Miljoona muuttoa vuodessa

  1. Kansainvälinen muutto lisääntyy
  2. Kuntien välinen muuttoliike seuraa suhdanteita
  3. Suhdanteet ja kansainväliset kriisit vaikuttavat kansainväliseen muuttoliikkeeseen
  4. Nuoret aikuiset muuttavat eniten
  5. Suomalaiset ovat jälleen liikkeellä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nuoret aikuiset muuttavat eniten

20-29-vuotiaat ovat muuttaneet vilkkaimmin kuntien sisällä, ja 30-39-vuotiaat ovat liikkuneet toiseksi eniten - lapset muuttavat luonnollisesti vanhempiensa mukana (kuvio 7). Muuttohalukkuus alkaa laimentua jo 40 vuoden iässä: 20-29-vuotiaat muuttivat kolme kertaa niin paljon kuin 40-49-vuotiaat vuosina 2005-2007.

Kuvio 7. Kuntien sisäinen muutto vuosittain iän mukaan 1 000 henkeä kohden vuosina 1996-98, 1999-2001 ja 2005-2007.

Lähde: Väestö- ja kuolinsyytilastot. Tilastokeskus.

20-29-vuotiaat muuttivat vilkkaimmin myös kunnasta toiseen vuosina 2005-2007 (kuvio 8). Nuorten kuntamuuttoalttius oli vuosina 2005-2007 yli viisi kertaa niin suuri kuin 40-49-vuotiaiden, ja 30-39-vuotiaat muuttivat alle kaksi kertaa niin paljon kuin 20-29-vuotiaat.

Kuvio 8. Kuntien välinen muutto vuosittain iän mukaan 1 000 henkeä kohden vuosina 1996-1998, 2000-2001 ja 2005-2007.

Lähde: Väestö- ja kuolinsyytilastot. Tilastokeskus.

18-26-vuotiaat nuoret ovat muuttaneet maaseudulta kuluvan vuosikymmenen korkeasuhdanteessa lähes yhtä vilkkaasti yliopisto- ja monialaisiin keskuksiin (luokitus Antikaisen 2001) kuin vuonna 2001. Maaseudun ikäluokkien jatkuva pienentyminen vaikuttaa osaltaan siihen, että kaupunkiseuduille on viime vuosina tullut entistä vähemmän muuttajia maaseudulta. Kuntamuuttoa koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että kuntamuuttajat muuttavat todennäköisesti pian uudelleen (esim. Nivalainen 2003).

Samaan aikaan muuttoliike kaupunkiseuduilta maaseudulle on lisääntynyt. Monien yliopistokaupungeissa asuvien suuriin ikäluokkiin kuuluvien on havaittu suunnittelevan maaseudulle muuttoa eläkkeelle jäätyään. Tällaisten muuttajien määräksi on saatu 58 000 (Hunnakko 2006). - Tilastoissa ei kuitenkaan ainakaan vielä ole havaittavissa merkittäviä suurten ikäluokkien muuttovirtoja maaseudulle.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.9.2010