Yritykset kantavat sosiaalista vastuuta Venäjällä

  1. Tehdasta varten rakennettiin kaupunki
  2. Tehdas oli versio hyvinvointivaltiosta
  3. Kuntien kyky huolehtia uusista vastuistaan heikko
  4. Kontupohjan tehdas sijoittaa voittonsa työntekijöiden hyvinvointiin
  5. Tehdas harjoittaa omaleimaista politiikkaa
  6. Uudenaikaista paternalismia

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Harri Melin on Turun yliopiston sosiologian professori. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 2/2008

Venäjällä yritykset ovat pyrkineet siirtämään niille aikaisemmin kuulunutta vastuuta työntekijöistä ja ympäröivästä yhteisöstä paikallishallinnolle. Jos yritys on paikkakunnan ainoa, jonka ympärille yhteisö on rakennettu, vastuista on ollut hankalaa luopua kuntarakenteen heikkouksien vuoksi. Kovassa kilpailussa ammattitaitoisista työntekijöistä yritykset ovat kuitenkin uudelleen alkaneet tarjota työntekijöilleen parempia etuja.

Paperiteollisuuden rakennemuutos­ ja siitä johtuvat joukkoirtisanomiset ovat kirvoittaneet Suomessa vilkkaan keskustelun yritysten sosiaalisesta vastuusta. Yritysten sosiaalisesta vastuusta keskustellaan myös Venäjällä. Siellä keskustelun kohteena eivät niinkään ole irtisanomiset, vaan se miten järjestää työnjako teollisuusyritysten ja julkisen sektorin, lähinnä kuntien ja paikallishallinnon, välillä.

Venäjällä käytävän keskustelun taustalla on yhtäältä julkisen sektorin kyvyttömyys huolehtia kaikista sille säädetyistä uusista tehtävistä ja toisaalta Neuvostoliiton perintö, jonka mukaan tuotantolaitokset olivat vastuussa yhdyskuntien infrastruktuurista ja työntekijöiden sosiaaliturvasta sekä hyvinvoinnista.

Tehdasta varten rakennettiin kaupunki

Neuvostoliitto oli suunnitelmatalous, missä markkinat eivät määrittäneet tuotantoa. Keskitetty valtiollinen suunnittelu päätti yksittäisten yritysten tuotannosta ja tuotteiden jakelusta. Suunnittelu päätti myös tehtaitten perustamisesta. Tyypillisesti tehtaat perustettiin mahdollisimman lähelle raaka-ainevaroja. Tehtaat rakennettiin käytännössä keskelle korpia satojen kilometrien päähän asutuksesta.

Hyvä esimerkki on Magnitogorskin teräskaupunki Uraljoen rannalla. Tehdas on perustettu vuonna 1929 osana ensimmäistä viisivuotissuunnitelmaa. Tehdasta ja sen ympärille rakentuvaa tehdaskaupunkia kutsuttiin suunnittelemaan saksalainen Ernst May. Samalla kun rakennettiin terästehdasta, rakennettiin kaupunkia asuntoineen, katuineen, kouluineen ja liikerakennuksineen.

Tärkeää oli rakentaa myös maatiloja ja puutarhoja huolehtimaan työläisten elintarvikehuollosta. Tehdas ja kaupunki olivat sama asia. Tehdas vastasi kaupungin toiminnoista: lämmöstä, sähköstä, teiden rakentamisesta ja kunnossapidosta. Kaupat ja ravintolat olivat tehtaan omistuksessa, samoin koulut ja päiväkodit. Nyt lähes 500 000 asukkaan Magnitogorsk on jo muutakin kuin terästehdas, mutta muutoksista huolimatta tehdas hallitsee edelleen koko ympäröivää seutua.

Suurin osa uusista neuvostoliittolaisista kaupungeista ei ollut kaupunkeja siinä merkityksessä, missä me kaupungit tunnemme, puhuttiin ns. monokaupungeista. Ne olivat yhden tehtaan ympärille rakentuneita yhdyskuntia, joiden olemassaolo oli täysin sidoksissa tehtaaseen. Suomessa vallitsi jokseenkin samanlainen tilanne 1800-luvun lopun teollistamisen aikoina. Tuolloin paperitehtaat vastasivat mm. tehdasyhdyskuntien asunnoista, kouluista ja terveydenhuollosta.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 8.4.2008