Etusivu > Artikkelit > Työvoimakustannusryhmän raportti

Työvoimakustannusryhmän raportti

Toimittaja: Seppo Kouvonen

TUPOSETO-toimikunta päätti 22.11.2006 perustaa työryhmän selvittämään "työkustannusten tason ja kehityksen kansainvälistä vertailua". Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Kari Molnar (Tilastokeskus) ja jäseniksi Ralf Ramm-Schmidt (Elinkeinoelämän Keskusliitto), Eugen Koev (AKAVA), Jorma Antila (SAK) sekä Hannu Freund (Kunnallinen työmarkkinalaitos). Sihteerikseen työryhmä valitsi Seppo Kouvosen (Tilastokeskus). Työryhmän toiminta käynnistettiin helmikuussa 2007 kun vuoden 2004 työvoimakustannusten tasoja koskevat EU:n tilastot valmistuivat.

Työryhmä keskittyi toimeksiannon mukaistesti työvoimakustannusten tason ja kehityksen kansainväliseen vertailuun. Tarkastelun ulkopuolelle suljettiin ostovoima, tuottavuus, yksikkötyökustannukset ja vaihtosuhde. Työryhmän tehtävänä ei ole ollut arvioida Suomen suhteellisen hintakilpailukyvyn muutoksia.

Tiivistelmä

Työryhmä keskittyi selvittämään työvoimakustannusten tasot eri maissa vuonna 2004 sekä työvoimakustannusten kehitystä eri maissa 2000 - 2005. Yksityiskohtaisimmat selvitykset tehtiin EU-maista sekä Yhdysvalloista.

Lisäksi tehtiin globaalin tason vertailu, jossa oli mukana kaikki maat, joista jonkinlaista työvoimakustannusten tasoa koskevaa tietoa on olemassa. Tietolähteet ovat hyvin kirjavia, mutta kustannustason erojen noustessa lähes satakertaisiksi, eivät pienet epätarkkuudet haittaa johtopäätösten tekoa.

Työryhmä ei myöskään tuottanut eri tietolähteiden välistä vertailua ¹ , vaan käytti tietolähteitä, joita se piti kaikkein tarkoituksenmukaisimpina ja luotettavimpina. On kuitenkin todettava, että jopa samaa tietolähdettä käytettäessä eri maiden vertailukelpoisuudessa voi olla huomattaviakin puutteita. Eri tietolähteiden välillä vertailukelpoisuusongelmat korostuvat entisestään.

Selvityksessä keskitytään vertailemaan Suomen työvoimakustannustasoa ja sen muutoksia pääosin suhteessa muihin euroalueen ja Euroopan Unionin maihin. Nämä ovat Suomen kannalta tärkeimmät kilpailijamaat ja EU-alueelta on saatavilla käsitteellisesti vertailukelpoisella tavalla laaditut tilastot työvoimakustannuksista. Tämän lisäksi on suoritettu kustannustasovertailu suhteessa Yhdysvaltoihin sekä joukkoon kehittyviä talouksia (mm. Kiina, Intia ja Venäjä). Viimeksi mainituista ei ole saatavilla kovinkaan hyvälaatuista tietoa, mutta selvää on, että näissä maissa työvoimakustannukset ovat murto-osa kehittyneiden maiden työvoimakustannuksista. Tilastotietojen vertailu-kelpoisuuteen liittyvät puutteet eivät siten vaikuta merkittävästi kehittyneiden ja kehittyvien maiden kustannussuhteisiin.

Tilastotietojen vertailukelpoisuuden lisäksi tuloksia tulkittaessa on myös otettava huomioon mm. erot eri maiden kustannus-, työvoima- ja elinkeinorakenteessa, työajoissa sekä muutoksia seurattaessa valuuttakursseissa.

Jalostusaloilla (kaivostoiminta, teollisuus, energia-ala ja rakentaminen) vuonna 2004 työvoimakustannus tehtyä työtuntia kohti (26,24 euro/tunti) oli Eurostatin työvoimakustannustilaston mukaan Suomessa hieman (5 %) euroalueen keskiarvon (24,97 euro/tunti) yläpuolella. Jalostuksen työvoimakustannus on Suomessa selvästi korkeampi kuin euroalueen Välimeren maissa, mutta ei ole erityisen korkea suhteessa muuhun euroalueeseen (Saksa, Ranska Itävalta, Irlanti, Benelux-maat, Tanska ²). Ruotsissa jalostuksen työvoimakustannus on jossain määrin korkeampi kuin Suomessa. Sen sijaan Suomen työvoimakustannus jalostusaloilla on hivenen korkeampi kuin Iso-Britanniassa. Ruotsi ja Iso-Britannia ovat euroalueen ulkopuolisia maita, jolloin valuuttakurssimuutosten seurauksena Suomen työvoimakustannusten suhteellinen asema muuttui nopeasti 2000 -luvun alkupuolella. Euroalueen ulkopuolisia maita olivat 2004 myös kaikki vuoden 2005 alusta EU-jäseneksi hyväksytyt maat. Näissä työvoimakustannus jalostuksessa karkeasti ottaen vaihtelee viidesosasta kymmenesosaan Suomen työvoimakustannuksesta. Yhdysvalloissa työvoimakustannus jalostusaloilla on kymmenisen prosenttia alhaisempi kuin Suomessa, mikä selittyy heikolla dollarilla.

Jalostusalojen kustannusvertailuun vaikuttaa huomattavasti tuotanto- ja henkilöstörakenne. Jos esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityksen osuus teollisuudessa on suuri, nostaa se työvoimakustannuksia verrattuna maahan, jossa painopiste on manuaalisessa työssä. Samoin korkea pääomavaltaisuus nostaa työvoimakustannusten tasoa.

