Keynes - ei Marx
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kirjoittaja: Sixten Korkman on ETLAn toimitusjohtaja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 7/2009.
Meneillään oleva kriisi vaikuttaa rajusti talouteen ja laajasti yhteiskuntaan. Se muokkaa myös käsityksiämme talouden ja politiikan suhteista. Talouspoliittisen ajattelun painopiste muuttuu tavalla, jota uskoakseni voi tiivistää otsikon mukaisesti ja luonnehtia seuraavalla neljällä väitteellä:
1. Rahoitusmarkkinoiden tehokkuuteen suhtaudutaan kriittisemmin ja niiden säätelyä vahvistetaan. Rahoitusjärjestelmä on markkinatalouden ydin, joka täyttää monta kansantaloudellisesti keskeistä tehtävää. Se hoitaa maksuliikennettä (raha- ja pankkijärjestelmä), kanavoi voimavaroja säästämisestä investointeihin, mahdollistaa kulutuksen siirtämisen yli ajan, sallii riskien hajauttamisen ja luo mekanismeja yritysten johdon tehokkuuden valvomiseksi. Toimiva rahoitusjärjestelmä on tehokkuuden ja vaurauden edellytys.
Pulmana on, että rahoitusmarkkinoilla on taipumusta epävakauteen ja kriisiytymiseen. Näin on ollut jo vuosisatojen ajan, ja 1800-luvulla pankkikriisien frekvenssi oli etenkin Yhdysvalloissa korkea. Suuri lama 1930-luvulla johti aiempaa voimakkaampaan säätelyyn mm. liike- ja investointipankkien välisen palomuurin muodossa (Glass-Steagall Act). Viime vuosikymmeninä säätelyä eräiltä osin lievennettiin, ja finanssi-innovaatioiden seurauksena se oli yhä vähemmän ajan tasalla. Yhdistettynä maailmantalouden tasapainottomuuksiin ja varomattomaan makrotalouspolitiikkaan tämä johti kuplien syntymiseen ja puhkeamiseen sekä kriisiin. Oma osuutensa oli pankkien sopulikäyttäytymisellä, josta Keynes huomautti: "A sound banker, alas, is not one who foresees danger and avoids it, but one who, when he is ruined, is ruined in a conventional way along with his fellows, so that no one can really blame him".
Keynes suhtautui finanssimarkkinoihin aina varauksellisesti tai kriittisesti, vaikka hyödynsikin niitä omia keinottelujaan varten. Hän ei olisi allekirjoittanut sitä "tehokkaiden markkinoiden hypoteesia", josta viime aikoina on käyty laajaa akateemista keskustelua myös suomalaisten ekonomistien kesken.
Pankkien ja muiden rahoituslaitosten pelastaminen tulee monessa maassa veronmaksajille kalliiksi, ja ns. moraalikato voi johtaa varomattomaan riskinottoon myös vastedes. Siksi säätelyn vahvistamisen tarpeesta vallitsee laaja yhteisymmärrys, mikä koskee mm. sen kattavuutta, rahoituslaitosten pääomavaatimuksia, kirjanpitosääntöjä, luokituslaitoksia ja paljon puhuttuja palkkiojärjestelmiä. Säätelyn lisäksi on tavoiteltava tehokkaampaa järjestelmäriskien valvontaa. Tarvitsemme vakaamman rahoitusjärjestelmän, vaikka sitten jonkin verran tehokkuudesta tinkimällä.
Sen sijaan on eri asia - ja avoin kysymys -, kykenevätkö EU:n ja Yhdysvaltojen viranomaiset käytännössä luomaan vakautta paremmin turvaavaa järjestelmää, kun otetaan huomioon ongelmien monimutkaisuus ja rahoitusalan vastustus.
2. Makrotalouspolitiikka tekee paluuta. Klassinen taloustiede näki talouden itseään tasapainottavana mekanismina. Keynesiläinen taloustiede on sen sijaan aina lähtenyt siitä, että talous on vakaa vain jos se makrotalouspolitiikalla vakautetaan. Erityisesti isot häiriöt voivat johtaa epätasapainoja suurentaviin ja itseään ruokkiviin kierteisiin, kuten viimeksi kuluneen vuoden aikana on nähty.
