittelee bruttokansantuotteen ja bruttokansantulon laskentamenetelmiä. Kansantalouden tilinpitoa laaditaan Suomessa Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän mukaisesti.

10.1.2022 Hae monipuolisiin harjoittelupaikkoihimme

Tarjoamme tulevana kesänä harjoittelupaikan yli 20 korkeakouluopiskelijalle. Monipuoliset tehtävät vaihtelevat tilastojen kehittämisestä viestintään ja kansainvälisiin asioihin.

7.1.2022 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 2 934 euroa marraskuussa 2021

Marraskuussa 2021 palkka- ja palkkiotulojen mediaani oli 2 934 euroa, kertoo kokeellinen Tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilasto. Palkkatulonsaajien palkkojen ja palkkioiden mediaani nousi 2,5 % viime vuodesta 2 959 euroon.

5.1.2022 Tilasto-osaamista voi kasvattaa kisaamalla

Suomen koululaiset ovat pärjänneet hyvin tilastokisoissa. Tänä vuonna on taas uusia mahdollisuuksia oppia ja menestyä. Lue enemmän Tieto&trendit-blogista.

4.1.2022 Viikoittaiset tilastot kuolleista julkaistaan jatkossa kerran kuukaudessa

Tilastokeskus on koronakriisin aikana julkaissut pikaennakkona tilastoa kuolleiden viikoittaisen määrän kehityksestä. Nämä luvut julkaistaan jatkossakin, mutta kerran kuukaudessa useampi viikko kerrallaan.

Uutisarkisto vuosilta 1996-2021