Liikealojen (tukku- ja vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemustoiminta, kuljetus, varastointi ja tietoliikenne, rahoitustoiminta, kiinteistö-, vuokraus-, tutkimus- ja liike-elämän palvelut) työvoimakustannuksia kansainvälisesti vertailtaessa on tiedostettava, että joukkoon kuuluu sekä tyypillisiä matalapalkka-aloja (majoitus- ja ravitsemustoiminta) että ns. tietointensiivisiä aloja (tutkimus- ja liike-elämän palvelut), joilla palkkataso on huomattavan korkea. Myös pääluokan sisälle kuuluviin alaluokkiin liittyvät tehtävät ja palkat saattavat vaihdella todella paljon. Esimerkiksi rahoitustoiminta sisältää sekä talletuspankkitoiminnan että pörssi- ja sijoitustoiminnan.

Kansainvälisessä työvoimakustannusvertailussa eri liikealojen välillä tietyn maan asema riippuu hyvin oleellisesti siitä, mitkä liikealat ovat ko. maalle tärkeitä ja mahdollisesti myös siitä, mihin alatoimialoihin toiminta on keskittynyt. Toisaalta jalostusalojen ja liikealojen työvoimakustannustaso korreloi voimakkaasti maittain eli niissä maissa, joissa työvoimakustannukset on korkeat jalostusaloilla ovat myös liikealojen työvoimakustannukset korkeat ja toisinpäin. Näin ollen yleisesti voidaan todeta, että liikealojen työvoimakustannusten tasoa tarkasteltaessa Suomen sija kansainvälisessä vertailussa on kutakuinkin sama kuin jalostusalojen työvoimakustannusten suhteen. Liikealojen keskimääräinen työvoimakustannus työtuntia kohti oli Eurostatin mukaan vuonna 2004 Suomessa 24,48 euroa/tunti eli 2 % korkeampi kuin euroalueen maissa keskimäärin.

Sekä Suomeen että vanhoihin EU-maihin sekä Yhdysvaltoihin pätee pääsääntöisesti, että jalostuksen työvoimakustannus on korkeampi kuin liikealojen työvoimakustannus. Sen sijaan uusissa EU-maissa tilanne on tavallisesti päinvastainen "" tilastojen mukaan siellä työvoimakustannus liikealoilla on tyypillisesti jossain määrin korkeampi kuin jalostuksessa.

Eurostatin tiedot vuoden 2004 työvoimakustannustasoista kattavat ensimmäistä kertaa myös hyvinvointipalvelut (koulutus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto). Kansainvälisessä vertailussa on otettava huomioon, että näiden osalta maiden välillä on eroja sekä rahoitusperiaatteissa (julkinen tai yksityinen rahoitus), tuotantotavoissa (julkinen tai yksityinen palvelun tuottaja), väestön tarpeissa että yhteiskunnallisessa arvostuksessa ja ohjauksessa (esim. korkeakoulusektorin tai varhaiskasvatuksen laajuus koulutusjärjestelmässä). Nämä erot saattavat johtaa eri maissa varsin erityyppisten palvelujen tuotantoon ja käyttöön. Tämä puolestaan todennäköisesti heijastuu toimialan henkilöstörakenteeseen. Näin ollen maiden väliset erot työvoimakustannustasoissa eivät välttämättä liity maiden välisiin palkkatasoeroihin hyvinvointialoilla ammateittain tarkasteltuna.

Koulutuksen osalta on erikseen todettava, että vertailussa käytetty mittari, euro tehtyä työtuntia kohti, on erityisen ongelmallinen, sillä opetushenkilöstön todellisten työtuntien määrän mittaamisesta ei ole olemassa kansainvälisesti hyväksyttyä yleiskäytäntöä. Eurostatin mukaan työvoimakustannukset koulutusalalla ovatkin esim. Portugalin ja Irlannin osalta siinä määrin korkeammat kuin muilla talouden aloilla, että niihin on suhtauduttava erittäin varauksellisesti. Koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta Suomen työvoimakustannustaso (25,20 euroa/tunti koulutuksessa ja 21,77 euroa/tunti sosiaali- ja terveyspalveluissa) on kymmenkunta prosenttia alhaisempi kuin euroalueen maissa keskimäärin.

Työvoimakustannusten nousu on Suomessa ollut 2000 -luvulla noin 6 prosenttiyksikköä nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin. Euroalueen maiden väliset kustannuserot näyttäisivät olevan supistumassa. Työvoimakustannukset ovat jalostuksen toimialalla kasvaneet Suomea hitaammin lähes kaikissa Suomea kalliimman työvoiman euromaissa (Belgia, Saksa, Tanska, Ranska ja Itävalta). Saksalaisen ja suomalaisen työtunnin hintaero on tarkastelujaksolla kaventunut yli 12 prosenttia. Vastaavasti Suomea halvemman työvoiman euromaista ainoastaan Portugalissa ja Italiassa kustannusten nousu on ollut hitaampaa kuin Suomessa.

Jos valuuttakurssimuutokset ei oteta huomioon, työvoimakustannuskehitys Iso-Britanniassa ja Ruotsissa on suunnilleen sama kuin Suomessa, mutta euron vahvistuminen suhteessa punnan ja Ruotsin kruunuun johtaa siihen, että euromääräiset työvoimakustannukset ovat nousseet Suomessa noin kymmenen prosenttiyksikköä nopeammin. Yhdysvaltojen osalta dollarin heikkenemisen seurauksena euromääräiset työvoimakustannukset 2000-luvun alkupuolella suorastaan laskivat noin 10 prosenttia. Uusissa EU-maissa euromääräisten työvoimakustannusten kehitys on ollut selvästi nopeampi, jopa monikertainen, verrattuna Suomeen .

Alkuun Edellinen Seuraava