Talouspolitiikan konsensus on pitkään ollut, että finanssipolitiikassa tulee nojautua vain ns. automaattisiin vakauttajiin ja rahapolitiikan pitää keskittyä inflaation taltuttamiseen. Näkemyksillä on hyviä perusteluja, eivät ne ihan romukoppaan joudu, mutta ne vaativat varauksia ja uusia sävyjä. Rahapolitiikan on inflaation lisäksi kannettava jotain huolta kuplien syntymisestä ja rahoitusmarkkinoiden järjestelmäriskeistä. Päätösperäiset finanssipolitiikan elvytyspaketit ovat hyödyllisiä, jos kriisi on paha ja rahapolitiikka törmää nollakorkorajoitukseen. Onneksi kriisin puhjettua nojauduttiin Keynes'in ajatuksiin: poikkeuksellisen aktiivinen ja voimallinen makrotalouspolitiikka näyttää pysäyttäneen maailmantalouden syöksykierteen. Markkinatalous tarvitsee tuekseen päätösperäistä talouspoliittista harkintaa ja politiikkaa.
3. Politiikan rooli vahvistuu, mutta markkinatalous ei ole uhattuna, se on edelleen "the only game in town". Markkinatalouden kannatus on vahva, kriisi ei sitä heiluta; reaalisosialismin kasvot olivat kaikissa kokeilun tehneissä maissa liian rumat. Toisaalta kehitys ei ole viemässä kohti vain minivaltion omaavaa anglo-amerikkalaista tai ääriliberaalia mallia; juuri se on kriisissä saanut tahran kilpeensä. Pohjoismaat ovat kärsineet kriisistä taloudellisesti, mutta hyvinvointivaltio pehmentää kolhuja ja sosiaaliturva jakaa meillä riskejä laajemmin kuin muualla maailmassa.
Keynes katsoi hyvän yhteiskunnan olevan sellainen, jossa on yksilön vapautta ja talouden tehokkuutta sekä sosiaalista tasa-arvoa. Presidentti Obaman keskeinen neuvonantaja Larry Summers on vertaillessaan kollektiivista ja yritys- tai yksilösidonnaista sosiaaliturvaa todennut edellisen olevan sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisempi että myös taloudellisesti tehokkaampi ("good for business"). Kaikki OECD-maat hapuilevat kolmatta tietä pitkin, vaikka yksilön ja yhteisön vastuujaossa on isojakin aste-eroja.
4. Globalisaation on enenevästi ulotuttava myös talouspolitiikkaan. Finanssikriisi on myös globalisaation kriisi. Maailma, Suomi mukaan lukien, on hyötynyt valtavasti globalisaatiosta, mutta nyt globalisaatio näyttää kääntöpuolensa. Keskinäinen riippuvuutemme kutistuneella maapallollamme on sellainen, että mikä tahansa iso häiriö vaikuttaa voimakkaasti kaikkiin maanosiin ja kansoihin. Tarvitsemme vahvaa kansainvälistä yhteistyötä ja tehokkaampia globaaleja instituutioita meille kaikille yhteisten ongelmien hallitsemiseksi. Talouspolitiikan osalta on kyse mm. protektionismin vastustamisesta ja tasapainoisen kasvun tukemisesta sekä rahoitus- ja valuuttajärjestelmän vakaudesta. Keynes olisi tästäkin samaa mieltä; hän oli luomassa maailmanpankkia ja kansainvälistä valuuttarahastoa, joiden mandaattia ja toimintaa tulisi nyt vahvistaa.
Kriisistä on talouspoliittisen ajattelun kannalta kaiken kaikkiaan paljon opittavaa, se antaa aihetta näkemysten tarkistamiseen. Kuten Keynes totesi: "When I learn something new, I may change my mind - how about you Sir?" Metodologisesti Keynes vältti matemaattiseen kieleen puettua näennäistarkkuutta, hänen mielestään on parempi olla ?roughly right than precisely wrong". Kaikki ovat kuitenkin erehtyväisiä, kuolinvuoteellaan Keynes tilitti: "I wish I had drank more champagne".
ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman esitelmöi aiheesta syyskuussa Tilastokeskus-päivässä.
Alkuun Edellinen Seuraava
Päivitetty 10.11.2009